Vauvan kanssa tanssimaan
Vauvatanssissa voi yhdistää musiikin, liikkumisen ilon ja perheen yhdessäolon.

Vauvatanssilla tarkoitetaan lapsen ja vanhemman musiikillista ja tanssillista vuoropuhelua. Sen tavoitteena on tarjota uusia elämyksiä ja vahvistaa lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta. Dialogisessa vauvatanssissa pyritään mukavan yhdessäolon lisäksi tukemaan vauvan psyykkistä kehitystä ja ehkäisemään mahdollisia varhaisen kehitysvaiheen ongelmia. Dialogista vauvatanssia tanssitaan kerran päivässä noin viiden minuutin ajan. Tanssissa ei käytetä lainkaan musiikkia, vaan kuunnellaan vauvan omaa rytmiä.
Musiikillinen vauvatanssitunti taas alkaa useimmiten alkuleikillä ja päättyy loppurentoutukseen. Teemasta riippuen tuntiin kuuluvat oleellisena osana sekä liike, ääni että rytmi. Tanssitunnin pohjana voivat toimia teemasta riippuen esimerkiksi vapaatanssi, erilaiset liikeradat ja rytmit tai loruttelu. Myös perinteisempiä tanssilajeja, kuten valssia, on mahdollista lähteä kokeilemaan vauvan kanssa.
Harrastajien mukaan tärkeimpiä syitä vauvatanssin aloittamiselle ovat olleet lapsen kanssa yhdessä tekeminen, kontaktit muihin vauvoihin ja musiikki ylipäätään. Vauvatanssin kerrotaan myös lähentävän vanhemman ja vauvan välejä ja auttavan sanattomien viestien ymmärtämisessä.
Vauvatanssia voidaan harrastaa niin vauvojen kuin vanhempienkin ehdolla. Hyvää liikuntaa äideille ja isille tarjoilee esimerkiksi Helsingissä Tanssikoulu High Heels, jossa vanhemmille ja vauvoille järjestetään yhteisiä tanssitunteja lattarimusiikin tahdissa. Tunnin aikana tutustutaan mm. salsaan, sambaan ja tangoon. Tanssin aikana vauvaa pidetään käsivarsilla eikä riemunkiljahduksilta voida kuulemma välttyä.
Lähde, Yle Akuutti