• Verkkolehdet
• 26.06.2008
• Pääkirjoitus
• Liperit Kaulasta
• Katse Arkadianmäelle
• Kaupunki
• Kulttuuri
• Valokeilassa
• Koti ja asuminen
• Sisustuspalsta
• Siirtolapuutarhat
• Uusi Koti Kuwaitissa
• Terveys ja tyyli
• Autot
• Vapaa-aika

Kesäparatiisi keskellä kaupunkia

Kesällä suomalaiset kaipaavat luontoon. Kaipuu on niin voimakas, että monet ovat valmiita matkustamaan satoja kilometrejä päästäkseen oman mökkipihan rauhaan. Useat meistä toivovat löytävänsä luonnon lähempääkin. Siirtolapuutarhat tarjoavat urbaanin mahdollisuuden kesämökkeilyyn. Puutarhakärpäsen pureman kymmenen kesää sitten saanut Marje Vuorisalo kertoo siirtolapuutarhaharrastuksestaan Pakilan siirtolapuutarhassa.

Perinteisten kesämökkien ja siirtolapuutarhamökkien kysyntä on voimakkaassa kasvussa, ja useilla paikkakunnilla suunnitellaankin siirtolapuutarha-alueen perustamista. Siirtolapuutarhat tarjoavat taajamien asukkaille mahdollisuuden suositun puutarhanhoitoharrastuksen harjoittamiseen. Siirtolapuutarhojen tiivis rakenne ja vilkas sosiaalinen kanssakäyminen edistävät yhteisöllisyyttä, joka on vaarassa hävitä erityisesti suurimmissa kaupungeissa.

Siirtolapuutarhojen historia juontaa juurensa 1800-luvun Saksaan, jossa luostarit, kaupungit ja tehtaat järjestivät maatilkkuja vähävaraisille kaupunkilaisille. Ensimmäinen varsinainen siirtolapuutarha perustettiin 1870-luvulla Saksan Leipzigissa. Suomeen siirtolapuutarhat rantautuivat 1900-luvun alussa. Suomen ensimmäinen siirtolapuutarha perustettiin vuonna 1916 Tampereelle. Helsingissä siirtolapuutarhatoiminta alkoi muutamaa vuotta myöhemmin, kun Ruskeasuon siirtolapuutarha perustettiin vuonna 1918. Tällä hetkellä Helsingin seudulla on yhdeksän siirtolapuutarhaa: Talin, Ruskeasuon, Vallilan, Kumpulan, Pakilan, Klaukkalanpuiston, Oulunkylän, Herttoniemen ja Marjaniemen siirtolapuutarhat. Suurin niistä, Pakilan siirtolapuutarha, viettää tänä kesänä 60-vuotisjuhliaan.

Pakilan siirtolapuutarha
Pakilan siirtolapuutarha perustettiin sodan jälkeen vuonna 1948 edistämään kaupunkilaisten hyvinvointia. Pakila on kaupungin puistoaluetta: sen portit ovat avoinna kaikille vierailijoille, mutta puutarhan asukkailta kaupunki edellyttää alueiden huoltoa. Tehtäviinsä valitut toimikunnat vastaavat puutarhan toimintojen pyörittämisestä.

Siirtolapuutarhassa aikaansa viettävä Marje Vuorisalo kuuluu puutarhan saunatoimikuntaan. Hän nauttii siirtolapuutarha-asumisen mukanaan tuomasta yhteisöllisyydestä, mutta myös mahdollisuudesta rentoutua oman pihan rauhassa. ”Pakilan siirtolapuutarha on kuin pieni tiivis kylä. Yhdessä tekemiseen kannustetaan, mutta ei pakoteta”, Marje Vuorisalo kiittelee.

Vuorisalo on lämmittänyt siirtolapuutarhan saunaa jo useana kesänä. Lämmittäjän tehtävä on hänelle mieluisa, sillä työstä saa suoran palautteen saunassa kävijöiltä. ”Harvassa työssä kuulee niin paljon kiitosta kuin saunamajurina eli lämmittäjänä. Monihan menee työelämän läpi saamatta kiitosta koskaan. Tässä työssä lämmin palaute on paras palkka”, Vuorisalo hymyilee.

