Silmälasit verkosta – laatua edullisesti?
Piilolinssejä on tarjolla useammankin optikkoliikkeen internetsivuilla, mutta suurin osa silmälaseista tulee yhä ostetuksi paikan päältä liikkeestä. Löytyykö netistä laadukkaita laseja ja ovatko palautusoikeudet kunnossa? Hinta ainakin on useimmiten optikkoliikkeitä huomattavasti alhaisempi.

Itselläni on ollut silmälasit noin kahdeksan vuoden ajan ja piilolinssitkin seitsemättä vuotta. Olen ostanut laseja niin merkkiliikkeistä kuin tarjousmyymälöistäkin. Viimeisimmät lasini ostinkin juuri liikkeestä, joka mainosti edullisia hintoja. Tyytymättömyys on vaivannut minua siitä lähtien. Halpojen kehysten valikoima oli melko niukka, joten tulin kai valinneeksi ne, jotka miellyttivät silmää edes jossain määrin. Liikkeen palvelusta voisin myös antaa ala-arvoista palautetta, minulle on nimittäin teetetty linssit väärillä vahvuuksilla, olen ollut kolmisen viikkoa ilman laseja tästä johtuen, eikä laseja ole missään vaiheessa mallattu päähäni sopiviksi.
Piilolinssifarssi
Puolisen vuotta sitten kävin merkkiliikkeessä ostamassa itselleni
piilolinssit ja päädyin kuukauden kuluttua tilamaan yrityksen
verkkosivuilta seuraavan parin. Toinen linsseistä kuitenkin repeytyi
heti toisella käyttökerralla vaikka kohtelin sitä hellävaroin.
Laskun takapuolella neuvottiin kääntymään liikkeen puoleen. Siellä nyrpeä myyjä kuitenkin totesi, ettei tämä oikeastaan kuulu heille, mutta sain kuitenkin uudet piilolinssit matkaani. Myös tälle parille kävi samalla tavalla. Tällä kertaa valitin suoraan piilolinssien toimittajalle netin kautta ja sain taas uudet tilalle. Kun kolmannen kerran linssi repesi, päätin, etten enää tarvitse tämän liikkeen tuotteita. Tässä siis syy, miksi olen alkanut pohtia silmälasien tilaamista netin kautta.
Shoppailun alkeet
Merkkiliikkeiden nettisivuilta, kuten Nisseniltä ja Silmäasemalta
voi tilata ainoastaan piilolinssejä ja niiden puhdistusaineita. Googletan
siis ’silmälasit netistä’ ja päädyn Favoptican
sivuille, joilla luvataan korkealaatuisia silmälaseja 37–49
euron hintaan. Yli sadan kehyksen valikoimasta löydän heti useita
hyvänäköisiä. Netissä toimivaa ”sovitus”
palvelua ei sivuilta löydy, mutta Photoshop-taitoisena osaan askarrella
kehykset oman valokuvani päälle. Mahdollisia malleja löytyy
useampiakin, mutta kotiin saa kerralla tilata sovitettavaksi vain neljä
paria. Jos jotkut kehyksistä istuvat, täytyy minun toimittaa
optikon kirjoittama resepti ja lähettää se tilauksen yhteydessä
Favopticalle. Valmiit lasit yritys lupaa toimittaa 7-14 päivän
kuluessa.
Vähän tietysti mietityttää netistä tilaaminen, mutta eipä kaupassa voi hävitä. Jos kehykset eivät miellytä, voi ne palauttaa ilman eri maksua. Ja olenhan onnistunut tilamaan nettikaupasta täysin istuvat housutkin, joten miksei silmälaseja?
Puolesta ja vastaan
Uteliaisuuttani lueskelen internetin keskustelupalstoilta ihmisten mietteitä
aiheesta. Keskustelijat jakautuvat aika tasaisesti kahteen leiriin. Toiset
ovat sitä mieltä, että palvelusta ja asiantuntemuksesta
kannattaa maksaa. Heidän mukaansa nettikehykset ovat huonolaatuisia
ja heillä on ollut ongelmia yhteyden saamisessa asiakaspalveluun
tai rahojen palauttamisen kanssa. Heidän mukaansa laseja löytyy
vain sellaiselle, jolla ei ole suuria vahvuuksia tai tarvetta moniteholinsseille.
Näkökulmasta riippuen he ovatkin osittain oikeassa, harvojen
halpojen nettikehysten sankoja nimittäin koristaa Diorin tai MiuMiun
logo.
Puolestapuhujat kertovat saaneensa laadukkaat ja tyylikkäät lasit muutamalla kympillä. Heidän mukaansa linssit valmistetaan samasta muovista, kuin optikkoliikkeiden käyttämät ja osa on saanut silmälasiensa mukana lisäksi kotelon, mikrokuituliinan, varaosia ja ruuvimeisselin kaupan päälle. Perinteisellä optikolla voi käydä tarkistuttamassa että tuliko vahvuudet oikein ja tarvittaessa taivuttaa kehyksiä. Ja vaikka tästä vähän joutuisi maksamaankin, on kokonaishinta useimmiten liikkeestä ostettuja edullisempi.
Favoptican lisäksi katsastamisen arvoisia ovat varmasti myös
ruotsalainen www.glasogondirekt.com , hongkongilainen www.optical4less.com
ja amerikkalainen www.zennioptical.com.