Oli synkkä ja myrskyinen yö...

Viilenevät illat houkuttelevat sohvan nurkkaan köllöttelemään. Seuraksi voi napata syksyn uutuuskirjan.

 

Kymmenvuotias jemeniläistyttö ei alistunut väkivaltaiseen pakkoavioliittoon vaan taisteli takaisin lapsuutensa

Yli puolet jemeniläistytöistä naitetaan ennen 18 vuoden ikää, usein huomattavasti vanhemmalle miehelle. Perinteen uhriksi joutui myös kymmenvuotias Nojoud Ali. Hän kuitenkin pakeni väkivaltaista miestä pian avioliiton solmimisen jälkeen. Nojoud vaati avioeroa. Hän oli Jemenin historian ensimmäinen lapsimorsian, joka ei alistunut kohtaloonsa, vaan voitti taistelullaan takaisin lapsuutensa. Nojoud – 10 vuotta, eronnut on koskettava tarina pienen tytön poikkeuksellisesta rohkeudesta.

”Nimeni on Nojoud ja olen kotoisin pienestä jemeniläiskylästä. Olen kymmenvuotias, tai ainakin luulen niin. Minun maassani maaseudun lapsilla ei nimittäin ole henkilöllisyystodistusta eikä heidän syntymäänsä rekisteröidä. Vanhempani pakottivat minut naimisiin itseäni kolme kertaa vanhemman miehen kanssa, ja mies pahoinpiteli ja käytti minua hyväkseen. Eräänä aamuna lähtiessäni ostamaan leipää, hyppäsin bussiin ja pakenin oikeustalolle. Oin siellä siihen asti, kunnes yksi tuomari suostui kuuntelemaan minua…”

Nojoud Alin köyhät vanhemmat antoivat hänet rahaa vastaan vaimoksi 21 vuotta vanhemmalle miehelle. Pakkoavioliiton sanelemana Nojoud jätti koulunkäynnin ja lähti tuoreen aviomiehensä kanssa pieneen kylään, jossa mies käytti tyttöä seksuaalisesti hyväkseen ja pahoinpiteli jatkuvasti. Vieraillessaan vanhempiensa luona pääkaupungissa Nojoud hyppäsi leivänhakumatkalla taksiin ja hakeutui oikeustalolle. Hän pyysi apua tuomareilta, jotka käynnistivät oikeusprosessin Nojoudin isää ja aviomiestä vastaan. Tapaus oli historian ensimmäinen maassa, jossa nuorten tyttöjen vastentahtoiset naimakaupat ovat tavallisia.

Nojoudin poikkeuksellinen rohkeus on ollut laajalti esillä kansainvälisessä mediassa ja innoittanut jemeniläisiä tyttöjä hakemaan apua epätoivoisessa tilanteessa. Nojoud itse on palannut kouluun ja aikoo kirjamyynnin palkkioilla kouluttautua juristiksi, jotta hän voisi edistää naisten ja lasten oikeuksien toteutumista. Nojoud on palkittu uroteostaan sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa.

Alkuteos Moi, Nojoud, 10 ans, divorcée. Suomentanut Päivi Pouttu-Delière. Kustantaja Gummerus. ovh. 33 e.

 

 

Miksi minusta pappi

Teos pappeuteen johtaneista syistä

Miksi minusta tuli pappi on ainutlaatuinen teos, jonka kirjoittajina on 29 pappia, joista yksi on ortodoksikirkon pappi. Sen on toimittanut rovasti Veli-Matti Hynninen, jolla on pitkäaikainen työkokemus pappina, kirkkoherrana ja lääninrovastina. Kirjassa käsitellään pappeuteen liittyviä asioita hyvin henkilökohtaisista lähtökohdista. Kirjoittajien omaelämäkertaisten kokemusten käsittely on avointa ja myös itsekriittistä. Siinä on runsaasti valokuvia, mikä lisää teoksen dokumentin luonnetta. Kirja on mitä parhainta luettavaa juuri nyt tämän päivän ihmiselle: kun taantuma tuo huonoja uutisia ja kun tulevaisuuden epävarmuus koettelee, se antaa uskoa selviytymiseen. Teoksen voi nähdä myös valaisevan osaa kansankirkkomme historiasta.
  
