Finanssijärjestelmän tukemista

 

 

Sitä puhe mistä puute

Vanha sanonta vihjaa, että eniten puhutaan aina siitä mitä on vähiten. Sota-aikana kaivataan eniten rauhaa, pula-aikana rahaa, työttömyyden aikana työtä ja niin edelleen.

Ikään kuin vastaukseksi nykyisen finanssikriisin pohtijille Newsweekin kansainvälisen painoksen (Newsweek Internationalin) päätoimittaja Fareed Zakaria kirjoitti kirjan Amerikan jälkeisestä ajasta. Kirjan nimi on The Post-American World (Amerikan jälkeinen maailma).

Zakarian suonissa virtaava veri vaikuttaa sakealta politiikan, historian ja journalismin sekoitukselta. Hän uskoo, että Amerikan päivät yksinäisenä suurvaltana alkavat olla luetut. Muut ovat onnistuneet pelaamaan korttinsa paremmin keskittymällä sotilaallisen mahtailun sijasta talouteen.

Zakaria tekee seuraa monille maailman kehityksen pohtijoille. Edward Gibbon julkaisi 1776 Rooman valtakunnan rappion ja tuhon ensimmäisen osan. Samana vuonna Adam Smith avasi kirjoituksillaan hanat kansainvälisen kaupan räjähdysmäiselle kasvulle. Vasta sata vuotta myöhemmin Yhdysvaltain talous oli saavuttanut Britannian. Mutta siitä lähtien amerikkalaiset ovat sanelleet maailmalle esityslistan.

Uhoavan voimapolitiikan korostaminen ja talouden laiminlyöminen ovat Zakarian mielestä ajaneet amerikkalaiset alamäkeen, josta on työläs palata takaisin. Amerikkalainen valta on levittäytyessään (liian) laajalle pirstoutunut ja taittanut kärkensä. Kiina ynnä muut hivuttautuvat Yhdysvaltain ohi eivätkä lainkaan pane pahakseen amerikkalaisen maailmanvallan rapistumista.

Ei ihme ettei muu maailma enää aplodeeraa amerikkalaisten muita läksyttävälle ylimielisyydelle. Amerikkalaisten hyökkäykset ovat todistaneet ettei sodilla saavuteta taloudellistakaan hyötyä ja että militarismi on auttamattomasti vanhentunutta. Zakara karistelee hartioiltaan sotahistorian painolastin ja etsii väyliä rauhanomaiselle edistykselle ongelmien ratkaisijana. Talouden on noustava voimapolitiikan edelle.

Vaihtoehdottomuuden aika on ohi maailmantaloudessakin. Maailmanlaajuinen talouskriisi todistaa, ettei finanssikapitalismiin perustuva globaali talousjärjestelmä kestä. Politiikan on ensin muututtava luovaksi ja uutta avaavaksi. Vaihtoehtoja Ronald Reaganin ja Margaret Thatcherin käynnistämälle uusliberalistiselle talouspolitiikalle on löydettävä.
Talouskriisi on saavuttanut maailmanlaajuiset mittasuhteet, pörssit järkkyvät ja pankit kaatuvat. Olisi väärin pelastaa sijoittajat veronmaksajien kustannuksella. Markkinataloudessa riskin ottajien tulisi kantaa myös tappiot eikä sysätä vastuuta raskaan työn raatajien eli tavallisen kansan hartioille (roskapankeille). Pankinjohjtaja Seppo Honkapohja Suomen Pankista opetti minulle, että roskapankki tarkoittaa finanssijärjestelmän tukemista.

Tämän talouskriisin jäljet johtavat hamaan 1970-luvulle saakka, jolloin uusliberalismiin vihkiytyneet valtiot alkoivat yhä enemmän ja enemmän nojata lyhytaikaista sijoittamista palvovaan finanssikapitalismiin. Talouskasvu revittiin häikäilemättömästi tavallisen työntekijän selkänahasta. Aina vain piti tehdä enemmän ja enemmän vähemmällä ja vähemmällä. Nyt tämä kehitys on saanut tuomionsa.

Kunnallisvaaliehdokkaiden ja muiden päättäjien olisi hyvä lukea Juha Siltalan kirja Työelämän huonontumisen lyhyt historia. Tehokkuuteen ja valvontaan perustuva hallintomalli ei johda yhteiskunnassa, ja vielä vähemmän seurakunnissa, luovaan ja innostavaan työtapaan.
Bineskorosteiset missiot ovat nyt astuneet tiensä päähän. Taloudellisen toiminnan vapauttamiseen pyrkivä uusliberalistinen talouspolitiikka on kyllä rahalle suopea mutta ihmiselle armoton. Ei koko elämää voi ekonomisoida eikä ahneutta loputtomiin puolustaa.

Tietotekniikan huima kehitys, työntekijöiden parempi osaaminen, aiempaa viisaampi suunnittelu ja voimavarojen tehokas käyttö ovat kehityksen myönteisiä puolta. Niitä on vahvistettava, mutta rahan ja voimapolitiikan ylivaltaa on uskallettava vastustaa.

Veli-Matti Hynninen