Energiatehokkaan kodin aakkoset
Lokakuussa viikolla 41 vietetään useissa yrityksissä ja yhteisöissä Energian säästöviikkoa, mutta mikään ei estä sinua viettämästä sitä myös kotonasi. On hyvä aika pohtia omia energiavalintoja ja käyttötottumuksia.

Kaikkihan me tiedämme, että valot tulee sammuttaa huoneesta lähdön jälkeen, käyttää energiansäästölamppuja ja kodinkonehankintoja tehdessä suosia A-energiamerkin saaneita tuotteita. Mutta mitä muuta me voimme arkipäiväisessä elämässämme tehdä energiansäästämisen hyväksi? Ja mistä ylipäätään tietää kuinka paljon mikäkin laite vie energia?
Mitä mikäkin kuluttaa
Keskiverto kodissa noin puolet energiasta menee lämmitykseen, viidesosa veden lämmitykseen ja loput erilaisten sähkölaitteiden käyttöön. Kuluvan energian määrä sekä käyttökohteet kuitenkin vaihtelevat paljon, vaikka puhuttaisiin samankokoisesta taloudesta. Toisen on föönattava hiuksensa joka aamu, toinen haluaa saunoa useita kertoja viikossa. Omilla valinnoillaan voi kuitenkin vaikuttaa sähkölaskunsa suuruuteen ja myös pienillä valinnoilla on merkitystä.
150 – 200 -litrainen jääkaappi kuluttaa keskimäärin 0,8 kilowattituntia energiaa vuorokaudessa ja laskua kertyy noin 0,072 euroa. Samankokoinen pakastin puolestaan kuluttaa 1,2 kilowattituntia. Astianpesukone lämminvesiliitännällä kuluttaa 0,7 kWh vuorokaudessa, mutta lämminvesiliitäntä lähes kaksinkertaistaa sen kulutuksen. Pyykinpesukerta 60 asteessa vie 1 kWh, mutta pudotettaessa lämpötilaa kahdellakymmenellä asteella säästää energiakulutuksessa 40 prosenttia.
Saunankiuashankinnoissa kannattaa olla tarkkana. Vuosittaisessa energiankulutuksen on nimittäin merkittäviä eroja. Perinteisen kiukaan käyttö maksaa kesimäärin 45 euroa vuodessa, kun jatkuvasti lämmin kiuas saattaa niellä jopa 270 euroa. Sähkölieden kymmenen minuutin käyttö kuluttaa sähköä 1-2 kWh, kun mikroaaltouuni puolestaan vie vain kymmenesosan tästä. Viihdelaitteista tietokone on energiasyöpöin radion ollessa ekologisin vaihtoehto.
Veden lotraus kuriin, huoneilma sopivaksi
Kylpyjä tulisi ottaa vain harvakseltaan ja suosia sen sijaan nopeita suihkuja. Sopiva lämpötila on 50 - 55 astetta. Käsin tiskatessa ei saisi pestä juoksevalla vedellä ja vuotavat hanat ja wc-pöntöt tulisi korjata heti. Korjaamaton, parsinneulankokoinen reikä saattaa nimittäin nostattaa vesikustannuksia 750 eurolla vuodessa.
Uudet sähkölaitteet ovat käyttötarkoituksestaan riippumatta energiaystävällisempiä kuin vanhat 70- ja 80-luvuilta peräisin olevat sisarensa. Energialuokan lisäksi ostopäätöstä tehdessä tulisi kuitenkin miettiä erityisesti laitteen todellista tarpeellisuutta.
Lämpömittarin avulla on helppo seurata huoneilman lämpöä, joka tulisi makuuhuoneessa olla 18 ja muissa huoneissa 20 - 22 astetta. Lämpötilan laskeminen jo yhdellä asteella vähentää nimittäin energiankulutusta viidellä prosentilla. Loman ajaksi lämpötilan voi laskea rohkeammin ja tuuletus kannattaa tehdä ristivetona ripeästi. Ovet ja ikkunat on hyvä lisäksi tiivistää, jottei lämpö karkaa harakoille ja pakkasyönä verhot voi vetää ikkunoiden eteen lisäeristeeksi. Huonekalujen sijoittamista kuitenkaan suoraan pattereiden eteen tulisi välttää, jotta lämpö pääsee kiertämään vapaasti huoneessa.
Fortumin ja Energianetin -sivustoilla voi energialaskurilla
tarkistaa mihin omassa taloudessasi energiaa kuluu. Useista kirjastoista
voi lisäksi lainattua energiankulutusmittarin, jolla tulokset voi
todeta konkreettisesti.
Lähteet: fortum.fi, energianet.fi, motiva.fi ja Energiansaastoviikko.fi
Oletko tullut ajatelleeksi?
Sähkölieden esilämmitys 200 asteeseen vie sähköä yhtä paljon kuin yhden tunnin lämpimänä pitäminen.
Jos julkishallinnon tietokoneet olisivat päällä vain käytettäessä, säästyisi verovaroja vuosittain noin 10 miljoonaa euroa.
Vinkkejä, joista et ehkä ollut vielä kuullut:
Imuroi kylmäkalusteiden lauhduttajat vuosittain, näin lisäät niiden käyttöikää.
Astioiden esihuuhtelu on asianpesukoneessa pestäessä turhaa, poista vain ruoantähteet.
Liitä tietokone lisälaitteineen samaan jatkojohtoon, josta voit katkaista virran kerralla yöksi.
Älä jätä ladattavia laitteita, kuten kännykkää laturiin akun ollessa täynnä, kulutat muuten 2/3 itse puhelimen kuluttamasta energiasta.
Kilpailuta sähköyhtiösi ja suosi uusiutuvaa energiaa
Teksti, Hanna Siikamäki