STADIN BULEIMMAT JULKKIKSET

Panimohevosten kaviot kopisee tänään asfaltilla ihan niin ku pari vuosisataa sitten Stadin mukulakivigartsoilla. Stadilaisten mielestä Stadi ilman Koffin hevosii on ku kalja ilman vaahtoo – tai Stadi ilman slangii.


 

Koffin konit Stadissa

Sinebrychoffilla on ollu Hietsussa talli ja panimohevosii melkeen 190 vuotta. Nikolai Sinebrychoffilla oli panimon alkuvuosina muutama hevonen. Kun bisnes alko futaa snygisti, piti hamnaa lisää heppoja. Nikolai delas vuonna 1848. Silloin panimolla oli jo yhdeksän hevosta ja yks hevoskäyttönen parikivinen mallasmylly. 1860-luvulla hevosii hamnattiin Pietarista. Vuonna 1890 Sinebrychoffin tontille bygattiin nyya talli 60 panimohevoselle.

Hevoset jeesas panimomesuja monissa styrkkaa vaativissa duuneissa. Ne pyöritti mallasmyllyy ja draisas mallas- ja mäskikuormia. Talvisin hevoset draisas skönestä tonneittain jääbiittei. Niitä sahattiin Hietsusta kudjujen jäähdyttämistä varten, et shiivaa voitiin kypsyttää hitaasti kesäkuumallakin.

1930-luvun slyytissa Sinebrychoffilla oli jotain nelkyt hevosta, joilla kaljaa slepattiin buiduille ja rafloihin. Sörkkaa pitemmälle ei shiivaa tsörattu. Kuski sai tsöraa samaa hevosta vaan puol päivää, sit oli singsattava hevosii toisen kuskin kanssa. Stadin esikaupunkimestoille ja landelle kaljat slepattii yheksällä omalla bilikalla ja yhdellä pirssillä.

Melkeen kaikki panimon hevoset dilkattiin talvi- ja jatkokrigun ajaks intin käyttöön. Ne kynttäs snygisti tykkien ja safkakärryjen vetäjinä. Krigun jälkeen panimohevoset draisas kaljaa 1940-luvun slyyttiin, jolloin Sinebrychoff alko tsöraa kaljaa bilikoilla. Hevostallista duunattiin bilikakudju.

 

 

Bulit jyllantilaiset edustusduuneissa

Kauramoottorit startattiin taas 1960-luvulla, kun Koff ja Siff tuli taloon PR-osaston edustusduuniin. Sörkka ja Rööperi dallas Hietsuun vuonna 1978, Styrkka ja Fyrkka 1984. Nestalla vuoskybällä Koffin punasii kaljavankkureit draisas Bisse, Birra ja Nikolai. Niiden duunii jatkaa Pintti, Sigge ja vikana slumpattu Väiski. Pintti ja Sigge on saanu suomalaiset nimet yleisökisan tuloksena. Väiski sai nimen sinebrychoffilaisilta. Pintti ja Sigge on samaa sukuu, mut luonteeltaan yhtä persoonallisii ku me kaksklabbisetki.

Koffin edustushepat on födannu Tanskassa, jossa Jyllannin hevosii on jalostettu stydiin vetoduuniin yli 80 vuoden ajan. Jyllantilainen on buli ja skrama, mut onneks ihan iisi duuniheppa. Sen säkä on 155-160 senttii ja se voi painaa yli tonnin. Jyllantilaisen klabbilla on leveyttä kengityssepän kahden handun verran. Koffin hevosten pläägän numero on 8-9. Hollannissa duunatut pläägät naputellaan kavioon kympin spiguilla. Kengittäjä singsaa pläägät noin kuuden viikon välein. Härmänhevoset dallaa puolta snadimmilla pläägillä ja ne tarttee nyyat pläägät noin 10 viikon välein.

Panimohevoset valkataan vaativaan duuniin henkisten ja fyysisten ominaisuuksien mukaan. Tärkee juttu on ystävällisyys ja kyky tulla juttuun ihmisten ja muiden hevosten kanssa. Duunihalujakin pitää kyl olla sopivasti. Pitkät reissut kovilla gartsoilla vaatii stydit ja oikeen muotoset kaviot.

 

 

Visiitti Koffin tallille

Perjantaina 11.9. sleppasin aamukybältä Koffin hevostalleille, Buliksen Hietsun siidulle Tallin dörtsillä tuli vastaan Lehtosen Eero, Koffin hevosmies. Astuin ineen talliin ja olin törmätä heti tosi buliin "hevonperseeseen". 9-vuotias Sigge staijas mestalla valmiina aamusuihkuun. Eero tvettas paineruiskulla Siggen klabbeista oljet ja muun skeidan. Siggen ööganahat lurpahteli snadisti. Taisi heppa nauttia ihan oikeesti aamupesusta. 13 vuotias Pintti oli jo saanu aamusuihkun ja  staijas pilttuun ulkopuolella, kapeessa käytävässä ja kaapi lattiaa malttamattomana. Se venttas et pääsis duuniin, dallaamaan Stadin gartsoille. Heppojen duunina oli draisaa nelihenkinen bändi Steissille Syystober-häppikseen. Kun hevoset oli puettu paraatikondikseen ja valjastettu vankkurien eteen, testattiin 3-kesäisen Väiskin musikaalisuus. Bändin bulein torvi (se soitin), trumpetisti ja rumpali meni talliin ineen ja alko skulaa jotain biisii. Idiksenä oli testaa sitä, miten Väiski suhtautuu torvimusan ääniin. Väiski otti homman ihan iisisti ja osoitti näin, että kyl siitä kunnon panimoheppa vielä tulee.

