Hoitola Pisara – Kaikki kauneuteen saman katon alta
Helsingin Ruoholahdessa Köydenpunojankadulla sijaitseva Hoitola Pisara on kauneuspalveluiden keidas. Hoitolassa korkeatasoista palvelua saavat esimerkiksi uutta kampausta, manikyyriä, ihonhoitoa, selluliitinpoistoa, hierontaa tai ylellistä hemmottelua kaipaavat asiakkaat. Myös hoitojen yhdistäminen on helppoa, sillä Pisarassa kaikki palvelut ovat saman katon alla.

Hoitola Pisaran perustaja Teresa Huupponen kertoo haaveilleensa kokonaisvaltaisen hoitolan perustamisesta monta vuotta hoitaessaan pienempää liikettä samoilla kulmilla. Hoitolalle löytyi lopulta sopivat tilat kesällä 2007 ja sen avajaisia juhlittiin saman vuoden elokuussa. Siitä lähtien Pisara on tarjonnut laajimman palvelun alan markkinoilla. ”Meillä on laajin palvelutarjonta koko Suomessa, mutta tärkeämpää on tietysti se, että täällä tehtävät hoidot ovat tasokkaita. Lähdemme siitä, että hoidot tuottavat näkyvän tuloksen. Meillä asiakas maksaa hoidon tuloksesta ja kaikki muu tulee sitten lisänä. Myös työntekijät valitaan tarkkaan, koska haluamme, että täällä palvellaan asiakkaita aidosti välittäen ja sydämellä”, kertoo yrittäjä ja plastiikkakirurginen sairaanhoitaja Teresa Huupponen.
Monipuolista palvelua
Hoitola Pisara on jaettu hoitojen mukaan eri osioihin. Osiot ovat Kurvila, Brava, Armonia, Kynsistudio ja Hius Pisara. Kurvilassa tehdään kiinteytys-, kuntoutus- ja rasvasoluntyhjennyshoitoja. Bravassa on tarjolla rintojen suurennushoitoa ilman kirurgisia toimenpiteitä. Armoniassa toimii ihoterapeutti, joka tekee asiakkaille erikoiskosmetologiaa vaativia entsyymihoitoja. Kynsistudiosta saa kaikki mahdolliset manikyyri ja pedikyyripalvelut. Hius Pisara tarjoaa korkeatasoisia parturi-kampaamopalveluita ja onkin päässyt noin kymmenen Suomessa toimivan Vidal Sassoon valtuuttaman hiusalanliikkeen valiojoukkoon. Näiden lisäksi Pisarasta saa myös akupunktiota ja monenlaisia hierontoja, intialaisesta päähieronnasta klassiseen selkä- ja hartiahierontaan. Pisara tekee myös plastiikkakirurgista yhteistyötä Viron Pärnussa toimivan Villa Medican kanssa. Plastiikkakirurgiset hoitosuunnitelmat ja jälkihoito ovat Pisaran vastuulla ja varsinaiset kirurgiset operaatiot toteutetaan Pärnussa. Palvelutarjonnasta löytyy lisäksi solarium, infrapunasauna ja kevään uutuutena höyrykylpy. Yleistunnelma hoitolassa on itämaisen harmoninen ja huoneiden sisustuksessa näyttää mielessä olleen feng shui.
Kurvilassa muodot kohdilleen
Yrittäjälle tärkein osio Pisarassa on Kurvila, jonka ympärille koko hoitola on alun perin noussut. Kurvien muokkauksessa käytettävät laitteet ovat varta vasten käyttötarkoitukseen trimmattuja sairaalalaitteita. ”Siellä ei ole mitään yksittäistä laitetta, jolla me ohimennen ”höylätään” reidet, peppu tai vatsa, vaan meillä jokainen hoito suunnitellaan räätälöidysti kunkin asiakkaan kudokselle sopivaksi. Selvitetään, kuinka paljon hoidettavan alueen kudoksessa on rasvaa, kuinka paljon kuona-aineita ja tutkitaan sidekudoksen tilanne. Nämä tekijät yhdessä määräävät, miten aluetta hoidetaan, eli mitä tehoja ja arvoja hoidossa käytetään”, Huupponen kertoo omasta erikoisosaamisalueestaan.
