Sisustusajattelu saapui Lauttasaaren

Lauttasaarentielle avattu Gio on kodinsisustajan keidas

 

Kodin sisustaminen kiinnostaa suomalaisia yhä enemmän. Räjähdysmäisesti kasvaneeen sisustukseen ja kodin muokkaamiseen pureutuvan median osuus on varmasti merkittävä, mutta lähtökohtainen syy tähän intoon on kuitenkin kotiin kohdistuvien asenteiden perusteellinen muutos.

- Voidaan ehkä sanoa, että suomalaiset haluavat luoda koteihinsa harmonisemman ilmapiirin koska kodin piirin ulkopuolella pyörivä elämä on yhä hektisempää. On mukavaa tulla sellaiseen kotiin, missä kaikki elementit ovat juuri sen näköisiä ja siinä järjestyksessä kuin on itse suunnitellut.

Näin sanoo Soile Lehti-Nissinen, hiljattain Lauttasaaren ytimeen perustetun sisustusliike Gion omistaja. Gion Tyylisuuntaus on rustiikin countryhenkisyyden lisäksi menneen maailman romanttisuus. Tukevien huonekalujen lisäksi tarjolla on pienempiä koriste-esineitä kuten kynttilänjalkoja ja pöytävalaisimia. Värimaailmaa dominoi hillitty tummanruskea ja kokonaisuuden yhdistää samalla tietty itämaalainen rauhallisuus ja merellisyys. Viimeksimainittu on Lehti-Nissisen mukaan tiedostettu hyvissä ajoin ennen liikkeen avaamista. Olemmehan kuitenkin saaristossa.

 

 

- Lauttasaarelaiset rakastavat merta. Se on aistittavissa joka puolella huolimatta siitä, että saari on osa Helsinkiä ja näin ollen urbaania asutusta. Tämä heijastuu asukkaiden sisustusmakuun. Lisäksi monet kaupunkilaiset haluavat sisustaa, usein meren rannalla sijaitsevan kesäasuntonsa uusiksi. Toiset saattavat tiedustella pienempiin yksityiskohtiin liittyviä elementtejä. Joulun alla valikoimamme täydentyy uusilla tuotteilla, jotka sopivat erinomaisesti lahjoiksi.

Eikä reilun kuukauden auki olleen Gio:n asiakaskunta ole mitenkään yhtenäinen. Kaupassa käyvät niin nuoret miehet tiedustelemassa sisustusvinkkejä yksiöönsä, kuin vanhempi väestökin. Sisustaminen tuntuu kiinnostavan lähes kaikkia.

Ja kyllä sen ymmärtää. Viimeistän silloin, kun silmiin osuu liikkeen kulmassa seisova jykevä mutta samalla mittojensa puolesta sopuisa, tummaan nahkaan verhoiltu lepotuoli. Sen viereen voisi asettaa ikkunalaudalla seisovan klaffipöydän, joka toimii samalla tarjottimena ja pöydälle toiselta puolelta liiketilaa löytyvän lukuvalon. Antiikinvalkoinen paksu huopa, johon kietoutua pimeinä syysiltoina ja kokonaisuutta kruunaamaan hyvä kirja sekä lämmittävä juoma. Mielikuvitus lähtee helposti lentämään ja se onkin Lehti-Nissisen tavoite. Gio on pieni liike, joka pyrkii edesauttamaan kotinsa sisustamista harkitsevia tarjoamalla viihtyisyyttä parantavia yhtenäisiä elementtejä.

 

Teksti, Fredrik Eriksson