Myon tarina
Thaimaa yllättää joka kerta positiivisesti

Myon rauhallisuus pohjaa Buddhan oppeihin.
Thaimaan vetovoimaa emme vaimoni Aulin kanssa voineet tänäkään vuonna vastustaa. Aikaisemmista Thaimaan matkoista poiketen varasimme nyt helmikuun kahden viikon lomaa varten vain reittilennot. Halusimme sopivien hotellien etsimisestä hieman lisäseikkailua lomaamme. Klassinen yhdistelmä Bangkok ja Hua Hin on kuitenkin lomamme runkona. Bangkokin lentokentällä kysy taksitiskiltä mistä löytäisin hotellivaraamon. Meidät johdatetaankin rahtitiskiä muistuttavaan nurkkaukseen. Tiski saattaa olla rähjäinen, palvelu taas ei. Kaksi naisvirkailijaa alkaa tutkia vapaita huoneita keskustan hotelleista. Päätämme yöpyä tutussa Silom Roadin Holiday Innissä kaksi ensimmäistä yötä. Samalla varaamme lomamme loppuun sviitin uudesta Unico hotellista. Hinnat. Holiday Inn 90 ja Unico 70 euroa yöltä ruhtinaallisine aamiaisineen.
Bangkok
Tutut shoppailukuviot Bangkokissa käsittävät ilmaradalla
helposti tavoitettavan jättimäisen MBK Centerin . Mitä
täältä ei löydy, sitä ei
tarvita. MBK Centeristä suuntaamme taksilla Pratunamin kauppakaduille.
Väentungos on mieletön, mutta tavaroiden uskomaton edullisuus
korvaa
kärsimyksen ruhtinaallisesti. Lähellä Pratunamia on myös
viihde-elektroniikasta kiinnostuneiden keidas Panthip Plaza, josta muutama
kauko-ohjattava helikopterikin tarttui mukaamme. Bangkokin iltaa on mielenkiintoista
viettää hieman ”tuhmilla” kaduilla ravintolassa
rennosti istuen ja elämän monimuotoisuutta ihmetellen. Silmiemme
eteen avautuu ihmismielen raadollisuus. Pieniltä kujilta lähellä
Narai hotellia löytyy erinomaista ruokaa kokkaavia pieniä ravintola-avokeittiöitä.
Hinnat eivät todellakaan päätä huimaa.
Hua Hiniin
Narai hotellin edustalla päivystävä tuttu taksikuski järjestää
meille kyydin 200 kilometrin päässä sijaisevaan Hua Hiniin.
Taksimatka maksaa 40 euroa. Perillä Hua Hinissä kurvaamme pieneen
hotelliin aivan rannan tuntumassa. Tilaa on vain yhdeksi yöksi hintaan
23 euroa. Kamppeet sisään ja valloittavan Hua Hinin hyörinään.
Iän karttuessa alkaa nauttia yhä yksinkertaisimmista asioista.
Lomanviettokin on rennompaa kun ei tarvitse säntäillä pää
kolmantena jalkana kaiken aikaa. Tutun ABC Tailorin luona tapaamme kolmekymppisen
Myon, joka edellisellä reissullamme auttoi meitä hankkimaan
paikallisen simkortin. Sillä muuten kelpaa Suomeen soitella 14 sentin
minuuttihintaan. Niitä saa kätevimmin Seven Eleven kioskeista.
Emme viimeksi mieltäneet Myon roolia näissä räätälikuvioissa.
Nyt paljastuu, että Myo pyörittää ABC Tailor sekä
kahta Hollywood Tailor liikettä. Lomamme aikana meistä tulee
hyvät tutut. Myo esittelee meidät eläkkeellä olevalle
opettajalle Terholle. Terhon kotona nautimme ruhtinaallisen illallisen.
Terho asustelee puolisen vuotta kerrallaan Hua Hinissa. Hän vuokraa
itselleen aina eri talon. Tämänkertainen on suorastaan upea
puutarhoineen, siisteine nurmikkoineen ja jämptisti leikattuine pensasaitoineen.
Vuokraa tulee maksettavaksi 300 euroa kuukaudessa. Kohtuullinen hinta
kaksi makuuhuonetta, valtavan olohuoneen, pation ja ulkogrillin käsittävästä
talosta.
Myon Tarina
Myo taas asustaa kolmikerroksisessa rivitalossa vaimonsa Kanchin, vuoden
ja kolmen kuukauden ikäisen Intra-tyttären, anopin ja muutaman
sukulaisen kanssa. Myon kutsumana saavumme Terhon kanssa illalliselle.
Herkkuja notkuva pöytä on kunnianosoitus mm. nepalilaiselle
keittiölle, sillä Myon juuret ovat Nepalissa. Myon serkku Johnny
on edellisellä viikolla käynyt ostamassa läheisestä
kylästä kokonaisen vuohen. Vuohi on nyt pöydässä
monenlaisessa muodossa. Myo, oikealta nimeltään Ganesh Aung
on syntynyt Burmassa, jonne hänen radioupseerina toiminut isänsä
muutti Nepalista. Myon isoisä on brittiarmeijaa palvelleita mahtavia
gurkhasotilaita. Jokainen Korkeajännityssarjoja pläräillyt
tietää kyllä legendaariset gurkhat. Myo on käynyt
pitkän taipaleen päästäkseen nykyiseen asemaansa.Sydämellisestä
olemuksesta ja erinomaisesta käytöksestä ei varmasti ole
ollut haittaa matkalla menestykseen. Ennen vaatebisnesuraa Myo opiskeli
yliopistossa kaksi vuotta fysiikkaa. Elämän taloudelliset realiteetit
oivaltaen Myo suuntasi kuitenkin nöyrästi suunnittelemaan halpisvaatteita
pieneen räätäliliikkeeseen Burmassa. Tie kulki Bangkokiin,
Phuketiin ja Koh Samuille räätälin oppia kartuttamaan.