Kurvilan hoidoilla saa aikaan selkeitä tuloksia myös vartalon vaikeammille ongelma-alueille, ilman kirurgin veistä. Muun muassa monia naisia vaivaava selluliitti voidaan poistaa menetelmän avulla tehokkaasti. ”Hoidon aikana rasvasolut tyhjennetään ja sidekudos rakennetaan uudelleen. Emme tyydy vain poistamaan turvotuksia, vaan pyrimme poistamaan myös syyt, jonka takia selluliittia tulee. Syitä voivat olla esimerkiksi stressi, aineenvaihduntahäiriöt tai lihasjännitykset, joita voidaan parantaa yhdistelmähoidoilla. Näin saadaan myös pysyvämpiä tuloksia aikaiseksi”, Huupponen selventää.

Kevään uutuutena höyrykylpy
Tänä keväänä Pisara on ottanut jo ennestään laajaan valikoimaansa kotimaisen höyrykylvyn. ”Höyrykylpy on sangen mielenkiintoinen suomalainen keksintö. Perinteisessä saunassa höyryn tutkitusti tervehdyttävä vaikutus menee pitkälti hukkaan, kun höyry ei saavuta kudoksia. Iisalmelainen perhe tajusi höyryn terveydellisen arvon ja onnistui kehittämään muutamia vuosia sitten tämän höyrykylpylaitteen. Toistaiseksi nämä laitteet ovat menneet pitkälti ulkomaan markkinoille, vaikka tämä on varsin edistyksellinen laite. Se on myös ekologinen, koska se vie vain pari litraa vettä ja hyvin vähän sähköä. Helsingissä ei taida olla tämän lisäksi yhtään tällaista laitetta”, Huupponen kertoo ja esittelee lystikkään näköistä höyrykoppia.
Pisarassa höyrykylvyn tehoa on keksitty voimistaa vihreäsavihoidoilla. ”Meillä tästä höyrykylvystä on tehty semmoinen paketti, jota ei saa mistään muualta. Kylpyyn yhdistetään aromaattiset öljyt ja vihreä savi, joka on sataprosenttinen luonnontuote. Se on puhdistavinta savea, mitä on olemassa. Me teemme siitä kasvonaamioita ja laitamme sitä tarvittaessa myös hiuksiin, jalkoihin ja käsiin. Hoidon jälkeen tarjotaan vihreäsavijuoma, joka vilkastaa verenkiertoa ja puhdistaa tehokkaasti elimistöä kuona-aineista”, Huupponen kuvailee.
Vip-asiakkaita ja polttariseurueita
Suuremmatkin ryhmät voivat tulla vierailemaan Pisaraan ja nauttimaan monipuolisista hoitolapalveluista. ”Meillä käy yrityksiä pitämässä joko omille asiakkailleen tai henkilökunnalle rentoutuspäiviä. Myös polttariporukoita ja kaveriporukoita käy säännöllisesti”, Huupponen toteaa.
Pisaraan voi liittyä vip-asiakkaaksi, jolloin hoitolan kaikki palvelut ovat tavallista edullisempia. Myös hemmotteluun ja häävalmisteluihin löytyy sopivat hoidot. ”DaVino punaviini-samppanja kuorinta tuo luksusta arkeen. Siinä tehdään koko vartaloon rentouttava kuorinta punaviinillä ja sitten kevyt hieronta samppanjaöljyllä. Siitä tulee todella hyvä olo ja se hoitaa ihoa mukavasti. Esimerkiksi morsiamet ovat mielellään käyneet tässä hoidossa. Kun tuleva morsian ottaa aamulla tämän hoidon ja siihen perään laitetaan hiukset, meikit ja kynnet, alkaa kaikki olla valmista suureen päivään. Se säästää aikaakin. Ei tarvitse juosta paikasta toiseen, kun täältä löytyy kaikki mitä tarvitaan”, Huupponen hymyilee.
Hoitola Pisara
Köydenpunojankatu 15, 00180 Helsinki
Ajanvaraus ja tiedustelut arkisin 9-17, p. 09-6852004
www.thtreatment.com