Surkeaa viestintää ja selkärangatonta politiikkaa
Vesa Leppänen
Saadakseen Georgian tilanteesta edes lähellä luotettavaa olevan kuvan on alusta asti joutunut seuraamaan vähintään kymmentä eri uutislähdettä. Sittenkin on täynyt vertailla näitä uutisia ja niiden lähteitä keskenään sekä erottamaan näistä vielä asiantuntijalausunnot omaan ryhmäänsä. Minulle on kerrottu viestintäteknologian, internetin ja nopeasti paikan päältä tapahtuvan uutisoinnin auttavan totuuden esiin vastaavissa tilanteissa. Tai sitten ei. Nyt totuuden löytäminen on verrattavissa neulan etsimiseen heinäsuovasta. Varsinkin jos uutisointi tapahtuu tiesulkujen takaa ja joillain kotimaan ministereillä on vaikeuksia seistä selkä suorassa.
Uutisoinnin helppous ja informaatiotulva pahimmillaan vain yksinkertaistavat sisältöä. Samalla vastaanottajan on valittava muutama lähde yleensä samaa toistavasta massasta. Joissakin tapauksissa tehokkuudesta ja nopeudesta on tullut tärkeämpää kuin sisällöstä. Samalla tilannetta käsittelevää informaatiota yrittää hallita kaksi osapuolta, molemmat mahdollisimman tehokkaasti. Yhden lähteen kautta etenemään päässyt uutinen saatetaan julkaista satoja kertoja päivän tai kahden sisällä jo pelkästään kotimaassa. Propagandaa harjoittavat kiittävät. Vesi on sakeaa ja seuraavaksi onkin tärkeämpää saada tilanne raukeamaan kuin valita todellinen agitoija.
Mitä ”ehkä” tapahtui. Georgian johto mokasi, se on selvää. Sitä ennen heitä ”ehkä” provosoitiin. Provosoija oli ”ehkä” yhteistyössä Venäjän kanssa tai ”ehkä” jopa Venäjä. Muistaako kukaan Mainilan laukauksia vai menenkö jo liian pitkälle? Georgia yritti palauttaa sille kuuluvan alueen ruotuun turhan suurella voimalla. Venäjä ratsasti paikalle pelastamaan kansalaisiaan ja käytti edelliseen verrattuna suhteettoman paljon rautaa. Samalla ”ehkä” tunkeuduttiin liian pitkälle itsenäisen valtion maaperälle.
Venäjä haluaa Etyjin hoitamaan rauhanprosessin. Etyj on ”ehkä” yhtä voimaton tässä tilanteessa kuin se oli aikaisemmin Venäjän vaalien kanssa. Miksi ihmeessä Venäjä haluaa omasta näkökulmastaan heikon tahon hoitamaan prosessia? Olisiko kyseessä ”ehkä” oman edun turvaaminen. Venäjä ”ehkä” tekee pitkälti kuten Kremlistä käsin sanellaan riippumatta Etyjin ja Stubbin ponnisteluista. Sarkozy ”ehkä” neuvotteli Venäjälle edullisen rauhansopimuksen, mikä periaatteessa turvaa Venäjälle oikeuden jäädä Etelä-Ossetiaan eli Georgiaan riittävällä voimalla niin pitkäksi aikaa kuin he haluavat. Kansainvälisesti tunnustamattoman Etelä-Ossetian ”presidentti” kaatoi hallituksen. Voiko tuleva ”hallitus” olla myötämielisempi Venäjää kohtaan? Vaikea sitäkään on kuvitellä, mutta niin siinä tulee käymään, ennustan.
Suomalaiset poliitikot eivät ole kovinkaan halukkaita kommentoimaan tilanteen taustoja. Vain rauhan takaaminen on tärkeää. Tilanteen perin pohjainen selvittäminen on aivan yhtä tärkeää kuin rauha, että rauhanprosessi on oikeudenmukainen. Vaikuttaisiko Venäjän tiukka tuomitseminen kauppasuhteisiin ja tekisikö Venäjä ”ehkä” myöhemmin kiusaa? Eivätkö ministerimme tiedä tilanteesta riittävästi sanomaan juuta eikä jaata? Terve kunnioitus Venäjää kohtaan on järkevää, mutta vielä järjettömämpää on niellä aiheellinen kritiikki pelosta jäykkänä. Onnea Etyjille ja Stubbille. Menestys on täysin riippuvainen Venäjän myötämielisyydestä ja siitä onko Kremlissä asetetut tavoitteet saavutettu.