Neljännen sukupolven katusurfaajat
- Turvallisilla vesillä?
Vanerilevyjen tuottamaa paukemusiikkia kantautuu korviini. Istahdan puistoon seuraamaan edessäni aukeavaa temmellyskenttää. Vaahtosammuttimen pituinen poika potkii vauhtia rullalautaan, keskittyy ja ponnistaa hyppyyn. Eemeliksi nimeämälläni veijarilla ei tunnu olevan huolen häivää. Lauta sinkoutuu seinään, mutta Eemeli laskeutuu kissamaisesti jaloilleen.

Tien raivaaminen aalloilta asfalteille alkoi 60-luvun Kaliforniasta, kun surfaajat eivät tyyninä päivinä päässeet aalloille. Nyt neljännen sukupolven skeittaajat saavat tuulettaa tukkaansa vailla paineita, sillä laji elää virkeää kauttaan. Moni ei tiedä, että tämä näennäisesti rennonletkeä laji on saanut matkallaan kuolettavia iskuja. Lajilla näyttäisi kuitenkin olevan kissan tavoin monta henkeä. Kunnioituksen osoituksena eritoten lajin pioneereille, päätin tutustua skeittauksen kissamaiseen historiaan.
Skeittauksen lyhyt historia
1960 Pahamaineinen Roller Derby: Ensimmäinen kaupallinen rullalauta oli nimeltään Roller Derby Skateboard. Laudoissa käytettiin kuulemma savesta valmistettuja renkaita, joiden pito oli heikko ja jotka lukittuivat osuessaan pieniinkin kiviin. Ei siis ihme, että rullalautailu alkuaikojen välineillä oli vaarallista. Tästä seurasi, että piakkoin useat kaupungit Yhdysvalloissa kielsivät rullalautailun kokonaan, mikä taas johti lajin ensimmäiseen kuolemaan vuonna 1965.
1970 - Kiitos uretaanirenkaiden: Frank Nasworthyn kehittäessä rullalautoihin uretaanirenkaat, rullalautailu nousi jälleen 70-luvulla uuteen kukoistukseensa. Keksinnön myötä renkaiden ominaisuudet paranivat huomattavasti ja rullalautailun suosio lähti jälleen voimakkaaseen kasvuun.
1980 - Petolliset vakuutusmaksut: Lautojen parantuneiden ominaisuuksien ansiosta rullalautailijat pystyivät vaarallisempiin temppuihin rampeilla. Tämä söi erityisesti rullalautapuistojen vakuutusmaksuja. Vuoden 1980 lopussa rullalautailu teki jälleen välikuoleman.
1990 - Katuskeittaus maailmanlaajuiseksi: Koska rampit ja rullalautailupuistot olivat kadonneet laman myötä, painopiste siirtyi katuskeittaukseen. 90-luvun puolivälissä laji oli taas nosteessa. Laudoista tuli kapeampia ja keveämpiä ja Yhdysvalloissa aloitettiin X-Games-kilpailut, mikä osaltaan nosti rullalautailun ihmisten tietoisuuteen.
2000 - Arvostusta ilmassa: Skeittaus on mahdollisesti kiivaimmin kasvava harrastusmuoto maailmassa ja lajin arvostus on noussut. Suomessakin on paljon yli kymmenen vuotta lajia harrastaneita. Suomen sääolosuhteet rajoittavat kuitenkin lajin harrastamisen ulkona kuuteen kesäkuukauteen ja asianmukaisten sisäharjoittelutilojen puute on saanut monet innokkaat harrastajat luopumaan lajistaan. Ilmassa leijuu muutama tumma pilvi, mutta kaiken kaikkiaan ollaan kuitenkin turvallisimmilla vesillä.

Aloitus ja välineet
Skeittaus on tekninen laji, jossa maltti on valttia. Muiden lajien tavoin se voi olla vaarallista, jos ei malta käyttää tarpeeksi aikaa tarvittavien taitojen kehittämiseen. Onnettomuuksia ei nykyajan välineillä kuitenkaan satu yhtään sen enempää kuin muissakaan lajeissa.
Harrastuksen aloittaminen on simppeliä. Hankit vain skeittilaudan, mieluiten ensikokeiluun muutamalla kympillä. Turvallisesti ja monipuolisesti pääsee alkuun skeittaamista varten rakennetuissa skeittipuistoissa ja sisähalleissa. Lähimmän harrastuspaikan ja samanhenkisiä kavereita löytää oman kotikunnan skeittiseurasta.
Jos skeittaaminen vielä ensikokeilujen jälkeen tuntuu omalta lajilta, kannattaa suunnata alan erikoisliikkeeseen ja hankkia kunnon lauta, jolla taidot pääsevät kunnolla kehittymään. Nilkkojen suojaamiseksi ja lautakontrollin parantamiseksi kannattaa myös hankkia skeittikengät. Hyvät laudat maksavat arviolta noin 150-250 euroa ja kengät noin 70-120 euroa.
http://www.hangup.fi - Hangup - suomalainen skeittilehti.
http://www.rullaa.org - Keskusteluita rullalautailusta ja kuvia
http://www.rullalauta.fi - Suomen rullalautaliitto http://fi.wikipedia.org/wiki/Rullalautailu
Teksti, Riina Heiskanen