• Verkkolehdet
• 17.04.2008
• Pääkirjoitus
• Hynninen
• Appelberg
• Kaupunki
• Kulttuuri
• Entisajan naiset
• Töitä ulkomailta
• Valokeilassa
• Koti ja asuminen
• Terveys ja tyyli
• Autot
• Vapaa-aika

Tähtäimessä työpaikka ulkomailta

Suomalaiset ovat jo satoja vuosia sitten lähteneet paremman ansion perässä milloin Amerikkaan, milloin Ruotsiin. Nyt rahan lisäksi kaivataan kuitenkin myös uusia kokemuksia.

Paula lähti 19-vuotiaana Saksaan hotellisiivoojaksi ja tarjoilijaksi. Työpaikka löytyi sanomalehdestä, ja haastattelussa Paula kävi Euresissa. Kriteerejä juuri ylioppilaaksi kirjoittaneella ei juuri ollut. – Riitti kun paikka oli ulkomailla ja sai työkokemusta, Paula kertaa. Sopimus oli kahdeksi kuukaudeksi, mutta kotikonnut kutsuivat jo kahden viikon jälkeen, kun omistaja alkoi nimitellä ja kävi lopulta väkivaltaiseksi. Myöhemmin myös palkansaaminen tuotti pään vaivaa. Uudelleen ulkomaille lähtö ei ymmärrettävästi tällä hetkellä juurikaan innosta. – Ehkä lyhytaikaiselle työleirille tai muulle sellaiselle, mutta ei enää hanttihommiin, Paula kuittaa.

Työ lasten parissa
Suvi työskenteli au pairina Ruotsissa vuoden verran ja Hanna puolisen vuotta Ranskassa. Au pairien työnkuvaan kuului muun muassa lastenhoitoa, siivousta ja ruoanlaittoa. Suvi sai tiedon työpaikasta lehti-ilmoituksesta ja sopi tapaamisen perheen äidin kanssa Helsinkiin. Hanna taas sai kuulla paikasta ystävältään, joka oli aikaisemmin työskennellyt perheessä au pairina. Haastattelu hoitui puhelimitse. Suville lapsien parissa työskenteleminen oli tuttua ja päivätkin sujuivat mukavasti. Työaika oli useimmiten 7.30 – 16.30. – Perheen äiti oli paljon kotona, joten työtaakka ei ollut kovin suuri. Perhe oli ihana, ja opin heiltä paljon. Vieraaseen kulttuuriin tutustuminen oli myös kiehtovaa ja pääsi kerrankin pois kotoa, Suvi listaa au pair vuotensa hyviä puolia. – Uudelle reissullekin voisi lähteä, mutta se taitaa tässä elämänvaiheessa olla hankalasti toteutettavissa, Suvi pohtii.

Hanna oli haaveillut Ranskaan pääsystä, mutta arki tuli vastaan melko nopeasti. Työajat olivat järkyttäviä, joskus jopa kello 6-23. – Perheen vanhemmat olivat aina töissä, ja vastuu lapsista sekä kodinhoidosta siirtyikin lähes kokonaan minulle. Ruoanlaiton lisäksi työtehtäviin kuului myös silittämistä, jota saattoi joskus olla jopa seitsemäksi tunniksi päivässä. Työsuhde-etuihin kuului sentään pieni asunto kodin ulkopuolella.
– Vaikka asioista oli sovittu, palkkaa sai kinuta, eikä sovittua työaikaa noudatettu. Ranska oli kielenä ja maana kuitenkin täyttymys ja koti-ikävää helpotti Ranskassa asuva ystävä. Hanna ei ole varma haluaako enää lähteä Suomen rajojen ulkopuolelle töihin. – Ehkä tutun ja kotimaisen yrityksen kautta.

Komennuksella EU-projektissa
Jo pitkän uran luonut Manu työskenteli reilun puoli vuotta EU-projektissa asiantuntijana Venäjällä. Hän oli Stakesin listalla konsulttina, ja sieltä otettiin häneen yhteyttä. – Riitti kuin ilmoitti vastaanottavansa paikan, Manu muistelee. Työtehtävänä oli valmistella terveydenhuollon lainsäädäntöä ja informoida paikallisia eri tavoin eurooppalaisesta lakikulttuurista ja niin sanotusta oikeusvaltion ideasta yhdessä venäläisten viranomaisten ja asiantuntijoiden kanssa.

Parasta töissä oli vaihtelu, uuden oppiminen ja keskittyminen vain yhteen asiaan kerrallaan. Toisaalta riippuvuus isäntämaan kollegoiden kiinnostuksesta asioihin ja heidän kiireellisistä aikatauluistaan oli välillä hankalaa. – Ulkomailla työskennellessä korostuivat myös sellaiset kysymykset, kuten verotus, lomajärjestelyt, asunto ja kotimatkat projektien kestäessä, Manu listaa. Ilmeisesti pääsääntöisesti hyvät muistot ajasta kuitenkin jäivät, Manu nimittäin taitaa jo haikailla uudelle komennukselle.

Autistien apuna
Annan tilanne poikkeaa hieman muista, hän nimittäin muutti Ruotsiin jo vuosia sitten. Hän työskenteli kaksi vuotta Betaniahemmet- nimisessä yhdistyksessä autistien asuntolassa. Nyt jo psykologiksi valmistunut Anna etsi koulutukseensa liittyvää työtä ja näki ilmoituksen ilmaisjakelulehdessä. Työtehtävät olivat monipuolisia, ja niihin kuuluivat muun muassa ruoanlaittoa, siivousta, kauppareissuja, pelaamista, liikuntaa ja elokuvissa käyntiä. Tärkeintä oli auttaa asuntolan asukkaita elämään mahdollisimman normaalia elämää, motivoida heitä ja luoda heille turvalliset puitteet. Anna ei kokenut kulttuurishokkia, koska monet asiat hoituvat hänen mukaansa samalla lailla rajan kummallakin puolella. Työssä kuitenkin oppi koko ajan uutta ja onnistumisen tunteita tuli useasti. Anna ei koe enää Ruotsissa olevansa ”ulkomailla”, mutta kolmanteen maahan hän lähtisi töihin mielellään.