Kannen on suunnitellut Tapio Soivio ja sen on kustantanut Edico Oy. Ovh 28 e.

 

Julian Caldecottin Vesi-kirja varoittaa globaalista vesikriisistä

Vesi on elämän kannalta välttämätöntä, mutta puhtaan juomaveden määrä vähenee kaiken aikaa. Ilmastonmuutoksen kiihtyessä syntyvä vesipakolaisuus uhkaa myös tuhansien järvien Suomea.

“Avomereltä pyydetty kala on lihan tapaan ollut jo pitkään luksustuote. Lentokoneella matkustetaan vain hätätapauksessa ja sään salliessa. Kasvihuonekaasuja poistetaan ilmasta suurilla fuusioenergialla toimivilla kaasunpesureilla.”

Otteet tunnetun brittiekologi Julian Caldecottin visioimasta vuodesta 2085 voivat ihastuttaa tai vihastuttaa, mutta Caldecottin mukaan jokin tämäntapainen muutos on välttämätöntä, jotta elämä maapallolla voi jatkua esteettä.

Caldecottin juuri suomennettu teos Vesi pureutuu syvälle maailmanlaajuisen vesikriisin syihin ja seurauksiin. Ekosysteemien horjuminen ja ilmastonmuutos ovat aiheuttaneet maailmanlaajuisen epätasapainon, jossa toiset maat hukkuvat tulvien alle toisten kärsiessä äärimmäisestä kuivuudesta. Voimistuva vesikriisi uhkaa koko maapalloa ja toimiin sen hillitsemiseksi on tartuttava välittömästi.

– Emme voi tietää varmuudella, milloin ja millaisella voimalla kriisi kärjistyy. Mutta se voi kärjistyä ja se voi tapahtua suhteellisen nopeasti 20 seuraavan vuoden kuluttua, Caldecott varoittaa.

Vesi-kirja osoittaa, ettemme ole turvassa globaalin kriisin vaikutuksilta edes runsasvetisessä Suomessa. Suurimman uhan muodostaa vesipakolaisuus eteläisiltä alueilta.

Helsingin Sanomien julkaisema Vesi-kirjan ovh. 34 e.

 

Aku Ankan kovakantinen 75-vuotisjuhlakirja on ehdoton opus jokaiselle ankkafanille

Suomen suosituin sarjakuvahahmo ja rakastettava tuittupää Aku Ankka täytti kesällä 75 vuotta. Merkkivuoden kunniaksi julkaistaan nyt upea kovakantinen Aku Ankan juhlakirja, johon on koottu kahdentoista arvostetun Aku-taiteilijan tuotannosta edustava otos Akun edesottamuksista viime vuosikymmenten varrelta. Jo tuttujen klassikoiden ohella juhlateos tarjoaa lukijalle peräti 18 Suomessa ennen julkaisematonta sarjaa.

Aku Ankan juhlakirja on varsinainen merimieslakin nosto maailman mainioimmalle ankalle ja hänen merkkivuodelleen. Juhlakirja vie Akua kommervenkkien kautta seikkailusta toiseen ja kolmanteenkin. Ammatillisestikin ystävämme ehtii moneen. Kirjan sivuilla räpyläveikko kokeilee muun muassa palomiehen, muusikon, puutarhurin ja FBI-agentin uraa ankkamaisella ennakkoluulottomuudella. Kirja on toinen merkkivuoden kunniaksi julkaistuista kovakantisista teoksista. Ihan ankkana – Aku Ankka 75 vuotta -niminen kirja ilmestyi keväällä 2009.

Ovh. 59 euroa.

