Silakkamarkkinat

Vaatii suomalaista sisua viettää viikko Kauppatorilla syksyn tuulten ja sateiden piiskatessa kasvoja ja veneen alistuessa rannan aalloille. Jokasyksyiset Silakkamarkkinat kokoavat Helsingin Kauppatorille Kauppahallin kupeeseen joukon sisukkaita ammattikalastajia vuodesta toiseen.

 

Markkinat järjestettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1743 ja vuodesta 1820 markkinoiden paikaksi vakiintui Eteläsatama. 1700-luvulla kala ja muut saaristotuotteet olivat erittäin haluttuja ja helsinkiläiset varastoivatkin tuotteita kotiin jo syksyllä, sillä talvella jää esti kalan toimittamisen kaupunkiin. Vielä vuonna 1931 markkinoille osallistui 68 venekuntaa, hieman enemmän kuin nykyään. Sataman venepaikat arvotaan vuosittain ja kalastajilta tarkastetaan paitsi kalojen hygieenisyys, myös se, että kala on itse pyydystetty ja valmistettu. 

 

 

Nimestään huolimatta kyseessä on saaristolaismarkkinat, joten kojuissa ja venekunnissa on tarjolla monenmoista perinteistä saaristolaisherkkua. Keijo Hedinin venekunta saapui markkinoille Pyhtäältä ja viettää markkinoilla koko viikon. Hedinin tytärpuoli Mia Ruoho pahoitteli huonon ja ankaran sään verottaneen asiakasmäärää ja kehuneen erityisesti aurinkoisen tiistain keränneen torille enemmän kävijöitä. Hedinin venekunta on kalastajia jo neljännessä polvessa, mutta nykyisellä kokoonpanolla seurue on markkinoilla toista kertaa. Markkinoille valmistautumisen Hedin aloitti kaksi viikkoa sitten ja nyt veneessä komeileekin pitkä rivi omatekoisia tuotteita, pääasiassa kalatuotteita. Ruoho kertoo maustesilakan olevan myynniltään ehdoton suosikki, sillä se vakuuttaa asiakkaat perinteisyydellään. Silakan lisäksi pöydästä löytyy esimerkiksi etikkapohjaista sitruunalohta, luonnollisesti omatekoista. Hedinin venekunnan ylpeys on itse savustettu kala, mitä he Pyhtäällä myyvät paikallisille.

 

 

Etäämmällä kauppahallista löytyy tutunnäköisiä, kuin joulumarkkinoilta tuttuja punaisia puukojuja. Merikarvialainen Reijo Saaristo laskee nopeasti osallistuvansa tänä vuonna Silakkamarkkinoille 27. kertaa! Hän kertoo ilahduttavan monen matkailijan löytävän tiensä silakkamarkkinoille, mutta valitettavan harvan uskaltautuvan ostamaan perinnetuotteita. Matkailijat ovat pääosin Venäjältä sekä Japanista, missä suomalaisuutta arvostetaan paljon. Saariston kojusta löytyy monenlaista silakkaa niin punasipuliin kuin sinappiinkin valmistettuna. Ehdoton myyntivaltti on kuitenkin kauniisti lasipulloihin pakattu tyrnimehu - tietysti itsetehtynä. Markkinoiden konkarina Saaristo voikin todeta huomanneensa asiakaskunnan osin vakiintuneen - moni kaupunkilainen saapuu Silakkamarkkinoille vuodesta toiseen tapaamaan vanhoja tuttuja kalastajia ja viemään kotiin maukkaita suosikkejaan. Ruoho kertoo myös monien ulkomaalaisten matkailijoiden ostavan heiltä kotiinviemisiä - moni heiltä ostettu sillipurkki onkin matkannut ruumassa täältä vieraille mantereille. Ulkomaalaiset suhtautuvat Silakkamarkkinoihin suurella mielenkiinnolla ja ihmetyksellä, mutta osaavat myös arvostaa perinteiden vaalimista - ovathan Silakkamarkkinat Helsingin vanhimmat perinnemarkkinat.

Haastatelluista kumpikin peräänkuuluttavat Silakkamarkkinoiden kaltaisten tapahtumien tärkeyttä. Sekä Hedinin venekunta että Saaristo puolisoineen kiertävät syksyn aikana useammilla markkinoilla, seuraavaksi suunta on kohti Turkua, Hedinit käyvät siinä välissä myös Kotkan markkinoilla. Rannikko-Suomen markkinat ovat keskittyneet kaikki syksyyn, vanhojen perinteiden mukaan. Saaristo naurahtaakin, että vuodenajasta johtuen jokaiseen päivään on varauduttava monipuolisella vaatetuksella, koskaan kun ei tiedä millainen sää on luvassa.

 

 

Silakkamarkkinoiden avajaiset on vuosittain juhlallisesti järjestetty kaupunkilaisten tapahtuma, missä musiikki raikaa ja ammattikokit jakavat vinkkejään kalaruokien valmistuksessa. Avajaispäivänä arvovaltainen silakkaraati valitsi jokavuotiseen tapaansa markkinoiden osallistujien tuotteista suosikkinsa tuotteen ulkonäön, maun, koostumuksen ja tuoksun perusteella. Vuoden maustekala -sarjan voitti tänä vuonna hankolainen Tage Gustafsson ja vuoden silakkayllätyksen tittelin vei Molpesta saapuneet Peter Björkqvist ja Camilla Backlin-Björkqvist.

Silakkamarkkinat ovat kiinteä osa helsinkiläistä syksyä. Viikon ajan torilla on vanhan ajan markkinoiden tuntua kauppiaiden huudellessa ilmoille tarjouksiaan ja lämpimän ruoantuoksun vallatessa toria. Kirpeän syyssään riepottelemalla torilla on mukava hengähtää lämmitetyssä kojussa juomassa kupponen kuumaa ja nauttimassa vastapaistettuja muikkuja tai lohipiirasta.

Teksti ja kuvat, Maija Taka