Miten Suomi laihduttaa?

Liikunnan ja ruokavaliomuutosten lisäksi kolmannes käyttää laihdutusvalmisteita

Paino on arka paikka monelle suomalaiselle ja valtaosa meistä onkin joskus ollut laihdutuskuurilla. Alkusysäys painonpudotukseen lähtee useimmiten omasta halusta, sillä ylipainon ja terveysongelmien välillä nähdään selvä yhteys. Tuore painonhallintatutkimus paljastaa, miten suomalaiset laihduttavat: paljonko kiloja halutaan karistaa ja millä menetelmillä siihen pyritään?

 

Laihduttaminen on useimmille tuttu puheenaihe, sillä jokainen meistä on joskus joko pudottanut itse painoaan tai tuntee jonkun kilojaan karistaneen. Se ei yllätä, sillä kaksi kolmesta suomalaisesta on ylipainoisia ja kaksi viidestä lihavia. Tuoreen tutkimuksen mukaan valtaosa suomalaisista on joskus ollut laihdutuskuurilla.

- Tutkimuksessa paljastui, että jopa 71 prosenttia suomalaisista on joskus laihduttanut, ja jopa viidennes on jatkuvalla laihdutuskuurilla, kertoo Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Johanna Kuosmanen.

Taloustutkimuksella teetettyyn Nutrilett-painonhallintatutkimukseen vastasi yhteensä noin 1400 20-79-vuotiasta suomalaista. Vastauksissa nousivat selkeästi esille naisten ja miesten väliset erot painonpudotuksessa, sillä naisista jopa 83 prosenttia on joskus laihduttanut, kun taas miesten kohdalla vastaava luku on vain 59 prosenttia.

- Naiset saavat kimmokkeen painonpudotukseen useimmiten ympäristön asettamista paineista sekä kilojen ympärillä vellovasta julkisesta keskustelusta. Miehet puolestaan saavat alkusysäyksen lääkärin tai muun ammattilaisen kehotuksesta tai jonkun läheisen innostuksesta tai painostuksesta.

 

Terveydelle välttämätön mutta vaikea urakka

Laihduttamista pidetään useimmiten kovana urakkana, mutta etenkin ylipainoisten kohdalla sen ymmärretään olevan edellytys hyvinvoinnille. Tutkimuksen mukaan painonhallinta liitetään vahvasti terveyteen sekä monien sairauksien ehkäisyyn.

- Vastausten perusteella suomalaiset pitävät laihduttamista elämäntapamuutoksena, johon liittyvät sekä muutokset ruokavaliossa että liikunnan lisääminen. Uusia elintapoja ei oteta käyttöön vain hetkeksi, vaan jatkuvuudella ja seurannalla on iso merkitys, Kuosmanen kuvailee.

Vaikka normaalipainoon pääsemisen tiedetään olevan tie terveempään elämään, laihduttaminen koetaan silti vaikeaksi ja epämiellyttäväksi urakaksi, joka vaatii tahdonvoimaa ja itsekuria.

- Vaikeudesta huolimatta halu painonpudottamiseen lähtee kuitenkin jokaisesta itsestään, sillä 85 prosenttia vastaajista nimesi pääasialliseksi laihdutussyyksi oman halun. Toiseksi yleisimpänä syynä mainittiin terveydelliset syyt, jotka korostuvat etenkin yli 50-vuotiaiden keskuudessa. Ympäristön asettamat paineet vaikuttavat eniten alle kolmekymppisen kohdalla.

 

Liikunnalla ja ruokavaliolla eroon muutamasta kilosta

Kilojen karistamista suunnittelevat eivät tavoittele ihmeitä, vaan painonpudotukselle asetetaan melko maltillisia tavoitteita. Useimmiten laihduttajat haluavat päästä eroon 2-10 ylimääräisestä kilosta. Painonpudotukseen käytetään pääasiassa perinteistä ”kuluta enemmän kuin syöt” –menetelmää.

- Painonpudotuskeinona mainittiin selkeästi useimmin kaikille tutut kevyempi ruokavalio sekä liikunta ja sen lisääminen. Itselle sopivan menetelmän valinnassa vaikuttavat muun muassa menetelmän helppous, perustuminen elämäntapamuutokseen tai se, että menetelmä pohjautuu arkiruokaan. 20-49-vuotiaiden naisten keskuudessa oikeanlaisen menetelmän valintakriteereissä korostui myös tehokkuus, Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Johanna Kuosmanen kertoo.

Monet laihduttajat etsivät tehoa painonpudotukseen ja etenkin laihduttamisen aloittamiseen erilaisista laihdutusvalmisteista. Kolmasosa tutkimuksen vastanneista on joskus käyttänyt tai on kiinnostunut käyttämään laihdutusvalmisteita. Noin 40 prosenttia laihdutusvalmisteita käyttäneistä tai niistä kiinnostuneista oli joskus kokeillut erittäin niukkaenergiaista dieettiä eli VLCD-dieettiä, jossa päivän kaikki ateriat korvataan VLCD-tuotteilla. Valmisteet ovat naisten keskuudessa suositumpia kuin miesten.