Martti Suosalon sanaton ilmaisu kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Helsinkiläisen Ryhmäteatterin Päällystakki on ollut kevään teatteritapaus. Uudelleentulkinta Nikolai Gogolin legendaarisesta novellista on täyttänyt paitsi katsomot, myös innostanut kriitikot sulosanoihin. Näyttelijä Martti Suosalon esittämä sympaattinen pankkivirkailija Akaki Akakijevitš kannattelee esitystä lähes sanattomasti.

 

Ryhmäteatterissa on tänä keväänä esitetty suuren suosion saanutta Päällystakkia. Näytelmä on innostanut tiukimmatkin kriitikot avaamaan runosuonensa ja ylistämään esitystä vuorollaan. Harvoin on Helsingin Sanomissakaan nähty yhtä innostunutta teatteriarvostelua kuin näytelmän helmikuisen ensi-illan jälkeen. Päällystakki on moderni uudelleentulkinta Nikolai Gogolin legendaarisesta novellista. Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän käsissä novelli on muuttunut suomalaisen työelämän kriisiä ja kansainvälisen talouden käänteitä hämmästyttävän todenmukaisesti maalailevaksi tulkinnaksi. Ajankohtainen aihe kiinnostaa myös yleisöä ja esitykset ovat olleet loppuunvarattuja läpi kevään. Nyt näytelmä on jäämässä ansaitulle kesätauolle. On siis oikea aika kysyä Martti Suosalolta, Päällystakin keulahahmolta, kuinka esityskausi on sujunut. Tapaan näyttelijän suositussa kreikkalaisessa ravintolassa, jonka kulman takana Ryhmäteatterin Helsinginkadun näyttämö odottaa jo illan yleisöä.

 

Näyttelet Ryhmäteatterin suositussa Päällystakissa. Millaista gogolilaisen näytelmän tekeminen on ollut?
Näytelmän ainoa suoraan gogolilainen hahmo on minun hahmoni, joka ei aluksi puhu juuri lainkaan. Tehtävänäni on kommentoida muiden tekemistä ja ajautua tilanteesta toiseen, kunnes toisella puoliajalla tulen enemmän esille. Roolini on ollut sikäli mielenkiintoinen, että minun kohdallani harjoitukset käynnistyivät kunnolla vasta muutama viikko ennen ensi-iltaa. Muut näyttelijät päättivät ensin tekemisensä, joita minä sitten esityksessä kommentoin. Tehtävänäni on rytmittää tapahtumia taustalta käsin ja olla linkki yleisön ja näyttelijöiden välillä. 

 

Leskisen ja Keski-Vähälän Päällystakki on komedia suomalaisen työelämän muutoksista.
Teksti heijastelee tämän hetken työelämää ilmeisen hyvin, koska näytelmä noteerattiin Hesarin taloussivuillakin. Esa ja Sami ovat ottaneet asioista selvää ja ehkä liiankin hyvin ennakoineet talouden tulevia tapahtumia. Kaikkia asioita ei ollut vielä edes tapahtunut silloin, kun näytelmää kirjoitettiin. Joitakin kohtia jouduttiin jopa poistamaan tekstistä, koska ne olisivat olleet liian ilmiselviä.

 

Missä tilassa suomalainen työelämä mielestäsi on?
Suomessa on vallalla johtamistyyli, jossa johtajalta edellytetään lähes upseerikoulutusta. Mikäli tällaisesta johtajuudesta luovuttaisiin, työyhteisön ilmapiirikin parantuisi. Johtotehtäviin valitaan edelleen varsin vanhakantaisia asenteita omaavia henkilöitä. Jos olet sivari ja haet johtajan pallille, mutta toinen hakijoista on käynyt upseerikoulutuksen, hän on taatusti paremmassa asemassa valinnan suhteen. Hänhän on jo johtanut, ja vaikka sivarin käynyt hakija olisi myös ollut johtotehtävissä vapaaehtoisjärjestössä, häntä ei välttämättä palkattaisi tehtävään.  

 

 

Mikä on Päällystakin sanoma tänä aikana?
Päällystakki on satiiri ja varsin ajankohtainen sellainen. Näytelmässä kuvataan ajankohtaisia talouden käänteitä pankkimaailman näkökulmasta. Asiat ovat niin ajankohtaisia, että niitä voisi halutessaan päivittää vaikkapa päivittäin. Gogolilla ei ole mitään varsinaista sanomaa. Hän on pyrkinyt vain kuvaamaan ihmistä käsittämättömän äärellä. Gogolin aikana ei ollut tapana kirjoittaa novelleja virkamiehistä. Nykyäänhän siinä ei ole mitään ihmeellistä. 

 

Esität näytelmässä sympaattista, mutta rahavaikeuksiin ajautunutta ja työpaikalla väheksyttyä pankkivirkailija Akaki Akakijevitšia.
Akaki on näytelmän sanaton hahmo. Sanattoman ilmaisun tyylilaji on minulle entuudestaan tuttu. Olen tehnyt näytelmän, jossa ei kahden tunnin aikana puhuttu kuin viisi repliikkiä. Sanaton ilmaisu tällaisessa puhenäytelmässä on aika mielenkiintoinen yhdistelmä.

