Taloustietokilpailu 44. kerran

Peruskoulun 9. luokkien oppilaille tarkoitettuun Taloustietokilpailuun osallistui tänä vuonna yli 500 koulua ja n. 42.000 oppilasta. Jo 44. kerran järjestetty valtakunnallinen kilpailupäivä oli 26. maaliskuuta, loppukilpailu oli toukokuun puolivälissä. Kilpailun järjestivät Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry ja Nordea Pankki Suomi Oyj.
Taloustietokilpailun tarkoituksena on lisätä nuorten kiinnostusta taloudellisia ja yhteiskunnallisia asioita kohtaan. Kilpailukysymykset pohjautuvat peruskoulun yhteiskuntaopin oppimäärään ja ajankohtaisiin talousasioihin.
Koulujen kolme parasta palkittiin kunniakirjalla sekä erillispalkinnoilla. Lisäksi koulun paras palkittiin lahjashekillä. Kruununhaan Yläasteen -koulun parhaan kunniakirjan sai Rasmus Repo, toiseksi parhaan Laura Kuusela ja kolmanneksi parhaan Liisa Kalliokoski.
Kilpailussa valittiin myös läänien, helsinkiläisten koulujen ja koko maan ruotsinkielisten koulujen parhaat oppilaat loppukilpailua varten. Loppukilpailuun osallistui yhteensä 28 kilpailijaa. Valtakunnallinen loppukilpailu pidettiin 14.-15. toukokuuta Helsingissä.
Lisätietoja: Lenita Mendolin p. 09-165 43710
Kuva, Veli-Heikki Klemetti