Verikoira Charles Siringo

Charles Angelo Siringo oli harvinainen persoona, lainkuuliainen yksinäinen susi. Ollessaan Pinkertonin kuulun etsivätoimiston palkkalistoilla kahden vuosikymmenen ajan, kulki hän pitkin ja poikin Pohjois-Amerikkaa etsien karkulaisia. Toimien pääasiassa yksin osoitti hän suorastaan kyltymätöntä ruokahalua jahdin tuomaa jännitystä kohtaan.

 

Eläkkeelle kirjailijaksi siirtynyt 62-vuotias Charles Siringo poseeraa satulassa.
Kuva Gunfighters - kirjan sivulla 181.

 

Solakka ja harmaasilmäinen Siringo oli alunperin Teksasilainen, maahanmuuttajien poika. Isä oli italialainen ja äiti irlantilainen. 22-vuotiaana Siringo pääsi miehenmetsästyksen makuun. ”Saalis” oli 17-vuotias Billy The Kid, jo tuolloin kauhua herättävä hahmo. Siringo jäljitti keskenkasvuista tappajaa pitkin Uutta Meksikoa. Takaa-ajosta oli luovuttava Siringon hävittyä matkarahansa pelipöydässä. Takanaan 15 vuotta karjapaimenena ja 2 tylsää vuotta ruokatavarakauppiaana Kansasissa, suunnisti Siringo Chicagoon suurempien rahojen perään. Chicagossa sokea ennustaja sormeili Siringon kalloa ja päätteli että tämä oli suorastaan luotu etsivän tehtävään.

 

Pinkertonin mies

1886 Siringosta tulikin Pinkertonin mies. Pian hän osoittautuikin todelliseksi verikoiraksi, jonka karistaminen kannoilta oli äärimmäisen vaikeaa. Hän jäljitti henkipattoja läpi pohjoisten tasankojen lumimyrskyjen ja aavikolla paahtavan auringon alla. Kerran hän meloi intiaanien käyttämällä puunrungosta koverretulla kanootilla läpi Alaskan myrskyisten koskien ottaessaan kiinni kahta kullanryöstäjää. Lainvalvojana joutui Siringon itseluottamus koville. Ryöstelevät koplat lisääntyivät ja uutena menetelmänä oli soluttautuminen joukkoon.

Erään uskaliaan tehtävän hän aloitti ratsastamalla rosvojen lymypaikkaan ilmoittaen olevansa Charles Carter, keikkoja maksusta tekevä pyssymies. Muutaman päivän sisällä hän oli jo päässyt isäntiensä suosioon. Isäntinä oli hurjaakin hurjempi Butch Cassidyn Villi Porukka. Aina kun porukan “uusi jäsen” sai vihiä suunnitteilla olevasta junaryöstöstä, saattoi hän tämän tiedon rautatievirkailijoille, jotka muuttivat sitten junan aikataulua tehden tyhjäksi koko ryöstöhankkeen. Kun Cassidy pääsi jyvälle ilmiantajastaan lähtien päättämään tämän päiviä, oli “Carter” jo häipynyt. “Carter” putkahtikin sitten lainvartijan rooliinsa ja aloitti vuorostaan Cassidyn metsästyksen.

 

Ase-esittely

 

Kuvassa SMITH&WESSON AMERICAN .44.
Kuva Gunfighters -kirjan sivulla 45


Coltin kilpailijat tarjosivat myös deluxe aseita - tässä hopeoidussa, kaiverruksin koristellussa mallissa on norsunluinen kahva.