Ortodoksikirkko valmistautuu kirkkovuoden tärkeimpään juhlaan
Isä Mitro löytää pääsiäisen sanomasta suuren ilon
Uspenskin katedraali Helsingin Kauppatorin kupeessa valmistautuu ortodoksisen kirkkovuoden suurimpaan juhlaan - pääsiäiseen. Ortodoksisen seurakunnan pastori Mitro Repo nauttii vuorotteluvapaastaan hiljentymällä ja rauhoittumalla Nuuksion mökillään. Mitä Isä Mitro toivottaa suomalaisille tänä pääsiäisenä?
Isä Mitro on Helsingin ortodoksisen seurakunnan pastori ja tunnettu
esiintyjä. Hän on kirjoittanut kirjan ”Ortodoksisen sanakirja”
sekä luennoinut työhyvinvoinnista ja työssä jaksamisesta.
Isä Mitro on tällä hetkellä vuorotteluvapaalla ortodoksisesta
seurakunnasta. ”Vuorotteluvapaa on ollut jännittävä
kokemus. Olen saanut olla oman itseni herra. Se on antanut minulle valtavasti
voimaa”, iloitsee Isä Mitro. Työsarkaa hänellä
riittääkin: tekeillä on uusi kirja, kolumneja tilataan
jatkuvasti ja pastorista kaavaillaan uutta vahvistusta europolitiikkaan.
”Minua on pyydetty mepiksi europarlamenttiin ja olen harkinnut asiaa
vakavasti. Ehkä politiikasta voisi löytyä uusi vaikuttamisen
kanava minullekin”, pohtii Isä Mitro.
Ortodoksien keulakuva
Isä Mitro on ortodoksisen seurakunnan kirkkoisistä ehdottomasti
eniten tapetilla. Hän esiintyy mielellään julkisuudessa
tuoden näin esille ortodoksikirkon sanomaa hyväksi havaitsemallaan
tavalla. Miten Isä Mitro itse kokee roolinsa tunnettuna ortodoksikirkon
mediapersoonana? ”Minusta on tärkeää ja arvokasta
toimia oman kirkkoni puolestapuhujana. Haluan edustaa pientä mutta
tiivistä ortodoksiyhteisöämme ja käydä vuoropuhelua
valtakirkon kanssa”, Isä Mitro toteaa.
Pastori on tottunut julkiseen elämään jo lapsesta lähtien.
Isä Mitro on pappi kolmannessa polvessa. Hänen omat vanhempansa
edistivät myös ortodoksikirkon näkyvyyttä avaamalla
pappilan ovet televisiolle, radiolle ja naistenlehdille. ”Meillä
oli jo 60-luvulla joka pääsiäinen lehdessä ”Meidän
pappilan herkut”. Isälläni oli jopa oma tv-ohjelma, jossa
hän esitteli ortodoksisia ikoneja. Jatkan vanhempieni työtä
tekemällä ortodoksisuutta tunnetummaksi”, Isä Mitro
kertoo.
Ehtymätön elämänjano
Isä Mitro tunnustautuu työnarkomaaniksi, jolla on valtava jano
elämään ja into tehdä töitä. ”Kävin
pari vuotta sitten pahan sairauden läpi, jonka vuoksi jouduin käymään
myös rajan tuolla puolen. Kokemuksen jälkeen minulla on ollut
tarve todistaa itselleni, että minusta on vielä mieheksi”,
Isä Mitro vakavoituu. Kiinnostus uusiin asioihin ja työinto
ovat saaneet Isä Mitron mukaan moneen. Tällä hetkellä
haaveissa siintää maailmanympäripurjehdus. ”Toivoisin
löytäväni myös enemmän aikaa rakkaalle harrastukselleni
ikoninmaalaukselle. Olen maalannut ikoneita seitsemänvuotiaasta lähtien”,
Isä Mitro kertoo. Uuden kirjan kirjoittaminen on yksi Isä Mitron
haastavimmista projekteista tällä hetkellä. Kirjan on tarkoitus
sisältää mietteitä työelämästä
ja siinä jaksamisesta. Isä Mitron edellisestä teoksesta
”Ortodoksisen sanakirja” on sen suuren kysynnän vuoksi
otettu jo kolmas painos.
Ortodoksikirkko on pääsiäisen kirkko
Ortodokseille pääsiäinen on kirkkovuoden suurin juhla:
valo voittaa pimeyden, elämä voittaa kuoleman. Luterilainen
kirkko on saanut vaikutteita ortodoksiselta kirkolta pääsiäisen
vietossa. Aikaisemmin luterilainen pääsiäinen käsitti
vain pitkäperjantain, kun taas nykyään melkein kaikissa
seurakunnissa vietetään pääsiäisyönmessua.