 

Kuinka loihtia maukasta ja edullista kotiruokaa myös arjen kiireessä

Hyvä kotiruoka maistuisi vaikka joka päivä, mutta miten ruoanlaitto onnistuu kiireessä? Tuulia Matilaisen Kiireisen arjen kotiruokakirja sisältää näppäriä niksejä, hyödyllisiä neuvoja ja yli 120 helppoa reseptiä, joiden avulla arkiruoan ja -leivonnaiset saa taiottua pöytään nopeasti, vaivattomasti ja edullisesti.

Kun aikaa on vähän ja talous tiukka, ruokahuollossa voi säästää suosimalla edullisia peruselintarvikkeita, suunnittelemalla tehokkaasti ja käyttämällä kotiin kannetut ainekset loppuun. Ruoanlaitosta tulee samalla luontoa säästävää, kun elintarvikkeita ei heitetä roskiin. Kaupan valmiit einesruoat voi jättää kokonaan hyllyyn, kun viikonloppuna laittaa valmiiksi tai puolivalmiiksi koko seuraavan viikon päivälliset.

– Kun ruokaa tehdään uunin täydeltä ja isoilla kattiloilla, siitä riittää lämmitettävää moneksi päiväksi. Helppoudesta ei silti tarvitse tinkiä eikä vapaapäiviä viettää keittiössä. Ruoka kypsyy kauemmin kuin kiireisinä arkipäivinä, mutta mutkattomilla ohjeilla ruoka on nopeasti liedellä tai uunissa kypsymässä. Tavoitteena on mahdollisimman helppo ja mukava arki, kertoo Tuulia Matilainen.

Kirja sisältää ruokaohjeiden ohella leivonnaisreseptejä, joissa mitään ei tarvitse vaahdottaa, vatkata tai vaivata – riittää että ainekset sekoitetaan. Leipomista helpottaa entisestään se, että sulatettavan margariinin sijasta kaikissa resepteissä käytetään rypsiöljyä.

– Arki-iltanakin voi pyöräyttää yhdessä lasten kanssa leivän uuniin paistumaan vaikka iltateelle – mikä tuoksu! Kirjan pikaohjeilla pakastin täyttyy nopeasti maistuvilla ja edullisilla kotileivonnaisilla. Kotona leipominen on hauskaa yhteistä tekemistä koko perheelle, ja helpoilla ohjeilla siihen on aikaa arkenakin, Matilainen kannustaa.

Kustantaja Gummerus. Ovh. 24 euroa

 

Laskettu aika kuvaa äitiyden onnen kääntöpuolia

”Potkut olivat terävämpiä, viime aikoina ne olivat koko ajan olleet. Se haluaa ulos, se haluaa hengittää itse, se haluaa yhdellä kertaa paljon. Pois, ja osaksi kaikkea. On sen aika, ihan lähellä ainakin, ja se on jo kärsimätön.”

Sari Vuoriston novellikokoelma Laskettu aika kuvaa herkkävaistoisesti mutta painavin lausein naisen suhdetta äitiyteen – raskautta, lapsettomuutta, kiusatun lapsen äidin surua, lapsen menettämistä, koulusurmaajan äidin tuskaa.

Vaikka tarinoiden taustalla on myös Vuoriston itse kokemia kipeitäkin asioita, ovat novellit kuitenkin yhtä lukuun ottamatta fiktiota.

– Novelli Potku on kokoelmassa siitä erityinen, että se on todella tapahtunut itselleni. Hyvän ystäväni kolmivuotias poika kuoli kuukautta ennen kuin oma poikani syntyi. Kun istuin hautajaisissa kahdeksannella kuulla raskaana, monenlaisia ajatuksia risteili päässäni. Kirjoitin hajanaisia lauseita muistiin yrittääkseni itse ymmärtää tilannetta, mutta myös ystävälleni, jolle raskaasta päivästä monet asiat olivat jääneet sumun peittoon. Myöhemmin lauseista muodostui kertomus osaksi tätä novellikokoelmaa.

Kustantaja Gummerus. Ovh. 32 euroa.