Oikeus omiin käsiin San Franciscossa
Elämä ylikansoitetussa, kuumeisen aktiivisessa San Franciscossa oli niin vaarallista kuin piristävää kultakuumeen aikaan. Hulttioiden joukkiot vaeltelivat kaduilla, murtautuen kauppoihin ja koteihin murhaten samalla onnettomia kaupunkilaisia. Tätä ilmiötä viranomaiset olivat joko kykenemättömiä tai haluttomia estämään.
Vuosien 1849 ja 1851 välillä kuusi katastrofaalista tulipaloa riehui kaupungissa. Osa paloista oli vahinkoja. Muut palot syttyivät rikollisten toimesta, jotka käyttivät tulipaloja harhautuksena, siirtäen näin huomion muualle ryöstäessään kaupungin hienoimmat talot ja firmat.
Porukoiden eliittiä olivat ”Sydney Ducksit”, entiset rangaistusvangit Iso-Britannian siirtokunnasta Australiasta. Ducksien ja muiden entistä rohkeammat ryöstöretket, sekä kasvavat epäilykset siitä että kaupungin useat tulipalot olivat rikollisten sytyttämiä, johtivat ensimmäisen valvontakomitean syntyyn kesäkuun yhdeksäs vuonna 1851. Kymmenen kiireisen viikon aikana komitea tuomitsi, vangitsi ja hirtti neljä miestä sekä pakotti kasapäin rikollisia pakenemaan. Rikollistoiminta laantui ja kansalaiset huokaisivat helpotuksesta, liian aikaisin. Uusi väkivallan aalto ja lisääntynyt korruptio korkeassa asemassa olevien keskuudessa iski kaupunkiin vuosina 1854-1855. Tällöin syntyi kansalaisten itse masinoima lainvalvontajärjestelmä, jonka johtomiehiä oli myös päätoimittaja ja poliitikko James King of William (”William” erotti hänet toisesta kaupungissa asuneesta James Kingistä).
San Franciscon kaduilla poliitikko James P.Casey haavoittaa kuolettavasti”omankädenoikeusaktiivia”, päätoimittaja James Kingiä.
Yksi Kingin pääkohteista oli poliitikko James P.Casey, joka surmasi Kingin toukokuun 14.vuonna 1856. Suojellakseen Caseyta raivokkailta kansalaisilta, hänen ystävänsä hoputtivat hänet selliin turvaan, missä istui myös toinen vanki, Charles Cora. Coran tunnolla oli poliisimestarin tappo. Lainkuuliaiset sanfranciscolaiset olivat saaneet tarpeekseen. Seurauksena organisoitiin toinen lainvalvontakomitea. Tämä elin puolestaan pisti aseisiin 2500 miestä. Ensi töikseen kynnet iskettiin Caseyyn ja Coraan. Heidät vangittiin murhista ja hirtettiin toukokuun 22.päivänä. Rikollisten joukkiot saarrettiin, pantiin syytteisiin ja tuomittiin maanpakoon ; 500:sta 800:n mieheen pakeni välttääkseen syytteitä. Lopulta vain kaksi henkipattoa, Joseph Hetherington ja Philander Brace hirtettiin ennen kuin komitea keskeytti toimintansa heinäkuussa. Vaikka valvontakomiteat toimivat lain ulkopuolella, jopa niiden kriitikot myönsivät että ne olivat toimineet vain silloin, kun kaupungin valitut viranomaiset olivat epäonnistuneet lain toimeenpanossa.
Lähdeaineisto, Story of the Great American West
Kääntänyt, Elisa Vanajas