Insane Bastards luo lyhytelokuvia elävästä elämästä ja kurjista kohtaloista
Lyhytelokuvat ovat taidemuotona erittäin haasteellisia, sillä niissä on runon tavoin kyettävä tiivistämään olennainen. Loistava ideakaan ei vielä riitä, vaan se on osattava esittää iskevästi ja tuoreella tavalla. Suomalaiset findie-elokuvat eli harrastajavoimin pienellä budjetilla toteutetut valtavirrasta poikkeavat tuotokset ovat herättäneet huomiota myös maailmalla. Suomalaisella mentaliteetilla suuruudenhullultakin kuulostavat projektit uskalletaan viedä läpi. Korkeaan tason ja omaperäisyyteen pyrkii myös Insane Bastards, joka on ollut mukana nostamassa suomalaista lyhytelokuvaa maailmankartalle.

Harrastajavoimin toteutetut lyhytelokuvat ovat viime vuosina saaneet Internetin myötä todella helpon julkaisukanavan. Toisaalta väylä on avoin rajoja rikkoville mestariteoksille, mutta liian usein lyhytelokuvia lähetetään katseltaviksi aivan keskeneräisinä. Lyhytelokuvien monitaituri Marko Suksi tietää, että lyhytelokuva voi taitavasti toteutettuna olla yhtä monipuolinen ilmaisuväline kuin pitkä elokuvakin. Marko on tehnyt ryhmänsä Insane Bastardsin produktioissa lähes kaikkea: näytellyt, lavastanut, luonut efektejä ja toiminut tuottajana. Hän on näytellyt ikimuistoisia roolihahmoja polkupyöräilijöiden huoltojoukon humalaisesta teknikosta raakalaismaiseen barbaariin.
Minkälainen historia Insane Bastards-ryhmällä on? Miten porukka saatiin kasaan ja milloin aloititte elokuvaprojektit?
Historiamme on tiivis ja aktiivinen. Yli 10-vuotinen historia alkoi Forssan yhteislyseossa, kun ryhmän jäsenet Tommi ja Matti joutuivat samalle luokalle. Kummatkin olivat aiemmin tehneet lyhytelokuvan, ja välitunneilla syntyi verisiä ideoita efekteistä. jotka muuntuivat käsikirjoituksen muotoon. Ympärille kasaantui kummankin kaveripiiristä aiheesta innostuneita harrastajia ja siitähän homma lähti. Ensimmäisen Insane Bastards-elokuvan "Into the Woods" kuvaukset alkoivat vuonna 1997 ja se julkaistiin VHS-kasetilla keväällä -98. Leffasta muodostui nopeasti eräänlainen kulttisuosikki amatööripiireissä ja uusia elokuvia alkoi valmistua tasaista tahtia.

Miten Insane Bastardsin toiminta on kehittynyt vuosien aikana? Oletteko oppineet jotakin "kantapään kautta"?
Toiminta on varsin organisoitunutta. Tehtävät jaetaan aina etukäteen sen sijaan, että edellisenä iltana sovittaisiin kuka tekee mitäkin kuvauspaikalla. Tekninen osaaminen on kehittynyt huimasti ja kunnollista kalustoa on käytössä riittävästi. Filmille kuvaaminen on opettanut, että jos kamerassa tuntuu olevan jotain vialla, niin silloin siinä todennäköisesti myös on. Eli ei kannata kuvata koko päivää ja lähettää kakkuja kehitykseen ulkomaille vain huomatakseen, että ne ovat pilalla.
Kokemus on opettanut myös sen, että vaikka olisi kuinka hienoja kohtauksia tai efektejä plakkarissa, mutta ne eivät sovi kässäriin, niin ne eivät sitten sovi. Ne on pystyttävä jättämään pois, vaikka vitsi olisi omasta mielestä kuinka hyvä tahansa. Kaiken kaikkiaan toimintamme muistuttaa nykyään enemmän päämäärätietoista oikean elokuvan tekemistä kuin sekalaista niityllä sohimista.
Miten lnsane Bastardsin elokuvat yleensä syntyvät? Perustuvatko projektit hyvään "talkoohenkeen" vai onko tuotantotiimeissä myös palkattuja henkilöitä?
Elokuvat syntyvät elävästä elämästä ja kurjista ihmiskohtaloista. Toiminta perustuu talkoohenkeen eli kenellekään ei makseta, mutta mukana on myös alan ammattilaisia. Muutamien ryhmäläisten uravalinta on saanut kipinän juuri tästä harrastuksesta.
Miten elokuvien työtehtävät jaetaan?
Jokaisessa elokuvaprojektissamme on tuottaja, joka haalii kasaan tarvittavat henkilöt. Tehtäväjaot perustuvat siihen, mitä kukakin osaa ja haluaa tehdä. Hauskanpitoa ja harrastamista tämä on kuitenkin, vaikkakin vakavassa mielessä. Muutamat elokuvan ammattilaiset ovat edelleen mukana Insane Bastardsin projekteissa. Suurin syy tähän on se, että heillä on mahdollisuus toteuttaa itseään ja mielihalujaan, joita ei isoissa kaupallisissa produktioissa pääse tekemään. Harvemmin sitä kuitenkaan kaupallisessa suomalaisessa elokuvassa pääsee tekemään kohtausta, jossa samurai puhuu korpille tai yhdellä miekan viuhauksella irtoaa kolme päätä. Esimerkiksi alan ammattitutkinnon suorittanut, nykyään ulkomailla työskentelevä äänisuunnittelijamme on edelleen mukana produktioissamme, vaikka tämän vegaaniystävämme päälle kaadettiin 10 litraa sianverta hänen näytellessään ensimmäisessä elokuvassamme.

