Miksi minusta pappi
Miksi lukeminen on taas muodikasta?
Tuhannet tarinat täyttivät jälleen Helsingin Messukeskuksen jonne lukuintoiset suomalaiset työntyvät jokasyksyisille kirjamessuilleen. Pimenevässä päivässä loistaa kirja ja sielussa lukemisen ilo.
Kirjamessujen suosio todistaa mihin kaamoksen kansa syvimmältään luottaa. Painettu sana ei petä, eikä kirja lukijaansa jätä.
Kirja on monessa uskollinen. Se viihtyy lukulampun valossa. Se sujahtaa käsimatkavaraksi Rooman matkalle. Se avautuu lentokoneessa, junassa, yöpöydällä, lukusalissa.
Kirja ei kainostele. Se houkuttelee, maanittelee ja viettelee. Väliin se katsoo tarkkaan, välistä iskee silmää. Pilke silmäkulmassa se kertoo kirjoittajastaan ja lukijansa elämäntavasta.
Kirja nauttii lukijansa kädestä, se viihtyy ihailijansa sylissä.
Kirja on myös esineenä kaunis. Sitä tekee mieli kosketella, avata ja sulkea. Miten tylppä olisi elämä ilman kirjan terävyyttä.
Kirjan voi ottaa monella tavalla haltuunsa. Väliin se nostaa kiitoksensa korkealle. Väliin se veisaa vanhaa virttä: ilman lukemista elämä olisi kurjaa.
Kaisa Neimala kehui Parnassossa miten ääneen lukeminen on taas muodikasta. Suomalaiset kirjailijat käyvät ulkomaita myöten lukemassa tekstejään ääneen. Taavi Soininvaara kertoo käyvänsä tiheään Saksassa lukemassa kirjojaan. Kuulemma. Jos lukee omia tekstejään ääneen, lukijan kiinnostus kirjaan ja kirjoittajaan kasvaa.
Kauppa käy ja kirja kulkee.
Lukutilaisuudet ovatkin maailmalla suosittuja kulttuuritilaisuuksia.
Tästä sain idean. Olen kutsunut toimittamani Miksi minusta pappi-kirjan kirjoittajia eri tilaisuuksiin lukemaan kirjoituksiaan. Luemme kirjaa radiossa, seurakuntatilaisuuksissa, juhlissa. Olen päättänyt kutsua ihmisiä kylään kuuntelemaan kirjojen luentaa.
Aito kirjoittaja kertoo elämästä paljaasti, rehellisesti. Pappi-kirjan kirjoittajat eivät kehu, eivät poseeraa, vaan antavat kavalkadinsa kulkea kaikkeen maailmaan. Oma elämä on osa kirkon ja osa aikamme historiaa.
Eivät papit kerro omista ansioistaan vaan osallisuudestaan maailmaan. Ei pappi ole planeetta jota muut kiertävät vaan kiertolainen, jota elämä viehättää. Ja haastaa.
Tai miten olisivat lukuseurat?
Puheiden sijasta luettaisiin katkelmia valituista kirjoista. Ja välillä laulettaisiin vaikka siioninvirsiä. Miten sulaisi tämä heränneiden vanha lukutapa uuteen ajatteluumme? Mistä innoittaja postmoderniin eurooppalaisuutemme?
Televisio totuttaa vastaanottajaksi, vasta kirja vaatii vastaanpanijaksi. Kirja haastaa luomaan uutta todellisuutta. Ei informaatio muutu tiedoksi, enempää kuin kasa lautoja muuttuisi taloksi, ellei aloiteta rakentamista.
Lopulta teos syntyy aina vastaanottajassa, lukijassa, joka luo lukemalla uutta todellisuutta. Kirjoittajalla on oma maailmansa, lukijalla omansa. Tekstin tehtävänä on synnyttää uutta, ainutkertaista ainutlaatuisuutta.
Kirja on maailmamme muistinkantaja. Sillä on nettiä pidempi menneisyys ja bittiä mittavampi tulevaisuus.
Kirja kantaa monenlaisia kauneuksia. Se sytyttää luomisen vimman. Käyttämällä kieltä se luo elämälle uuden muodon. Kirjalla on myös selvä tarkoite (funktio). Mutta tärkeintä kirjalle ja koko elämälle on sisältö (substanssi).
Veli-Matti Hynninen
www.hynninen.info