Luonnollisen valkoiset hampaat turvallisesti

 

 

Esteettinen hammashoito on toimiala, jonka kysynnän uskotaan lisääntyvän. Arja Korpelainen GLOSS Hammashoitopalvelut Oy:stä pitää tärkeänä hampaiden hoidon kokonaisvaltaisia vaikutuksia.

- Ulkonäön kohentumisen lisäksi terve suu ja hoidetut hampaat vaikuttavat ihmisen mielialaan. Luonnollisen valkoisilla hampailla on helppo nauraa ja hymyillä. Valkaisulla voidaan niin sanotusti siirtää kelloa ajassa taaksepäin.

Hampaiden valkaisun avulla poistetaan värjäytymät ja palautetaan hampaiden väri mahdollisimman lähelle niiden alkuperäistä väriä. Tuloksena ovat luonnollisen valkoiset hampaat.

- Valkaisu tehdään aina terveeseen ja puhtaaseen suuhun. Lopputulos voi parhaimmillaan kestää jopa vuosia. Omilla elämäntavoilla ja kotona tapahtuvalla itsehoidolla on suuri vaikutus saavutetun tuloksen säilyvyyteen, Korpelainen kertoo.

Ennen hampaiden valkaisua tehdään perusteellinen hampaiden puhdistus, jossa poistetaan muun muassa hammaskivi. Myös paikkojen saumavuodot, reikiintyneet hampaat sekä muut mahdolliset hammas- ja iensairaudet tulee hoidattaa. Asiantuntijan tekemä hampaiden valkaisu on turvallista

- Suu ja hampaat ovat tärkeä osa meitä. Tässä työssä pääsen vaikuttamaan siihen, miltä asiakkaasta tuntuu. GLOSSissa käytössä on uusin ja nykyaikaisin laservalkaisu -tekniikka. Valkaisussa aktivoidaan laservalolla hampaan pinnalle laitettava vetyperoksidigeeli, minkä seurauksena hampaat vaalenevat. Valkaisu ei vaikuta hampaan rakenteeseen tai kiilteeseen, eikä siten ole vahingollista.

- Lasermenetelmä on nopea ja siinä käytettävä valo on turvallista hampaille. Valkaisuhoito alkaa itse prosessin läpikäymisellä ja ikenien suojauksella. Tämän jälkeen hampaat valkaistaan ja lopuksi ne käsitellään fluorilla. Annan asiakkaalle aina myös kirjalliset ohjeet valkaisuhoitotoimenpiteestä ja kotihoidosta, Korpelainen sanoo.

Helsingin Kruununhaassa sijaitseva GLOSS on panostanut asiakkaan viihtyvyyteen myös tilojen suunnittelussa. Tavanomaisen valkoisen vastaanottotilan sijaan sisustukseen on lisätty väriä ja tyyliä. GLOSS Hammashoitopalvelut Oy:n palveluvalikoimaan kuuluvat suun terveyden tarkastus, hampaiden puhdistus ja valkaisu, soodapuhdistus, fluorikäsittely sekä suunhoidon opastus.

GLOSS Hammashoitopalvelut Oy
Snellmaninkatu 19-21 A
00170 Helsinki
Suuhygienisti Arja Korpelainen, p. 010 387 8270

 

Teksti, Kauko Vanajas