Arkipäivää varjostava hengenvaara
Päätoimittaja Kauko Vanajas
Jos autoa ajettaessa jokin on ollut suorastaan pyhä asia, niin se, että suojatien eteen pysähtynyttä autoa ei ohiteta. Sörnäisten rantatiellä loukkaantui kaksi kolmetoistavuotiasta tyttöä vakavasti muutama viikko sitten juuri tälläisessa tilanteessa. Kyllä jalankulkijan on voitava luottaa autoilijoihin edes näissä tilanteissa! Vastuulliset autoilijat purkavat tuntojaan verkossa kertoen mitä uskomattomimpia asioita aiheesta. Osa ei enää uskalla pysähtyä suojatien eteen, kun takaa tulevan auton ei voi luottaa todellakin pysähtyvän viereen. Kun tällainen malli lisääntyy, on jalankulkija yhä heikommassa asemassa,. Tilaisuuksia tien ylittämiseen on entistä vähemmän. Osa kertoo laittavansa vilkun päälle vapaan kaistan suuntaan hämätäkseen takaa tulevaa. Pyrkimyksenä on tietenkin edes tällä keinoin saada kuljettaja pysähtymään vierelle. Kuorma-autoilija kertoo ajavansa vinottain molempien kaistojen päälle, kun ei keksi enää muutakaan keinoa jalankulkijan turvaamiseen. Itsekäs käytös ja sitä kautta piittaamattomuus lisääntyy. Neuvottomia ovat varmasti etenkin pienten lasten vanhemmat, kun lapsia pitää neuvoa ymmärrettävästi yksinkertaisen asian muututtua monimutkaisemmaksi. Tuon kahden tytön onnettomuuden jälkeen on ilmennyt reaktioita. Professoritasolla suunnitellaan suojateiden kameravalvontaa ja tiukkaa ohjeistusta siitä, että suojateitä on lähestyttävä hitaalla nopeudella. Osmo Soininvaara on nollatoleranssilinjalla rangaistusten suhteen jne. Pitääkö aina ensin tapahtua jotain vakavaa ennen kuin herätään?
Ihmeteltävä on myös niitä jalankulkijoita, jotka lähtevät sumeilematta ja nimenomaan sivuilleen vilkuilematta ylittämään suojatietä. Eihän autoilijoihin sentään näin suurta luottamusta voi osoittaa. Jos ei oma henkikulta ole kallis, pitäisi sen olla sitä kuitenkin edessä lastenvaunuissa matkaavalle omalle vauvalle. Tällaistakin näkee.