”Vastaavasti me ortodoksit olemme saaneet luterilaisilta vaikutteita
joulujuhlan viettoon”, kertoo Isä Mitro.
Ortodoksiseen pääsiäiseen kuuluu olennaisena osana seitsemän
viikkoa kestävä paasto. Ruokapaaston lisäksi tärkeää
on hengellinen paasto eli mielen paasto. ”Ihmisen olisi hyvä
pakottaa itsensä pysähtymään ja rauhoittumaan. Elämme
sellaista formulamallia, jossa kaikki ajavat lujaa ja haluavat ohittaa
mahdollisimman monia. Siinä touhussa ohittaa lopulta huomaamattaan
myös itsensä”, Isä Mitro pohtii.
Nykyihmiselle paaston toteuttaminen voi kuitenkin olla vaikeaa. ”Pääsiäistä
ei ole ilman paastoa, mutta täytyy myöntää, että
minullekin – vuorotteluvapaalla olevalle täysin vallattomalle
poikamiehelle – se on ollut hankalaa. Pääsiäiseen
liittyvät paaston ohella myös erilaiset pääsiäisherkut
ja -ruoat. Tänä vuonna olen suunnitellut pääsiäisbuffetin
ravintola Sipuliin”, Isä Mitro kertoo.
Isä Mitro itse viettää pääsiäisen hiljentyen
kaukana kaupungin hälinästä ja työpaikastaan katedraalista.
”Odotan jo hiljaista viikkoa ja valmistaudun siihen rauhoittumalla.
Uskon, että vaatimattomuuteen ja pelkistettyyn elämäntapaan
kätkeytyy suuri rikkaus”, Isä Mitro miettii.
Pääsiäisen postimerkki

Isä Mitro on ideoinut tämän pääsiäisen postimerkin,
jonka kuva-aiheina ovat ortodoksisen papin käyttämä kolmihaarainen
kynttelikkö sekä miniatyyriemalimaalaus, jossa on kuvattu ellipsimandorlaan
ylösnoussut Kristus ja enkeli. Postimerkin on toteuttanut Aino-Maija
Metsola.
”Ortodoksien pääsiäisyöpalvelus alkaa kolmihaaraisen
kynttelikön kolmen tuohuksen sytyttämisellä tarkalleen
puolilta öin kolmannen päivän alkaessa. Kynttelikön
kolme tuohusta kuvaavat ylösnousemusihmettä ja Pyhää
Kolminaisuutta”, kertoo Isä Mitro.
Postimerkkiin kuvattu kynttelikkö kuuluu Helsingin Uspenskin katedraalin
kokoelmiin. Postimerkin alalaitaan kuvattu viiniköynnösornamentti
on Uspenskin katedraalin Kuninkaan ovista, jotka kuvaavat Paratiisin Portteja.
Ovet avataan pääsiäisyönä ja pidetään
auki Helatorstaihin asti. Merkin taustan punainen väri on ortodoksien
liturgisena värinä pääsiäisestä Helluntaihin.
Pääsiäisterveiset
Mitä Isä Mitro toivottaa suomalaisille tänä pääsiäisenä?
”Toivoisin, että pääsiäinen toisi mukanaan iloa
ja uskoa elämään sekä yhdessäoloa, aitoa laatuaikaa
läheisten kanssa. Toivon, että ihmiset saisivat uskosta iloa
ja voimaa jaksaa elämän aalloissa”, Isä Mitro toteaa.
Hyväntuulisen pastorin oma elämänilo kumpuaa uskosta. ”Ilo
kuuluu uskon syvään ytimeen. Se ilo on ikään kuin
hoidetuksi tulemista ja siihen liittyy syvä kiitollisuus siitä,
miten paljon on saanut. Ilo on uskon hedelmä, joka kasvaa kärsimyksen
kautta – jopa Tuonelan syvyyksien ja kuoleman kautta”, Isä
Mitro pohtii.
Ortodoksikirkossa paastoa kutsutaan iloa tuottavaksi murheeksi. ”Meidän
pitäisi oppia murehtimaan niin, että murhe muuttuu iloksi. Se
ei ole kertakäyttöiloa, vaan koeteltua iloa, jota meiltä
ei voida ottaa pois”, Isä Mitro hymyilee.
Suomen ortodoksisen kirkon viralliset sivut löytyvät osoitteesta: www.ort.fi.
RIIKKA HEINONEN, teksti
MATIAS HAAKANA, kuvat