Lasten kaupunki
Kesäisestä kaupungista lapsiperheen on helppo löytää tekemistä. Lukuisat lähisaaret, huvipuistot ja uimarannat pitävät huolen siitä, etteivät retkikohteet varmasti lopu kesken. Mutta mitä kaupungissa voi tehdä, kun illat pimenevät ja sadepilvet kerääntyvät taivaalle? Nämä 15 vinkkiä tarjoavat lapsiperheille toimintaa talvea kohti kulkevassa kaupungissa.

Luonnontieteellinen museo. Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva Luonnontieteellinen museo on lapsiperheiden vakiokohde. Niin polven korkuisen kuin vanhemmankin maailmaa sykähdyttävät valtavat dinosaurusten luut, kuivatut perhoset, purkkeihin säilötyt matelijat ja vanhojen kokoelmien täytetyt eläimet. Toimittajankin mieleen syöpyivät lapsena lähtemättömästi liikuttavan näköinen gibboni ja kaksipäinen vasikka.
Tropicario. Suurin osa pikkupojista haaveilee jossain vaiheessa omasta käärmeestä ja liskosta. Sen sijaan, että vanhemmat ryntäävät joulun alla iguaanin tai kuningaspythonin ostoon, kannattaa aluksi tyytyä ihastelemaan matelijoita turvallisesti lasin takaa. Trooppisessa eläintalossa Helsingin Vallilassa esillä ovat maailman myrkyllisimmät käärmeet, suurikokoiset varaaniliskot sekä lukuisat muut matelijat ja eläimet. Näyttelyeläinten joukossa on todellisia käärme- ja liskoharvinaisuuksia, kuten mustapääpyton, Papuan- ja Timorinpyton, Argentiinan boa, skorpionilisko ja krokotiilivaraani.
Gardenia. Helsingissä sijaitseva Gardenian trooppinen puutarha on mainio retkikohde lapsiperheille. Gardenian trooppisessa puutarhassa kasvaa tuttuja hedelmiä ja mausteita sekä erilaisia palmuja ja bambuja. Vesialtaassa uiskentelevat karpit sekä punakorvakilpikonnat Chili ja Pippuri.
Lasten Cinema. Elokuvaelämyksiä lapsille tarjoaa Helsingin Dianapuiston laidalle entisen elokuvateatteri Dianan tiloihin avattu Lasten Cinema. Lasten elokuviin keskittyvässä leffateatterissa pyörii joka arkipäivä kaksi näytöstä ja viikonloppuisin neljä. Teatteri on suunniteltu sisustustaan myöten lapsenmielisille. Kolmiulotteiset satuhahmot kehystävät seiniä, penkkirivit ovat iloisenväriset, ja pienimmät voivat istua tyynyillä penkkien edessä vaikka koko näytöksen ajan. Viimeistään vessan pöntön kannesta löytyvät pääkallo ja sääriluut kertovat, että nyt ollaan lasten leffateatterissa.
Kirjastot. Lukeminen kehittää puhetta ja mielikuvitusta, joten lapselle kannattaa lukea mahdollisimman paljon. Useassa kaupungin kirjastossa lapsille on tarjolla satutunteja ja nukketeatteriesityksiä.
Uimahallit. Mäkelänrinteen uintikeskus sopii lapsiperheille. Avaraan halliin mahtuu monta polskijaa ja turvallinen lastenallas takaa vanhemmille mielenrauhan. Tavallisen saunan ja höyrysaunan makoisat löylyt lämmittävät koleina syysiltoina koko perheen.
Korkeasaari. Korkeasaaren eläintarha on lapsiperheen retkikohde talvellakin. Vesibussilla ei saarelle talviaikoina pääse, mutta Zoobussi Rautatientorilta kulkee ympäri vuoden. Eläintarhassa kuljetaan 6.12.2008–6.1.2009 Tallitontun reittiä pitkin.
Linnanmäen SEA LIFE. Vaikka huvipuisto sulkeekin talveksi ovensa, Linnanmäen Merimaailma SEA LIFE pitää ne avoinna ympäri vuoden. Jouluisia puuhapäiviä vietetään Merimaailmassa 13.–14.12.2008.
Ursan tähtitorni. Syysiltojen pimetessä Ursan tähtitornista voi katsella tähtitaivaan näyttäviä merkkejä koko perheen voimin. Tähtinäytökset: 15.10.–15.12. ti-su klo 19–21.

Annantalon taidekeskus. Lasten ja nuorten taidekeskus Helsingin keskustassa tarjoaa monipuolista ohjelmaa koko perheelle. Taideopetuksen lisäksi taidekeskuksessa nähdään vaihtuvia näyttelyitä, teatteria ja musiikkiesityksiä. Anna mun olla on syksyn mittainen näyttely- ja tapahtumakokonaisuus, joka koostuu valokuvista, kehitysvammaisten omasta taiteesta ja esityksistä. Torstai on toivoa täynnä-näyttelyssä nähdään 14.10.–14.12. Annantalon nuorten valokuvataidetta.
Tavastian Lasten Sunnuntait. Helsingin Tavastiaklubilla vietetään sunnuntai-iltapäiviä lapsellisissa merkeissä. Koko perheen sunnuntaikonserteissa lavan valtaavat kotimaan suosituimmat lastenmusiikki-yhtyeet. 16.11. lavalle nousee Herra Heinämäen Lato-orkesteri, 23.11. esiintyvät Jytäjyrsijät ja lauantaina 13.12. vuorossa on koko perheen joulukonsertti, jolloin lavalla nähdään Satu Sopanen ja Tutti-Orkesteri.
Teatteriin. Teatterikokemukset rikastavat lapsen elämää. Perinteistä nukketeatteria löytyy Nukketeatteri Sammon ohjelmistosta. Lähiöteatterissa seikkailevat tänä syksynä Pupu Tupuna ja Uppo Nalle.
Taidemuseot. Taidemuseoissa kiertely ei ole vain aikuisten huvia, vaan niistä löytyy ohjattua toimintaa myös lapsille. Esimerkiksi Ateneumissa lapsille järjestetään erilaisia taidetyöpajoja.
Helsingin LeikkiLuola. Hakaniemen torin alla sijaitseva leikkiluola on ihanteellinen sade- ja räntäpäivien retkikohde. Pomppulinnat, pallokanuunat, LEGO-rakennuspisteet ja pienimpien pehmoleikkialue takaavat toiminnan täyteisen leikkiretken.
HUIMALA. Espoon Vanhassakartanossa sijaitseva HUIMALA on Pohjoismaiden suurin koko perheen seikkailuhalli. Idea uudenlaisesta seikkailuhallista on lähtöisin kahdelta isältä. Toiminnasta ja jännityksestä huolen pitävät muun muassa seikkailulabyrintti, monilajikenttä, sähköautorata ja pallotykkiareena.
Menovinkkejä löydät myös lapsiperheiden tuoreesta retkioppaasta Lasten Helsinki - Snadien Stadi.
Teksti, Riikka Heinonen