MUSIIKKI YHDISTÄÄ
Mika Kaurismäen Sonic Mirror
Mika Kaurismäki tunnetaan tien päälle sijoittuvista elokuvistaan, mutta hänen tuotannostaan löytyy muitakin jatkumoita, kuten kiinnostus brasilialaiseen kulttuuriin sekä musiikkipainotteiset dokumenttielokuvat. Hänen uusin työnsä Sonic Mirror lähtee rumpali Billy Cobhamin mukana matkalle, josta ei eksoottisia rytmejä puutu.

Rumpali Billy Cobham esiintyi April Jazz -festivaalilla, Espoossa.
Mika Kaurismäki muistetaan parhaiten sellaisista näytelmäelokuvista kuin Arvottomat (1982), Rosso (1985), Zombie ja kummitusjuna (1991) tai L.A. Without A Map (1998). Aikoinaan Wim Wendersin dokumentti Buena Vista Social Club (1999) nostatti buumin kaltaisen kiinostuksen Latinalaisen Amerikan musiikkiperinnettä kohtaan. Wenders pitäytyi Kuuban kamaralla. Onneksi valkokaalle saatiin pian aluelaajennus Kaurismäen tehdessä katsauksen brasilialaisiin rytmeihin dokumentissaan Sound of Brazil (2002). Siinä yleisölle tarjoiltiin eksoottisia tyylejä, kuten frevoa, forróa ja sambareggaeta. Brasileirinho (2005) edusti tavallaan tarkemmin rajattua jatkotutkimusta. Siinä keskityttiin choroon, jota pidetään ensimmäisenä aidosti brasilialaisena musiikkina. Kieltämättä siinä sulautuvat hedelmällisesti toisiinsa menneisyyden rytmit ja nykymuusikoiden virtuositeetti. Kaurismäen uutuus Sonic Mirror vertautuu näihin kahteen elokuvaan, vaikka nyt ei liikutakaan vain yhden kulttuurialueen sisällä, vaan pikemminkin tukeudutaan rytmin ja melodioiden yleismaailmallisuuteen.
Sonic Mirror nostaa keskushenkilöksi kuuluisan rumpalin Billy Cobhamin. Hänet nähdään soittamassa April Jazz -festivaalilla yhdessä Espoo Big Bandin kanssa. Sataa lunta. Tästä tilanteesta peili kääntyy pian kahtaalle. Ensinnäkin katsojat kutsutaan tutkimusmatkalle etsimään Cobhamin musiikillisia juuria. Tuo mutkikas reitti yhdistää niin Brasilian, Nigerian kuin New Yorkinkin. Toisella tasolla teemaksi nostetaan musiikin asema kommunikaation välineenä. Rytmit ja melodiat kykenevät välittämään erilaisia tunteita yli kulttuurirajojen ja ehkä jopa avaamaan henkisiä lukkoja. Sveitsiläisessä parantolassa yritetään tällä keinoin saada apua autistien hoitoon. Idea on lainattu afrikkalaisilta parantajilta. Teesinä on, että "rytmin tai melodioitten kautta voi saada yhteyden toisiin ihmisiin". Näistä teemoista Kaurismäki leikkaa kollaasinsa, joka liikkuu usean mantereen alueella tarjoten musiikkia maailmalta ja luoden maailman musiikista.
Brasilialaiseen musiikkiperinteeseen keskittyvistä dokumenteistä yhtenäisin oli Brasileirinho, joka rajasi aiheensa edeltäjäänsä Sound of Brazilia tiukemmin. Sonic Mirror pyrkii hakemaan syvän kaikupohjan valottamalla perusteemaansa - musiikki kommunikaation välineenä - hyvin eri kanteilta. Toisaalla on afrikkalaisten rytmien vaikutus Latinalaiseen Amerikkaan, toisaalla taas musiikin tuoma liikuttava ilo Sveitsiläisen parantolan autisteille. Kaiken keskellä Cobham heiluttaa rumpupalikoitaan. "Musiiki on kuin villieläin", todetaan heti elokuvan alussa. Ei sitä voi kahlehtia. Silti itse dokumentissa olisi voitu hieman karsia rönsyjä ihan vain vetävyyden nimissä. Sirpaleisenakin Sonic Mirror tarjoaa aimo annoksen heijastumia musiikin loputtomasta kyvystä yhdistää eri lähtökohdista ponnistavia ihmisiä. Ensi-ilta 25.4.
Teksti, JUKKA HYTÖNEN