Villa Kivi - kirjallisuudenystävien kokoontumispaikka

Kirjailijatalo Villa Kivi Helsingin Linnunlaulussa on kirjailijoiden ja kirjallisuuden ystävien kokoontumispaikka. Puuhuvilan silhuetti korkealla mäellä on piirtynyt monen Helsingissä liikkuvan mieleen. Myös Töölönlahdelle aukeava näkymä on sumuisena iltana kirjailijatalon valojen palaessa lähes maaginen. Oma kosketukseni Villa Kiveen tapahtui eksyessäni huvilalle erään pienkustantamon juhliin. Tupa oli täynnä, mutta puheensorina hiljeni aina, kun kustantamon esikoisrunoilijat ja vanhemmat konkarit lukivat runojaan. Sen illan jälkeen olen käynyt huvilan runoilloissa usein. Enkä ole yksin, kirjallisuusillat vetävät huvilan salin täyteen kerta toisensa jälkeen.

Villa Kivi on Helsingin Linnunlaulussa sijaitseva kirjailijoiden ja kirjailijajärjestöjen tukikohta. Huvilassa järjestetään yleisölle avoimia kirjallisuus- ja taidetilaisuuksia, kuten lukupiirejä, runoklubeja ja Taiteiden yö elokuun lopussa. Huvilassa on myös 14 työhuonetta, joita kirjailijat voivat vuokrata. Kirjailijatalo Villa Kiven ylläpitäjä on vuonna 1985 perustettu Kivi-talo Säätiö. Säätiön tarkoituksena on parantaa kirjailijoiden työskentelymahdollisuuksia sekä helpottaa kirjailijoiden keskinäistä kanssakäymistä ja yhteydenpitoa lukijoihin.

Kirjailijatalo on upean ympäristönsä ja monipuolisten käyttömahdollisuuksiensa vuoksi myös suosittu juhlatila. Huvilan alakerran juhlasaleja vuokrataan kokouksiin, seminaareihin, häihin ja syntymäpäiväjuhliin. Tiloja varaavat sekä yritykset että yksityiset henkilöt. ”Juhlatilat ovat olleet varsin kysyttyjä. Tiloissa voidaan järjestää 80 hengen päivällisiä tai cocktailtilaisuuksia 100-150 henkilölle. Piharakennuksesta löytyvät saunatilat takkahuoneineen noin 10 hengelle. Villa Kivessä on myös vierashuoneita, jotka ovat pääasiassa kirjailijoiden käytössä”, Kivi-talo Säätiön toimistonhoitaja Milja Meronen kertoo.

 

 

Kirjallisuuden ja runouden iltoja

Kirjailijatalossa toimistoaan pitävä Lukukeskus järjestää Villa Kivessä monimuotoisia kirjallisuustapahtumia yhdessä muiden kirjallisuuden toimijoiden kanssa. Linnunlaulun runoklubi kokoontuu joka kuukauden toisena tiistaina. Linnunlaulun lukupiiri järjestetään kerran kuukaudessa. Syys- ja kevätkauden aikana järjestettävät Lukupiirit ja Runoklubit ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.
Runoklubeissa pääosassa ovat omia runojaan lukevat runoilijat. Kirjailijatalo Villa Kiven syksyssä nähdään ja kuullaan vielä RUNOA/NOT-rocklyriikkaklubi maanantaina 17.11.2008. Rocklyriikkaklubin esiintyjiin kuuluvat kirjailijat Juha Itkonen ja Antti Nylén sekä muusikko-kirjailija Kauko Röyhkä. Tiistaina 9.12.2008 vietetään Esikoisrunoilijoiden iltaa. Silloin esiintymässä ovat runoilijat Mary Kuusisto, Kirsi Poutanen ja Jukka Viikilä.

Linnunlaulun lukupiireissä yleisölle esitellään yksi kirjailija. Kirjailijan työtä ja tuotantoa valotetaan haastattelun ja lukunäytteiden avulla. Marraskuun lukupiirissä Segel sömmade av drömmar – Unten ompelevin purjein 27.11. kirjailijavieraana on Bo Carpelan. Joulukuun Kauhua ja gotiikkaa-lukupiirissä 8.12. kuullaan uutta proosaa suomeksi ja ruotsiksi. Esiintymässä ovat kirjailijat Hannele Mikaela Taivassalo ja Stefan Nyman.

 

 

Eläintarhantie 10:n huvilan tarina

Eläintarhantie 10:n huvila valmistui vuonna 1890. ”Niilo Michelsson rakennutti sen herrasväen vuokrahuvilaksi, jossa asui muun muassa K.J. Ståhlberg, josta myöhemmin tuli Suomen ensimmäinen presidentti. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Selim Lindqvist”, Meronen kertoo. Vuonna 1978 huvilan osoite muuttui Linnunlauluntie 10:ksi. Helsingin kaupunki osti Linnunlauluntie 10:n pahoin rapistuneen huvilan sivurakennuksineen omakseen ja luovutti sen vuonna 1985 Kivi-talo Säätiön omistukseen ja hallintaan. Peruskorjattu huvila vihittiin kirjailijatalo Villa Kiveksi Aleksis Kiven päivänä vuonna 1990. Syksyllä 2000 Helsingin kaupunki muutti kaavoitussyistä Linnunlauluntie 10-osoitteen Linnunlauluntie 7:ksi.

Talossa on harrastettu kirjallisuutta aina alkuajoista lähtien. Kirjailija Maila Talvio muutti huvilaan miehensä kanssa vuonna 1904. Maineikkaat Lukupiiri-illat alkoivat talossa vuonna 1907. Lukupiireissä luettiin sekä maailmankirjallisuuden klassikoita että uutta suomalaista kirjallisuutta. Monet aikansa tunnetut kulttuuripersoonat ja kirjailijat, kuten Juhani Aho, V.A. Koskenniemi, F.E. Sillanpää, Ilmari Kianto ja Eino Leino, vierailivat huvilassa usein.

Kirjailijatalo Villa Kiven toiminta on tänä päivänä vilkasta. Runoillat ja kirjallisuuspiirit vetävät yleisöä ja kasvattavat suosiotaan. Kivi-talo Säätiössä suunnitellaan uusia aluevaltauksia ja toiminnan laajentamista, mutta yhdestä asiasta ei aiota tulevaisuudessakaan tinkiä. ”Villa Kivi on ja pysyy ensisijaisesti kirjailijoiden ja kirjallisuuden ystävien talona”, Meronen lupaa.

Teksti, Riikka Heinonen
Kuvat, Kivi-talo säätiö