Hua Hinissa Myo työskenteli räätäliliikkeessä,
josta hän joutui lähtemään omistajan pojan ottaessa
Myon paikan. Kohtalo puuttui peliin dramaattisella tavalla. Terhon alkupanostuksella
avattiin ABC Tailor liike, joten Myon liiketoimintaan liittyy aika merkittävä
suomalainen lisämauste.
Aamumarkkinat

Aamumarkkinoilla siunataan uhrilahjan antajat.
Eräänä aamuna Myo järjestää kasvaneelle
porukallemme pikkubussin. Ryhmäämme kuuluu nyt myös tuttu
tanskalaispariskunta. Tarkoituksena on retkeillä ylimalkaan ympäriinsä.
Ensin menemme kuitenkin Hua Hinin aamumarkkinoille. On vasta varhainen
aamu siinä seitsemän tietämissä. Paikalliset ovat
alkaneet kokata temppelissä uhrattavaa ruokaa jo viiden aikaan aamulla.
Uhrilahjat koostuvat ruoasta, kukista ja ehkä rahasta. Munkki siunaa
uhrilahjan antajan ja ottaa antimet vastaan. Munkki toimittaa uhrilahjat
temppeliin, jossa ne ovat alustalla parikymmentä minuuttia. Munkit
syövät ruoat. Rahalahjat käytetään lääkkeisiin
ja temppelin korjauksiin. Näitä traditioita ei näe Phuketissa,
Pattayalla ja Koh Samuilla. Ruokakärryistä voi ostaa muutaman
pikku kanavartaan 40 sentillä aamiaiseksi. Katukeittiöiden anti
on yltäkylläinen heinäsirkoista matoihin. Toki meille tutummista
aineksista tehdyt herkut, kuten jättikatkaravut, kanat ja possut
monin eri tavoin valmistettuina edustavat tarjonnan enemmistöä.
Hinnat tuntuvat meistä suorastaan liikuttavilta, mutta 90 euroa kuukaudessa
tienaavalle Thaimaan tehdastyöläiselle hinnat ovat sopivat.
Kaen Krachan National Park
Kansallispuistossa lähdemme moottoriveneellä tutustumaan valtavaan
järveen. Yksi järven kalalajeista voi kasvaa jopa satakiloiseksi.
Harmi ettei ole virveliä mukana. Erään saaren kohdalla
pysähdymme aivan rantaan. Syy selviää pian. Satamäärin
apinoita syöksyy viidakosta venekuskin veteen heittämien pikkubanaanien
perään. Apinat sukeltavat banaanien kimppuun ja syövät
niitä jopa veden alla, etteivät vaan lajitoverit pääse
ryöväämään herkkuja. Lintulajitkin eroavat kaikista
siihen asti näkemistämme lajeista. Myon mukaan varhaisina aamuhetkinä
on mahdollista nähdä kansallispuistossa tiikeri, pantteri tai
leopardi. Terho kertoo nähneensä eräänä aamuna
lähellä Hua Hinin keskustaa ruohikossa jättikokoisen kuristajakäärmeen,
joten eksoottisia eläinlajeja löytyy jopa kaupungista.
Kunnon vinkki
Asuimme Hua Hinin lomamme muut päivät ensimmäistä
lukuunotttamatta aivan Hiltonia vastapäätä K.Place Guest
House-nimisessä vierastalossa. Huoneen hinta on 19 euroa yöltä.
Huoneemme oli todella tasokas jääkaapilla ja ilmastoinnilla.
Ominpäin matkustellen voi Thaimaassa siis löytää vaivattomasti
laadukkaan majoituksen edullisesti. Kiitämme thaimaalaisia ylitsepursuavasta
ystävällisyydestä. Tämä inhimillinen lämpö
kruunaa varmasti jokaisen Thaimaassa vierailevan loman.
Yhteystietoja Thaimaassa
Bangkok
Holiday Inn Silom Bangkok
981 Silom Road
tel 66 (0) 2238-4300
Unico Grande Silom Hotel Bankok
533 Silom Road
Hotline varaukset
tel. 66 2 635 0378
www.unicograndesilom.com
rsvn@unicograndesilom.com
Hua Hin
K.Place Guest house
116 Naresdamrih Road
tel 032-511 396
kplaceus@yahoo.com
Hua Hinin räätälit
ABC Tailor (Aurinkomatkojen toimiston vieressä)
Hiltonin lähellä
tel 08 - 36 944 398
www.abctailor.com
Hollywood Tailor
Naresdamri Road
Hiltonin lähellä
www.abctailor.com
email.myohollywood@yahoo.com
TEKSTI JA KUVAT
KAUKO VANAJAS