Eteisen ensivaikutus

Moni pitää eteistä vain pakollisena huoneena ulko-oven ja muiden huoneiden välillä, ikään kuin läpikulkupaikkana, jossa käydään vain heittämässä kengät ja takki narikkaan. Huoneella on kuitenkin huomattava merkitys koko asunnon ensivaikutelmaan. Lisäksi se on tietysti loistava säilytyspaikka sekä mahdollisuus hieman hullutellakin.

 

 

Useimmilla meistä ei ole suurta hallia sisustettavanamme, jonne voisimme suunnitella mukavan oleskeluaulan, vaan joudumme kohtaamaan valitettavan usein huonosti sijoitettujen neliöiden ongelmat. Eteinen on joko liian pitkä, liian pieni tai sinne joudutaan sijoittamaan asioita, jotka eivät mihinkään muuhunkaan huoneeseen mahdu. Ryöppyävä pyykkikori tai hujan hajan jätetyt jääkiekkovarusteet eivät tee kehenkään kummoista vaikutusta. Eteisen sisustaminen onkin näin ollen usein taistelua toimivuuden ja tyylikkyyden välillä. Lapsiperheessä tärkeintä on se, että kuravaatteet saa helposti ripustettua ja kengät pyyhittyä, mutta sinkku kaipaa tyylikästä sijoituspaikkaa garderobilleen. Pienilläkin muutoksilla saa onneksi ihmeitä aikaan.

 

Voimakkaat värit, persoonalliset yksityiskohdat

Eteinen on usein asunnon muita huoneita pienempi. Eteisessä voisit uskaltaa hullaantua kirkkaaseenkin väriin tai pirteisiin tapetteihin, koska pienessä tilassa vähäinenkin määrä väriä riittää. Toisaalta räikyvä pinkki ei häiritsisi uniasi niin kuin ehkä makuuhuoneessa ja lisäksi pieni pala laadukastakaan tapettia ei maksa maltaita.

 

 

Hieman luksusta

Tässäkin suhteessa on vain hyvä, että eteinen on pieni huone. Mitäs jos raaskisit hankkia yhden sellaisen ihanan tuolin, josta olet jo pidempään haaveillut eteiseen, sen sijaan että sijoittaisit kokonaiseen ruokailuryhmään? Ja kuka on sanonut, ettei eteistä voisi pukea juhlavalaistukseen myös arkena?

 

Leikkokukat ja viherkasvit

Kukat tuovat piristystä päivään ja tuoksuvat hyvälle. Jos eteisessä ei satu olemaan ikkunaa, kannattaa viherkasveiksi valita muovisia, niin ei tarvitse huolehtia kasvien valonsaannista ja kastelusta. Hyvä tuoksu voi olla erityisen paikallaan myös siellä, jossa säilytetään jo pidempään käytössä olleita lenkkitossuja.

 

 

Tavarat järjestykseen ja piilon

Kaiken tyylikkyyden keskellä tulee muistaa myös eteisen funktionaalista puolta. Eteinen kätkee usein sisälleen kenkäkaappeja, hattuhyllyjä, naulakoita, avainkaappeja ja sateenvarjotelineitä. Eteisestä saa helposti selkeämmän oloisen, kun kätkee kaiken ylimääräisen piiloon katseilta. Ja jos kerran on käytettävä säilytyslaatikoita, miksei valitsisi sellaisia joilla silmä lepää? Arki myös helpottuu, kun ei tarvitse käydä joka aamu läpi koko valikoimaa, vaan erottelee juuri nyt käytössä olevat tamineet myöhemmin tarvittavista.

 

 

Vaihtuvat taidenäyttelyt

Eteinen on loistava paikka vaihtuville taideteoksille, olivatpa ne sitten postikortteja tai omia tai ostettuja luomuksia. Hulluttele ja vapaudu kahleista kun mietit valintoja eteiseen. Sisustusta ei tarvitse ottaa niin vakavasti! Eteisessä sinulla on mahdollisuus kertoa vieraille kenen kotiin he ovat astumassa ja samalla jatkaa kotisi tyyliä myös tässä läpikulkuhuoneessa. Jos et satu omistamaan laatutaidetta tai olemaan itse näppärä käsistäsi, voit asetella hatuista, käsilaukuista tai huiveista hauskan sommitelman seinällesi tai järjestää takkisi vaikka värin mukaan.

 

Kodin väripaletin kokoaja

Sanotaan, että tyylikkäässä asunnossa on yhtenäinen teema, vaikka jokainen huone olisikin oma persoonansa. Eteinen on hyvä paikka koota jokaisen huoneen palaset yhteen ehyeksi kokonaisuudeksi vaikka värien tai kuosien avulla.

 

Viestien viejiä

Unohda jääkaapinovirunous ja asenna eteiseesi muisti- tai liitutaulu. Tärkeiden viestien lisäksi voit jättää mukavia toivotuksia rakkaillesi. Ne mielessään he voivat astua synkkään maanantaiaamuunkin paremmilla mielin.