Kuinka Helinä-keiju luotiin – viidentoista vuoden prosessi

 

Kaksi aiempaa luonnosta Helinästä – ensimmäinen 1930-luvun puolivälistä, toinen vuodelta 1945. 

 

Walt Disney näki J.M. Barrien näytelmän Peter Pan jo vuonna 1913 ja hankki teoksen elokuvaoikeudet 1930-luvun lopussa. Helinä-keiju osoittautui koko näytelmän hahmoista vaikeimmaksi luoda – näytelmässä hänen läsnäolonsa esitettiin vilkkuvan valon avulla. Yli viidentoista vuoden aikana, elokuvaoikeuksien saamisesta Peter Panin teatteriensi-iltaan vuonna 1953, Helinä-keiju koki muutoksen pienenpienestä tiukuja helistävästä balettitanssijattaresta siksi villiksi ja temperamenttiseksi keijuksi, jonka me tunnemme. Lopullisen muodon Helinälle antoi Disney-legenda Marc Davies, yksi Waltin pitkäaikaisista luottomiehistä. Helinä-keijun luomiskustannukset tulivat kalliimmiksi kuin yhdenkään Disney-hahmon luominen ennen häntä.

 

Uusi oma elokuva

Vuosi sitten Disneyn rakastettu pieni keijukainen, Helinä, sai oman pitkän elokuvansa. ”Helinä-keiju” oli ensimmäinen viidestä Helinä-keijusta kertovasta elokuvasta – nyt on vuorossa jatko-osa: ”Helinä-keiju ja kadonnut aarre”.

Ei ole salaisuus, että ”Helinä-keiju ja kadonnut aarre” -elokuvan tuotannosta vastannut Walt Disneyn & Pixar Animation Studios:n luova johtaja John Lasseter on innokas animaatioelokuvan kannattaja, mutta myös ohjaaja Klay Hall on suuri animaatio-intoilija. Hall käytännössä kasvoi Disney-studiolla Burbankissa ja unelmoi jo lapsena animoijan urasta. Unelma toteutui hänen saadessaan Disney-stipendin California Institute of the Arts: in. Hänen opettajinaan toimivat useat huippuanimoijat, joita Walt Disney itse kutsui ”yhdeksäksi vanhaksi miehekseen”: Helinä-keijun luoja Marc Davis, Frank Thomas, Ollie Johnston ja Milt Kahl. Klay Hall on aiemmin työskennellyt muun muassa Simpsonien sekä kaksinkertaisen Emmy-voittajan, Kukkulan kuninkaan, parissa.

– Rakastin jo lapsena Peter Pania, joten työskentely Helinä-keijun kaltaisen klassisen Disney-hahmon kanssa oli sekä inspiroivaa että todella, todella hauskaa, sanoo Klay Hall.

Kun ”Helinä-keiju” julkaistiin, kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Helinä-keiju sai esittää pääosaa elokuvassa, mutta myös ensimmäinen kerta, kun saimme kuulla hänen puhuvan. Kuten ”Helinä-keijussa”, myös ”Helinä-keiju ja kadonnut aarre” -elokuvassa Helinälle äänensä antaa Paula Vesala (PMMP). Muissa rooleissa kuullaan mm. Maria Ylipää, Pamela Tola, Hanna Marsh ja Kaija Kärkinen.

”Helinä-keiju ja kadonnut aarre” -elokuvassa Keijupoukamassa on täysi hyörinä päällä. Keijut valmistautuvat yhteen vuoden tärkeimmistä tapahtumista, suureen Syysjuhlaan. Mutta kuten niin usein ennenkin, Helinä-keiju asettaa vahingossa vaaraan koko Keijupoukaman – ja joutuu lähtemään salaiselle matkalle asian korjaamiseksi!

”Helinä-keiju ja kadonnut aarre” julkaistaan 6.11.2009.