Pakilan siirtolapuutarhassa tapahtuu läpi kesän: yhteissaunan ohella onkikilpailut ja taimitori viihdyttävät puutarhalaisia. Lapsille on tarjolla toimintaa puutarhakurssista Lasten olympialaisiin. ”Siirtolapuutarhat ovat lapsiperheiden suosiossa. Puutarhoista lapset löytävät uusia ystäviä”, Vuorisalo tietää. Elokuussa puutarha viettää 60-vuotisjuhliaan. Tiedossa ovat suuret juhlat, jotka järjestetään yhteisvoimin - kuinkas muutenkaan.

Kesämökki keskellä kaupunkia
Marje Vuorisalon siirtolapuutarhaharrastus sai alkunsa lähes kymmenen vuotta sitten, kun hän yhden päivän päätöksellä hankki siirtolapuutarhamökin Pakilasta. Päätös mökin ostamisesta syntyi, kun Vuorisalo huomasi, että vierailut kesämökille Maskuun olivat vuosi vuodelta harventuneet. ”Hankin siirtolapuutarhamökin käytännön syistä. Autottoman ihmisen kesämökkireissut vaativat yleensä paljon järjestelyä”, Vuorisalo perustelee ostopäätöstään.

Rakkaus siirtolapuutarhapalstaan syttyi saman tien. ”Mökin vihreä ruohopiha muistutti lapsuuden pihoista – se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Mökki keskellä kaupunkia sopii minulle perinteistä kesämökkiä paremmin”, Vuorisalo kertoo.

Pakilan etanafarmari
Viime vuosina puutarhanhoidosta on tullut suosittu harrastus. Siirtolapuutarhat tarjoavat asukkailleen mahdollisuuden viljelyyn ja kukkien parissa puuhasteluun. Marje Vuorisalo kuuluu niihin harvoihin puutarhalaisiin, jotka eivät halua käyttää kaikkea aikaansa puutarhallaan puurtamiseen, vaan keskittyvät mieluummin nautiskeluun. ”Nautin omasta pihasta. Tietysti myös minulla on pihallani kukkia, kasveja ja perennoja. Melkein jokaiseen pihallani olevaan kasviin liittyy oma tarinansa. Tärkeimpiä ovat unikot. Ne tuovat mukanaan välimerellisen tuulahduksen”, Vuorisalo kertoo.

Marje Vuorisalo on siirtolapuutarhalaisena harvinaisuus myös siinä suhteessa, että hän suhtautuu myötämielisesti kaikkeen puutarhassaan liikkuvaan. Monen viljelijän arkkivihollinen kotiloetana on löytänyt tiensä Vuorisalon ruokapöytään. ”Olen valmistanut etanoita Porvoon etanaravintolan perustajan, Merja Tammen, etanakirjan ohjeiden mukaisesti. Kuten kaikkien villilajikkeiden, myös etanoiden valmistaminen, on vaivalloista, mutta maksaa kyllä vaivan”, Vuorisalo lupaa.

Kultakalalammikko ja kesäkeittiö
Monet mökkiläiset rakentavat siirtolapuutarhatontilleen mitä omalaatuisimpia viritelmiä. Perinteiset grillinurkkaukset kalpenevat kokonaisten ulkokeittiöiden edessä. Vuorisalokin on rakentanut palstalleen katetun kesäkeittiön, jonka edestä hänet löytää usein tekemästä herkullista wokkia. Kultakalalammikko on ollut työn alla jo pitkään. ”Siihen on suunnitteilla pieni suihkulähde. Veistetty kivi ja pieni veistos altaan reunalla ovat jo valmiina”, Vuorisalo kertoo.

Periaatteena Vuorisalolla on ollut aina, että siirtolapuutarha ei saa olla työleiri. ”On paljon ihmisiä, joilla on tarve tehdä käsillään. Olen ammatiltani tekstiilitaiteilija, joten minun kohdallani se tarve on jo tyydytetty. Tulen puutarhalle puhtaasti rentoutumaan”, Vuorisalo hymyilee.

Teksti, Riikka Heinonen
Kuvat, Matias Haakana