Kun bändi ja trumpetistin snadi tytär flengas vankkureille, Eero ja tallimestari Nyymannin Make tsittas kuskipukille, alko bändi skulaa ja hepat dallas portista Buliksen trafiikin sekaan. Matkalla Steissille riitti gartsan varrella jengii ihailemassa Stadin bulimpii julkkiksii. Turistien kännykamerat sihtas vankkureita koko matkan.
Koffin panimohepat on niin rauhallisii heppuja, ettei niitä muu liikenne just häiritse. Ainoastaan silloin kun nää nyyat matalalattiaskurut, eli "saksanseisojat" otettiin Stadissa bruukikseen, häiritsi niiden outo kolina Pinttii ja Siggee. Gamlat sporat ei niitä häirinny. Tulevaisuudessa nyt vielä junnuikäinen Väiskikin pääsee jatkamaan Pintin ja Siggen hommia, kunhan saa lisää oppia ja kokemusta.

 

Perskarvat jäässä ja hevonskeidat pitskulla

Talvella ku frysis dyykkaa 15 graadiin, ei hevosii tsörata gartsalla. Se ei oikeestaan johdu siitä, etteikö hepat pärjää galsassa, vaan siitä kun kuskit joutuu tsittaamaan vankkureilla perskarvat jäässä. Joskus kun kybän pakkasella on heitetty keikka, niin täti-ihmiset on päivitelleet moista "eläinrääkkäystä" tajuamatta sitä tosiasiaa, että kuskit ne siinä tsittaa rääkättävinä. Jyllantilaiset nauttii galsasta kelistä.
Nyymannin Make kysy multa, et tarviiks mä hevonskeidaa. No, mähän bamlaan sitä päivittäin. Mut ihan oikeesti nää Koffin hevosmiehet blisaa sitä kamaa säkitettynä – ja handeli käy. Siihen aikaan ku mä olin kloddi, ni meidän pitskulla Valkassa kävi lauantaiaamusin aina yks jyväjemmari blisaamassa perunoita ja muita vihanneksii hevosen kanssa. Se blisas kärryiltä suoraan jengille oman palstansa tuotteita. Usein sen koni skeidas siihen pitskulle ja talon muijat skabas keskenään kuka saa ne hevosen pullat koljuttuu pitskulta kudjuunsa. Sehän on stydii kasvukamaa kukille. Eiks je? No, en mä nyt tarvinnu sitä hevonskeidaakaa.

Olis muuten tosi snygi juttu, jos Koffi ei ikinä luopuis tästä parisataavuotisesta panimohevosten perinteestä. Koffin konit kuuluu Stadiin, niin ku knesa lärviin.

 

Köyhä venäläinen kruununtalonpoika Peter Ivanovits Sinebrjukov (n. 1750-1805) lähti 1700-luvun lopulla vaimonsa Marvan ja lapsikatraan kanssa Gavrilovin kauppalasta Moskovan pohjoispuolelta kohti Vanhaa Suomea ja parempaa elämää. Perhe asettui asumaan Kymiin. Peter sai pian Ruotsinsalmen linnoituksesta oikeuden kauppapuotiin ja kapakanpitoon. Hänestä tuli oluenpanija ja sotaväen kauppias, marketentti.

Vanhin poika Nikolai (1789-1848) oppi isänsä apulaisena kaupanteon alkeet. Isän kuollessa hän oli vasta 16-vuotias, mutta otti rohkeasti vastuun perheensä liiketoimista. Nuori liikenero toimi kauppiaana ja rakennusurakoitsijana, kunnes Suomen sota romahdutti markkinat ja Ruotsinsalmen rykmentti siirrettiin 1809 Viaporiin. Nikolai muutti asiakkaittensa perässä ja aloitti kapakoitsijana Länsi-Mustasaarella. Vuonna 1819 hän huusi kymmeneksi vuodeksi yksinoikeuden oluen myyntiin ja valmistukseen Helsingissä. Samana vuonna Nikolaille myönnettiin oikeus hankkia maata ja perustaa panimo kaavoitetun kaupunkialueen äärilaidalle Hietalahteen. Se oli ensimmäinen luku menestystarinassa, joka jatkuu edelleen.

Sinebrychoff on Pohjoismaiden vanhin panimo ja yksi Euroopan nykyaikaisimmista juoma-alan yrityksistä. Yhtiöllä on pitkä historia oluiden, siidereiden, lonkeroiden sekä virvoitus- ja energiajuomien valmistajana ja markkinoijana. Yrityksen lähes 200-vuotinen historia itsessään kertoo tuotteiden laadusta ja tuotteiden kehityksestä aikojen saatossa. Sinebrychoff on tänään myös innovatiivinen ja moderni panimo, joka on osa kansainvälistä Carlsberg-konsernia.

Lainaus: www.koff.fi

Teksti ja kuvat, OlliBull Anikari