Peräkamarin pojat
Päätoimittaja Kauko Vanajas
Nykyajan peräkamarin pojat istuvat yömyöhään kopperoissaan nettipokeria tai tietokonepelejä pelaten. Tietokonepelit eivät ole sosiaalisen arvomaailman rakennuspalikoita. Antero kirjoittaa nettiblogissaan. ”Pyrin rehelliseen ja kaunistelemattomaan itseilmaisuun. Tunteiden ilmaiseminen ei ole ollut minulle helppoa. Olen kuitenkin yrittänyt opetella tunneilmaisua, koska tiedän, että se on kaikin puolin terveellistä. Tähän blogiin kirjoittaminen on yksi tapa harjoitella. Jos joku löytää jutuistani joitain virikkeitä tai samastumisen kohteita, olen siitä iloinen. Olen syntynyt pienehkössä pitäjässä syrjäkylällä ja viettänyt siellä lapsuuteni. Lähistöllä ei ollut taloja, joissa olisi ollut samanikäisiä poikia tai tyttöjä. Minulla oli kyllä veljiä mutta ikäerot olivat aika suuria. Niinpä totuin lapsuudessa olemaan paljon yksikseni, puuhailemaan ja nikkaroimaan omissa oloissani”. Antero yrittää sentään opetella itseilmaisua ja puhua tunteistaan rehellisesti. Anteron erakoitumisen ymmärtää, kun kotitalokin on ollut eristyksissä. Mutta miten muututaan täydelliseksi yksinolijaksi ja eläjäksi tiiviin ja ihmisiä vilisevän kaupunkimiljöön keskellä?
Antero kirjoittaa edelleen. ”Peräkamari-ilmiö tulee esiin tilanteissa, jossa joudun olemaan isoissa ta suurehkoissa porukoissa, joissa on paljon outoja ihmisiä. Koen jokseenkin aina aluksi ujoutta ja osattomuutta. Minulla on sellainen tunne, etten kuulu tähän porukkaan, vaikka työni puolesta tosiasiassa kuulunkin. Kun sitten saan kontaktia joihinkin ihmisiin, arkuus hellittää. Saatan sitten jutella paljonkin ja monen ihmisen kanssa”. Antero ottaa ja saa välillä kontaktin muihin ihmisiin. Palkaksi tulee positiivista palautetta. Rima on korkealla, mutta vain ylittämällä se voi koko elämän rikkaus alkaa uusien ihmissuhteiden kautta hahmottua. Siihen onnellisuuden tunteeseenhan voi suorastaan pakahtua kun patoutumat purkautuvat sosiaalisina sovelluksina.
Viime viikolla esiintyivät Jokelan koulusurmaajan vanhemmat televisiossa. Ohjelmassa oli hyvin selviä viestejä niille vanhemmille ja miksei myös Pekka-Erikin tyyppisten ihmisten ympärillä eläville ”potentiaalisille” kavereille. Suoranaisia neuvoja vanhemmat eivät esittäneet. Koulusurmien jälkeen on nyt viestitetty varsinkin ”hiljaisten nuorten” vanhemmille rautalankavääntöinä niitä vaaramomentteja mitä nämä ”henkiset ruutitynnyrit” voivat saada tiensä päässä aikaan. Ajaako mukavuudenhalu välittämisen ohi? Ollaanko vain tyytyväisiä kun nuori, joka mahdollisesti on jo kotona osoittanut matalan toleranssinsa pelailee hissuksiin nurkassaan. Huomennahan on työpäivä ja pitäisi itsekin jaksaa. Tilanne on selkäpiitä karmiva. Ei tällaista megaluokan ongelmaa, oman lapsen tulevaisuutta, yksinkertaisesti saa lakaista maton alle. Jos vanhemmat eivät itse pysty lähestymään lastaan, apua löytyy, jos sitä halutaan ottaa vastaan.