Johanna Försti
Ongelmallisten aikataulujen takia haastattelen Johanna Förstiä puhelimitse. Johanna muistelee nauraen kuinka antoi taannoin radiohaastattelun bussissa istuen kännykkäänsä, ja ajoi pysäkkinsä ohi. Suuri osa radiolähetystä käsittelikin sitä kuinka hän pääsisi ulos kyseisestä onnikasta.

Muusikko Johanna Försti on kotoisin 2800 asukkaan Evijärveltä, Etelä-Pohjanmaan järviseudulta, jossa hänen äitinsä Kaisu Försti sai mestaripelimannin arvonimen vuonna 1981. Johanna kertoo että hänen äitinsä sai Kaustisten Kansanmusiikkifestivaalin myöntämän arvostetun tittelin varsinkin urkuharmonin nostamisesta solistiseksi soittimeksi ja toisaalta uudenlaisen, harmonille sopivan säestystekniikan kehittämisestä. Johanna sanavalinnoissa on lämmin, arvostava sävy hänen pohtiessaan Kaisu-äidin pelimanniutta.
– Meillä on soitettu ja laulettu aina, aamusta iltaan ja päivästä toiseen; joissain perheissä juttu voi olla urheilu tai uskonto, mutta meillä se oli musiikki, kertoo Johanna ja jatkaa:
– vanhempieni mukaan viulu oli hyvä soitin, ja niinpä minulle lyötiin käteen äidinisän, viulisti Iivari Hautalan soitin. Itse en sitä siis valinnut. Vasta 10-vuotiaana hain musiikkiopistoon, sieltä myöhemmin konservatorioon ja koko tähän pahuuden ympyrään, heh. Viulua soitin täydellä innolla aina vuoteen 1998 saakka.
Vaihtaminen lauluun ei Johannalla sujunut kivuttomasti.
– Juu se ei ollut sujuvaa kotipiirissä, eikä omassa päässä, viulun eteen oli nähty niin paljon vaivaa. Shokkia ehkä lisäsi se, että viuluni oli äidinisän soitin ja se, että vanhempieni näkemys laulamisesta oli että ’kaikkihan nyt laulaa osaa muutenkin’, muistelee Johanna Försti.
Laulaminen alkoi Johannalla vahingossa.
– Opiskelin Jyväskylässä ja kaverini halusi perustaa tyttöbändin. Minut oli valittu kitaristiksi, mutta kymmenen nuoren naisen kokoontuessa joukossa yksi oli niin paljon taitavampi ja minulle osoitettiin taustalaulajan paikka, naureskelee Johanna ja jatkaa:
– Soololaulajamme Anna menetti sitten äänensä jo parin soul-rääkäisyn jälkeen. Toinen mimmi sanoi että ei lopeteta koska hän oli tullut Äänekoskelta asti harjoituksiin. Sillä hetkellä minusta tuli soololaulaja. Ensimmäinen biisi oli Chain of Fools ja näin Souldiers –tyttöbändi oli syntynyt.

Jazzbaarin keikat opettivat nopeasti bändityön monet puolet, sekä ottamaan ohjakset myös omiin käsiin.
– Pitkämön Sami tuli tajuntaani jo Jyväskylässä. Souldiersin tytöt antoivat kuunneltavaksi Boston Promenaden Walking Duck –levyn, joku hieno bändi Helsingistä mukamas. Kuulin ensikertaa Samin ääntä levyllä, ja mietin ettei kukaan voi laulaa näin hienosti.
Nyt Johanna Försti on laulanut jo kolme tuotantokautta MTV3 huippusuositussa Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa, Sami Pitkämön Orkesterin toisena solistina. Ohjelman jokaista suoraa lähetystä on seurannut vähintään 1.000.000 TV:n katselijaa. Internetistä löytyy paljon keskustelupalstoja joissa ei uskota Sami Pitkämön Orkesterin soittavan livenä, koska soitto kuulostaa niin virheettömältä.
– Tanssii tähtien kanssa -ohjelma ja Sami Pitkämön Orkesteri on ollut minulle mieletön kokemus, pelkästään jo mukana olo niin suuren tuotannon sykkeessä. Myös Sami Pitkämön ammattitaitoa kohtaan kunnioitukseni on vain kasvanut koko ajan, kertoo Johanna. Hän huomaa monesti firmakeikoilla seisovansa esiintymislavalla SPO:n solistina ja pohtivansa, että tajuavatko ihmiset millainen bändi tässä pauhaa.
– Herranjestas, kaikkein kovimmat tyypit tuuttaavat torvisektiossa, eihän tämmöistä ole kuin elokuvissa, hihkuu Johanna onnellisena työympäristöstään.
Johanna Förstin tulevan kauden projekteja ovat mm. levytystyö säveltäjä-jazzrumpali-tuottaja Teppo Mäkysen kanssa. Monista laulajatähdistä poiketen Johanna Försti on myös multi-instrumentalisti, joka hallitsee niin viulun, pianon, kitaran, basson kun banjonkin soiton.
– Tepon kanssa on ihana tehdä töitä. Soitamme kaikki levyn raidat kahdestaan. Viime viikolla juuri arvoimme kumpi soittaa bassoa milläkin raidalla; levystä tulee hieno, semmoisella työpajameiningillä tehty.
Alkavan kauden muita töitä ovat myös Blues Brothers –kiertue UMO:n, Osmo Ikosen ja Sami Saaren kanssa, sekä ’henkireiäksi’ perustettu kitara&banjo-duo Aleksi Ahoniemen kanssa.
Teksti, Lassi Ikäheimo