 

Akaki on henkilö, joka on pienten ongelmien äärellä. Oliko hahmoa vaikea löytää?
Se oli pakko löytää jostakin, joten aloin miettiä omaa elämääni. Muutin Oulusta Helsinkiin ja sain pienen soluasunnon Koivukylästä. Kävin töissä siivousfirmassa, jossa siivosin joka päivä saman kierroksen. Jos päivittäisen liikeradan olisi piirtänyt kartalle, se olisi ollut nopeasti piirretty. Päivät toistivat itseään ja elin hyvin rutinoitunutta elämää. Viikonlopuksi minulla oli tallessa tietty määrä rahaa, jonka saatoin käyttää. Kävin Koivu ja tähti-ravintolassa, jossa katsoin aina samaa naista, joka ei koskaan vilkaissutkaan minua. Sitten tuli maanantai ja lähdin taas töihin. Istuin Tuomiokirkon portailla ruokkimassa puluja, aivan kuten Akaki. Raha määräsi sen, kuinka kauan pystyin kaupungissa olemaan. En voinut ostaa sieltä mitään, joten jossakin vaiheessa jouduin aina lähtemään kotiin syömään. Kun muistelin taaksepäin omaa elämääni, löysin nopeasti omat kytkökseni Akakin maailmaan.

 

Sinua pidetään muuntautujana, kameleonttina. Olet esittänyt lukuisia tunnettuja suomalaisia kulttuurihahmoja, kuten Irwiniä, Sibeliusta ja Helismaata. Millaista on mennä oikean henkilön nahkoihin?
Enhän minä nyt kenenkään nahkoihin varsinaisesti mene. Ensin kysyn ohjaajalta, kuinka tarkan näköispatsaan hän haluaa. Minä olen vain kuvanveistäjä, joka tekee sen toivotun patsaan. Valmistautumiseen kuuluu paljon taustatyötä. Ensin otan selville, minkälainen ihminen on kyseessä, miten hän kävelee ja liikkuu fyysisesti. Suuri osa valmistautumisesta on fyysistä matkimista. Sitten pitää unohtaa matkiminen ja yrittää löytää vastaavanlaiset tunnekytkökset omasta elämästä, jotta ne saa kaivettua itsestään.

 

 

Onko hampaankoloon jäänyt roolia, jonka haluaisit vielä esittää?
Ei ole. Minulle yleensä tarjotaan rooleja, jotka sitten teen. Luotan siihen, että toiset tietävät paremmin, mitkä roolit sopivat minulle. Ne roolit, joista itse haaveilen, eivät välttämättä sovi minulle laisinkaan.

 

Oliko näyttelijän uralle lähteminen sinulle itsestään selvää?
Menin ensin nuorisoteatteriin Oulussa. Olin hiljainen ja syrjäänvetäytyvä tyyppi, mutta yhtäkkiä tajusin, että teatteri onkin se minun maailmani. Pyrin teatterikouluun ja pääsin kolmannella kerralla sisään. Esiintyminen on aina kauhun paikka. Nyt harjoittelemme Mielipuolen päiväkirjaa Aleksanterin teatteriin, ja olen kauhuissani ja varma siitä, että tästä ei tule yhtään mitään. Minut valtaa joka kerta sama tunne. Näytteleminen on jatkuvan stressin alla olemista. Ajattele, jos sinulla olisi kahdet tai kolmet ylioppilaskirjoitukset vuodessa ja olisit vähän huono oppilas, jonka vanhemmat ovat aika vaativia. Se on se sama kauhun määrä.

 

Kärsitkö esiintymisjännityksestä?
Käyn ennen esitystä juoksulenkillä tasaamassa aineita, jotka muuten purskahtaisivat jännityksessä esiin. Jännitys ei sen jälkeen onneksi aiheuta mitään fyysisiä oksennusreaktioita. Stressi laukeaa oikeastaan vasta sitten, kun esitykset ovat lähteneet rullaamaan. Yleisön ensireaktioitahan sitä yleensä jännittää. Esitys rytmittyy vasta, kun yleisö tulee mukaan. Silloin näytelmä syntyy esitykseksi.

 

Miten näyttelijä lataa akkujaan?
Kun menee töiden jälkeen kotiin, aika nopeasti sitä on irti työasioista ja takaisin maan pinnalla. Lapset, lasten harrastukset ja koko sen rumban pyörittäminen on vastapainoista työtä näyttelemiselle. Nautin myös kaikenlaisesta rakentamisesta ja remonttipuuhastelusta. Olen ollut mukana talomme rakennusprosessissa. En tosin ole kovinkaan kaksinen rakentaja. Taloa on rakentamassa ihan ammattimiehet ja minä lähinnä siivoilen ja kannan raskaita tavaroita. Minulle tapahtuu monesti mittausvirheitä, ja se on kyllä paha rakentamisessa.

 

Päällystakki on jäämässä kesätauolle lähiviikkoina. Mitä kesääsi kuuluu ja miltä tulevaisuus näyttää?
Kuvaamme Risto Räppääjä-elokuvaa kesällä, ja elokuussa alkavat taas Päällystakin esitykset. Monologinäytelmä Mielipuolen päiväkirja saa ensi-iltansa 16.9. Aleksanterin teatterissa. Syksyllä ensi-iltaan tulee myös elokuva Skavabölen pojat. Tapanani on kerran vuodessa tehdä jokin pelottava juttu, joka kehittää minua näyttelijänä. Vuonna 2010 se on aikuisten nukketeatteri. Käymme juuri teattereiden kanssa neuvotteluja siitä, kuka haluaa ottaa sen ohjelmistoonsa. Näytelmät ovat yleensä pitkiä prosesseja, jotka kypsyvät matkan varrella. Kiviä taskussa on pyörinyt jo seitsemän vuotta ja Luolamieskin viitisen vuotta. Hyvä esitys vaatii sen, että ihmiset tykkäävät. Jos salit eivät ole täynnä ja katsojat eivät pidä, en jaksa olla esityksessä mukana. Katsomossa pitää olla hurraavia ihmisiä.

 

Teksti, Riikka Heinonen
Kuvat, Matias Haakana ja Tanja Ahola