Suhtautuvatko suomalaisella lyhytelokuvakentällä toimivat amatööriryhmät mielestäsi aiempaa ammattimaisemmin ja kunnianhimoisemmin produktioihinsa?
Kyllä ja ei. Onhan tekeviä ryhmiä tullut hurjasti lisää ja hyviä elokuvia vieläkin enemmän. Toisaalta digiaika on mahdollistanut niin helpon tavan julkaista omia tekeleitään, että laatu kärsii. Suuri osa leffoista päätyy levitykseen keskeneräisenä.
Onko Insane Bastards osallistunut elokuvillaan lyhytelokuvakilpailuihin?
Olemme osallistuneet lukuisiin kilpailuihin, Assembly-messujen yhteydessä järjestetyssä kilpailussa tuli 2. sija vuonna 1998 ja 3. sija vuonna 2000. Elokuvamme voitti Moon TV:n lyhytelokuvakilpailun vuonna 2000. Elokuviamme on esitetty useana vuonna mm. Tampere Film Festivalin yhteydessä järjestettävillä Roskaelokuvafestivaaleilla, sekä Findie RY:n järjestämissä elokuvanäytöksissä. Yksi merkittävä näytös oli Toronton kansainvälisillä fantasiaelokuvafestivaaleilla 2006, joilla esitettävien 14 elokuvan joukkoon valittiin Korpinkieli ja Vaeltaja.
Onko suomalainen findie-elokuva mielestäsi nousussa? Pari vuotta sitten ainakin Star Wreck elokuva In the Pirkinning sai aikaan melkoista kohua. Onko vastaavia suurempia hankkeita näköpiirissä? Ilmeisesti ainakin elokuvien levittäminen on nettipalvelimien myötä tullut helpommaksi.
Uskon, että tiettyjen amatöörielokuvien tekijöiden nouseminen ammattilaisasemaan kasvattaa myös kiinnostusta koko amatööririntamaa kohtaan. Eli kyllä se nousussa on. Levitysmediatkin ovat todella laadukkaita, esimerkiksi www.indietaivas.fi on kehittynyt todella hyväksi sivustoksi leffojen jakeluun. Suomalaisen riippumattoman elokuvan hyvinvoinnista kertoo myös "etujärjestö" Findie ry:n aktiivinen toiminta.
Ilmeisesti Insane Bastardsin viimeisin produktio oli Korpinkieli ja Vaeltaja vuonna 2006. Mitä on tulossa seuraavaksi?
Insane Bastardsin uusin elokuva "Tien päällä Tommi Salama" sai ensi-iltansa maaliskuussa 2008 roskaelokuvafestivaaleilla. Elokuva ei ole vielä julkisessa levityksessä, mutta on tulossa aivan lähiaikoina. Olemme tehneet myös kieli poskessa humoristisen elokuvan kymmenvuotisen uramme kunniaksi, mutta se julkaistaan vasta bilekutsumme yhteydessä.
Miltä näyttää Insane Bastardsin tulevaisuus?
Seuraavaksi juhlistamme kymmenvuotista taivaltamme julkaisemalla laajan valokuvakirjan Insane Bastardsin historiasta. Samaan syssyyn julkaistaan myös elokuva Tien Päällä Tommi Salama.
Ensi vuonna käynnistyvät taas uudet projektit. Cheers!
Teksti, Matias Haakana