Viileetä – Kauden kuumimmat laitteet kesäkotiin
Toukokuun lopussa sopii jo odotella kesähelteitä, mutta pitkään jatkuessaan kuumat ilmat alkavat tuntua raskailta. Kaupungissa lomaileva kesäleski voi toki jäähdytellä pitämällä alushousuja jääkaapissa Marilyn Monroen tapaan, mutta muitakin keinoja asunnon viilentämiseen on.

Kodinkoneliikkeissä ja markettien elektroniikkaosastoilla on myynnissä sekä tuulettimia että ilmanvaihtolaitteita. Hinnat ja mallit vaihtelevat liikkeittäin.
- Laitteiden menekki on jo lähtenyt nousuun heti toukokuun alusta ja myynti kiihtyy sitä mukaa, kun kesän helteet alkavat, kertoo Jari Pirinen kauppakeskus Sellon Expert-liikkeestä.
Myös Itä-Keskuksen Mustan pörssin myyjä Niklas Tattari toteaa, että koko kesäkausi toukokuun alusta elokuun loppuun on yleisesti ottaen hyvää myyntiaikaa tuulettimille.
- Nyt toukokuu on ollut niin viileä, että tuulettimien varsinainen myyntisesonki ei ole vielä alkanut. Ihmiset kuitenkin ennakoivat jo kesähelteitä ja hankkivat laitteita myös etukäteen.
Ennakointi onkin hyvä ratkaisu, koska pahimpina hellekesinä varsinkin edulliset tuuletinmallit on marketeista viety suorastaan käsistä.
Pirisen mukaan ilmastointilaitteita myydään enemmän toimistoihin ja tuulettimia kotitalouksiin. Jo 69 eurolla saa kunnollisen lattiatuulettimen. Ilmastointilaitteiden hinnat lähtevät neljästäsadasta eurosta ylöspäin.
- Koteihin ei yleensä osteta useampia tuulettimia. Tuuletin sijoitetaan siihen huoneeseen, jossa oleskellaan eniten eli olohuoneeseen tai makuuhuoneeseen, jossa lämpötilan tulisi muutenkin olla muuta asuntoa matalampi, Pirinen kertoo.
Ilmastoinnilla lisää asumismukavuutta
Asumiseen ollaan valmiita panostamaan entistä enemmän ja varsinkin
hyvä huoneilma parantaa asumismukavuutta. Jos esimerkiksi unen laatu
kärsii huomattavasti kesähelteillä, kannattaa kunnollisen
ilmastointilaitteen hankintaan panostaa. Nykyaikaisten laitteiden käyttöääni
ei ole kovin häiritsevä, korkeintaan hiljaisen puheäänen
tasolla. Laitetta hankkiessaan kannattaa miettiä, kumpi vaikuttaa
asumismukavuuteen enemmän – ilmanlaatu vai koneen hiljainen
käyntiääni. Vanhoissa taloissa sisäilman laatu saattaa
olla heikko muulloinkin kuin kesällä.
Ostoksille kannattaa suunnata suosiolla keskustan ulkopuolella sijaitseviin isompiin kodinkoneliikkeisiin. Keskustan liikkeissä ei yleensä ole tilaa suuremmille kodinkoneille, joiden menekki ei ole kovin vilkasta. Niissäkin tosin esitellään laitteita kuvastojen ja nettisivujen perusteella ja toimitetaan tuotteita tilausmyyntinä. Keskustassa pöytätuulettimen saa mukaansa vaikkapa isojen tavaratalojen kodinkone- ja elektroniikkaosastoilta.
Oikea laite oikeaan tarpeeseen
Merkittävin ero ilmastointilaitteen ja tuulettimen välillä
on se, että ilmastointilaite viilentää koko huoneen kun
tuuletin vain kierrättää ilmaa ja viilentää sen
alueen, johon puhallusilma osuu. Parhaimmissa ilmastointilaitteissa on
myös ilmankosteutta vähentävä ominaisuus. Tuulettimista
on saatavilla lähinnä pöytämalleja ja lattiamalleja
sekä tornituulettimia.
- Myyjän tehtävä on ennen kaikkea kartoittaa asiakkaan toiveita mahdollisimman paljon. Tuuletinta tai ilmastointilaitetta hankkiessaan asiakkaan kannattaa kertoa myyjälle kaikki laitteen hankinnassa huomioitavat asiat, mieluummin liikaa kuin liian vähän. Asiakkaiden tarpeet ovat erilaiset ja myyjä pystyy näin paremmin auttamaan valinnassa, kertoo Niklas Tattari.
- Tuotteita voi olla vaikea vertailla keskenään, mutta hintaan vaikuttavat luonnollisesti eri ominaisuudet kuten kaukosäätömahdollisuus, ajastin, lämpötilan säätö, laitteen teho, onko laitteessa poistovedelle säiliötä ja voiko sitä mahdollisesti käyttää talvella lämmittimenä, kertoo Niklas Tattarinen.
Rautakaupoista saa myös todella tehokkaita ja hintavia ilmaistointilaitteita sekä kanavatuuletinjärjestelmiä, mutta yleensä 20-50 neliön tilaan sopiva ilmastointilaite riittää kattamaan useimpien kuluttajien tarpeet. Jos tuuletusta tarvitsee esimerkiksi vain työpisteessä, voi tavallinen pöytätuuletinkin olla riittävä hankinta.
Kooltaan ilmastointilaitteet ovat hieman saunakiuasta suurempia, joten pienessä asunnossa ilmastointilaitteen sijoittaminen voi olla hankalaa. Laitteiden ulkonäkö ei ole kovin kummoinen, joten varsinaisesta sisustuselementistä ei ole kysymys. Valintakriteerinä tärkeämpi onkin laitteen toiminnallisuus kuin ulkonäkö. Halkaisijaltaan 40 senttinen lattiatuuletin, joka on varustettu 90 asteen pyörivällä moottorilla, vaatii puolestaan noin puolen neliömetrin alueen.
Teksti, JENNI ELO
