Taantuman uhrit
Päätoimittaja Kauko Vanajas
Ikuisena optimistina halusin loppuun saakka uskoa vain lievään taantumaan, kun asiantuntijatkin antoivat lausunnoillaan tälle ajatuspohjalle perustan. Suomen pankit ovat iskussa ja muutkin talouden indikaattorit turvallisessa asennossa ja niin edelleen. Pikkuhiljaa taantumapeikko on kuitenkin vain kaiken aikaa kasvanut. Se ikään kuin hivuttautuu päivä päivältä yhä laajemmalle. Samalla tavalla se hiipii hiljalleen ihmisten ajatuksiin masentavampana ja ehkä jopa pelottavampana. Välillä tulee hämmentäviäkin uutisia. 60 % kotitalouksista ei ole lainkaan muuttanut kulutuskäyttäytymistään, 25% vain vähän ja niin edelleen. Jäljelle jää 15%. Mitähän heille kuuluu? Kulutustottumuksissa on tingitty, tietenkin vaihtelevasti. Totuudenmukaista on sanoa, että kyllä nykyisessä ostoskäyttäytymisessä on kyllä varaa tinkiäkin. Sen tärkeimmän, ruokakorin täyttämiseen löytyy paljon vastaavia tuotteita aika helposti. Vähän tarkempi suunnitelmallisuuskin ruokakauppaan mennessä saattaa tuloksellaan suorastaan ilahduttaa. Tämä edes pienenä lohdutuksena ja kannustimena muuttaa valintojaan.
Tämä on vielä lievää, kun tullaan paljon dramaattisempaan taantuman tuotokseen, yritysten toiminnan heikkenemiseen. Yt-neuvottelut koskevat
kymmeniätuhansia. Näiden ihmisten kohtalo roikkuu enemmän ja vähemmän ohuiden lankojen varassa. Klassisesti ainakin Suomessa kaikki tuntuu aina kulminoituvan jouluun. Joulun odotusaika pitää sisällään latauksen pian saapuvasta edes hetkellisen lämmön ja läheisyyden tuokiosta, jolloin voi ikään kuin kääriytyä iloisten, kauniiden ja liikuttavien tapahtumien turvalliseen syleilyyn. On edes muutam päivä aitoa inhimillisyyttä ilmassa, tuota katoavaa luonnonvaraa. Onneksi ihmisillä on tallella edes kyky olla inhimillinen.
Mielestäni erittäin raaán iskun ottaa vastaan yrittäjä, joka menettää elämäntyönsä hedelmät konkurssin myötä. Täydellä sydämellä on ehkä vuosikymmenet rakennettu yritystä sen toimintaa kasvattaen ja uudistaen. On yritetty olla kaiken aikaa mukana kehityksessä. Se vasta on työtä kellon ympäri, jos ei nyt itse verstaalla, mutta ajatuksissa kuitenkin. (Monet muut kuin yrittäjät tulevat työpaikoilleen tekemään kahdeksantuntisensa samantyyppistä ajatustyötä). Puhumattakaan riskinotosta. Yrittäjä on valmis panttaamaan maat ja mantunsa, aivan kaiken voidakseen pitää yrityksen pyörät pyörimässä. Kenties on kasvatettu ja koulutettu jälkeläiset seuraajiksi, onhan heilläkin omat odotusarvonsa ja siis paljon menetettävää. Erittäin surullinen on sellaisen yrityksen tilanne, joka monen yrityksen, erehdyksen ja vihdoinkin löytyneen linjan saavutettuaan menettää kaiken, ehkä suoraan nurkan takana kärkkyvän saalistajan ammottavaan kitaan. Ei ole syytä laittaa taantuman uhreja tärkeysjärjestykseen. ”Uhrien” kirjo on niin valtava.