Kesä on kirjastojen ja lukuelämysten aikaa

Kesä on lukemisen aikaa. Kesäisillä niityillä kirmaamisen jälkeen on mukavaa pysähtyä rauhassa nauttimaan kirjallisuudesta ilman jatkuvaa kiireen tuntua. Mitkä ovat tämän kesän lukuvinkit? Missä voi parhaiten aistia kirjojen magiaa?

Suomen laaja kirjastojen verkosto pyrkii palvelemaan kaikkien lukijoiden tarpeita. Kirjastot lisäävät palveluitaan ja uudistavat kokoelmiaan jatkuvasti. Kirjastot kätkevät hyllyjensä taakse pitkän historian, jonka kirjastossa kulkeva voi ympärillään aistia. Esittelyssä on kaksi persoonallista ja historialtaan mielenkiintoista kirjastoa.

Kallion kirjasto
Kallion kirjaston löydät Kallion Karhupuistosta osoitteesta Viides linja 11. Se on lainausmääriltään kaupunginkirjaston kolmanneksi suurin toimipiste ja sijaitsee koko Suomen neljänneksi vanhimmassa kirjastorakennuksessa. Kallion kirjasto perustettiin vuonna 1889 yksityisenä Sörnäisten Kansankirjastona. Se toimi vuodet 1890–1912 osana Alli Tryggin perustamaa Sörnäisten Kansankotia, jonka tarkoituksena oli sivistää työläiskaupunginosan asukkaita ja kannustaa heitä hyvien harrastusten pariin. Silloiset tilat olivat Hämeentien varrella suuressa puutalossa. Nykyisen kirjastotalon suunnitteli arkkitehti Karl Hård af Segerstad vuonna 1912.

Punatiilinen kirjastorakennus edustaa hillittyä myöhäis jugendia. Hård af Segerstad suunnitteli kirjaston pohjakaavan niin sanotun butterfly-periaatteen mukaisesti. Kaksikerroksinen, kupolikattoinen lainaussali muodostaa rakennuksen toiminnallisen keskipisteen, ja muut toiminnot levittäytyvät sen ympärille kuin perhosen siivet.

Aukioloajat: maanantai - torstai 10:00 - 20:00, perjantai 10:00 - 18:00, lauantai 10:00 - 16:00

Suomenlinnan kirjasto
Suomenlinna on merkittävä ja monia vaiheita elänyt linnoitus ja monumentti, joka on myös tärkeä kulttuurikeskus ja virkistysalue. Kesäisin turistit kansoittavat Suomenlinnan rannat ja kalliot. Suomenlinnan kirjastosta kesälukemista löytävät niin paikalliset kuin turistitkin.

Suomenlinnan kirjasto sijaitsee Ison Mustasaaren Kruunulinna Ehrensvärdissä, jota paikalliset kutsuvat käärmetaloksi. Rakennus on nimetty Suomenlinnan perustajan Augustin Ehrensvärdin mukaan ja sen peruskiven laski kuningas Kustaa III vuonna 1775. Kruunulinna Ehrensvärd rakennettiin vuosina 1777–1789 Suomenlahden saaristolaivaston toimitiloiksi. Vaikka rakennus kuului Viaporin puolustusjärjestelmään, se toteutettiin rakennustaiteellisesti edustavana. Suomenlinnan kirjasto on toiminut Kruunulinna Ehrensvärdissä jo vuodesta 1957.

Aukioloajat: maanantai - keskiviikko 14:00 - 19:00, lauantai 10:00 - 13:00

Kesäiset kirjaklassikot
Ivan Gontsarovin iätön klassikko ”Oblomov” kertoo makailun taiteesta ja aatelisen kasvatuksen passivoivasta vaikutuksesta.

Jos et vielä ole tankannut Dostojevskin koko tuotantoa, hänen kirjallisen nerokkuutensa pariin on taas tänäkin kesänä mahdollisuus palata. Dostojevskin tuotannon yksi kruununjalokivi ”Karamazovin Veljekset” löytää tiensä paatuneimmankin lukijan sydämeen.

Venäläisen symbolismin helmi on Andrei Belyin ”Peterburg”. Kirjan pelikenttänä on Pietari, joka näyttäytyy Belyin käsittelyssä koomisena, vinksahtaneena ja absurdina kaupunkina.

Teksti, MATIAS HAAKANA