Jälkipyykki - voi surkeuden surkeus
Vesa Leppänen
Ihmiset ovat äänestäneet ja jälkipyykki voi alkaa. Miksihän ihmeessä likaisen pyykin peseminen alkaa aina kampanjoinnista? Puoluejohtajilta kysytään, missä mentiin vikaan, ja he kertovat palaavansa asiaan analysoituaan kampanjan. Seuraavalla kerralla ei toisteta edellisen kampanjan virheitä ja tämän tiedon perusteella oma puolue päättää ristiinnaulitaanko johtaja vai ei.
Jälkipyykissä äänestäjän aliarvioiminen ärsyttää minua enemmän kuin vaalilupauksia annettaessa. Se, että syytetään kampanjaa, eli markkinointia, tarkoittaa mielikuvien syytämisen ihmisille epäonnistuneen. Kampanjoinnin aikana ehdokkaat eivät luvanneet juurikaan mitään, koska nykyään vaalimainoksissa julkaistaan tavoitteet lupausten sijaan. Onko tavoitteiden julkaiseminen epäonnistunut vai onko vika muualla? Vika on aina kampanjassa, koska oman puolueen tavoitteet ja ohjelmat ovat muita puolueita parempia. Näin pitääkin uskoa, kun kerran jäsenkirja taskusta löytyy.
Poliitikot eivät koskaan syytä toteuttamaansa politiikkaa vaalimenestyksen heikentyessä. Vika on aina jossain muualla. Samalla voittajat kertovat menestyksen johtuneen heidän viime vuosina harjoittamastaan politiikasta. Äänestäjä, kuulostaako reilulta, että poliitikko ei kanna vastuutaan ja avoimesti kertoo uskovansa äänestäjien olevan ainoastaan onnistuneen tai epäonnistuneen kampanjan uhreja? Tässä tapauksessa voittajan on helpompi vastata ja kertoa kuinka kampanja onnistui ja, että kyseessä on kansan päätös.
Vaalikeskustelut televisiossa tulivat päiväsaikaan, kun ilmeisesti iltaisin ohjelma-aika on arvokkaampaa kuin kunnallisvaalit. Ihmettelin ja harmittelin tätä useampaan otteeseen, kun en päässyt väittelyitä katsomaan paitsi syömällä myöhäisen lounaan. Eikö ihmistä lähimpänä oleva politiikka ole sen lyhyen ajan tärkeämpää kuin muu ohjelmisto televisiossa? Ehkä esitysaika oli kuitenkin positiivinen asia. Puolueiden johtohahmot toimivat vetojuhtina ja se ilmeisesti vaikutti äänestyskäyttäytymiseen. Jos ohjelmat olisi esitetty parhaaseen katseluaikaan olisivat SDP ja Keskusta todennäköisesti vajonneet vielä alemmas.
Edellisessä pakinassa toivon äänestäjien ravistelevan valtapuolueita. En kuitenkaan uskonut sen tapahtuvan tällä kertaa, mutta jotain siihen suuntaan tapahtui kuitenkin. Tappion kärsineet puolueiden johtajat syyttävät kampanjoitaan eivätkä pohdi, että heidän ajamansa politiikka ei olekaan enää suosituinta. Ehkä ihmiset sittenkin muuttuvat ja kykenevät vaihtamaan puoluetta? Demokratia on kuollut, kauan eläköön uusi demokratia!