Tyylikkäänä pikkujouluun

Marraskuussa alkaa suomen karnevaalikausi, pikkujoulut. Seuraavan reilun puolentoista kuukauden aikana Suomi juhlii enemmän kuin menneenä vuonna
yhteensä. Pikkujoulut aloittavat juhlakauden jo marraskuussa, mutta viimeistään itsenäisyyspäivänä loputkin suomalaiset lämpenevät juhlatunnelmaan.

 

Muotikaupan Liitto ry:n viestintäpäällikkö Tarkko Nuutinen muistuttaa, että juhlien kannalta oleellista on myös juhlaan valmistautuminen.

– Pukeutuminen on tässä ehkä merkittävin rituaali, jonka aikana myös mieli ehtii virittyä juhlaan. Pukeutuminen on merkittävä osaa myös itse juhlaa, sillä pukeutumisellaan vieras osoittaa arvostustaan juhlan järjestäjiä kohtaan luoden juhlavaa tunnelmaa, Nuutinen huomauttaa.

Kutsun pukeutumisohje helpottaa asuvalintaa. Valitettavasti nykyisin etiketinmukaiset pukeutumisohjeet ovat monelle juhlanjärjestäjälle vieraat, vaikka etiketti- ja tilannepukeutumisen arvostuksen kasvusta kertoo useat itse keksityt pukukoodit. Perinteiset pukeutumisohjeet ovat kuitenkin parempia, sillä ne ovat yksiselitteiset ja selkeät.

– Iltatapahtumissa on kolme yleistä etiketinmukaista ohjetta: tummapuku, smokki ja frakki. Tummapuku on musta tai yönsininen. Sen kanssa käytetään valkoista paitaa ja hillityn tyylikästä solmiota. Se soveltuu myös juhlaviin päivätilaisuuksiin, Nuutinen kertoo.

– Smokki on miehen asu intiimeihin iltatilaisuuksiin eli tilaisuuksiin, joissa kutsuja ehtii seurustelemaan vieraiden kanssa. Juuri pikkujouluihin
smokki on ehkä osuvin asuvalinta.

Smokin takin tekevät satiiniset kauluskäänteet. Housuissa on satiiniset sivunauhat. Klassinen smokki on musta, mutta myös valkoinen smokki on mahdollinen. Valkoisen smokkitakin kanssa voi käyttää joko valkoisia tai mustia housuja. Smokin solmuke ja vyöliivi ovat mustat, jolloin taskuliina on valkoinen, tai kaikki kolme voidaan sävyttää vaikka daamin iltapuvun sävyyn. Smokkipaidassa on pystykaulus, jonka kulmat ovat käännetty, ja smokkipaidan miehusta on aina koristeellinen.

Frakki on virallisiin iltatilaisuuksiin. Näistä tunnetuin on Suomessa Presidentin vastaanotto. Frakki on musta hännystakki, jossa on satiiniset kauluskäänteet. Frakkihousuissa on myös satiinisivunauhat. Frakin solmuke on aina valkoinen, ja frakin kanssa käytetään valkoista pikeeliiviä. Frakkipaidan miehusta on kovitettu, ja paidan kanssa käytetään irrallisia helmiäisnappeja.

Smokki- ja tummapukutilaisuuksissa naiselle käy iltapuku. Naisen iltapuku on yksi- tai kaksiosainen. Se voi olla juhlava housupukukin. Iltapuku voi olla täyspitkä tai lyhyempi.

– Tunnetuin iltapukutyyppi on pikkumusta. Iltapuvun kanssa nainen voi käyttää mitä koristeellisimpia sukkia, sillä juuri iltapukutilaisuudet ovat etiketin mukaan ainoat, joissa nainen voi näyttää kauniit säärensä.

Frakkitilaisuuksissa naisella on juhlavasta kankaasta valmistettu juhlapuku. Juhlapuku saa olla avonainen tai olkaimeton ja linjoiltaan leveä tai kapea, mutta juhlapuku on aina pitkä, nilkat peittävä.

Jos kutsussa ei ole pukeutumisohjetta, on vieraan asuvalinnassaan muistettava juhlan luonne, seurue ja paikka.

– Itsenäisyyspäivän juhlissa pukeutumisessakin pitäisi muistaa niitä tapahtumia, joita juhlassa kokoonnutaan kunnioittamaan. Tällaiseen yhdistelmään sopii asuksi jotain eleganttia ja juhlavaa. Asun ei tarvitse olla ankea tai harmaa, sillä onhan itsenäisyyden juhla onnellinen juhla. Kuitenkin asu saisi olla pukeutumisetiketin mukainen. Näin myös vaatteilla voidaan osoittaa kunnioitusta perinteitä kohtaan, ja perinteet tuntuvat olevan suomalaisillekin yhä tärkeämpiä, Nuutinen kertoo.

– Pikkujouluissa asu voi olla jo hyvin iloinen ja jopa räikeä, sillä pikkujouluissa pyritään yhdessä irtautumaan arjesta rennon onnellisessa tunnelmassa. Pikkujouluissa voi myös mies päästää oman persoonansa valloilleen – mies voi vaikka sävyttää nenäliinansa daaminsa puvun mukaan. Naisillehan tiukka etiketinmukaisuuskin jättää mahdollisuuksia värien ja materiaalien leikkiin.

Juhlapukeutumisen ei kannata antaa varjostaa juhlamieltä, vaikka oikean asun valinta tuntuisikin vaikealta, sillä Suomessa lähes jokaisella paikkakunnalla on muotialan erikoisliikkeitä, joiden koulutetut myyjät osaavat neuvoa asunvalinnassa juhlaan kuin juhlaan.

Jos juhlapukeutumisesta haluaa oppia lisää, voi Marraskuun puolivälissä tulla Muoti 2009 -messuille kuulemaan etikettitietoutta. Muotikaupan Liiton viestintäpäällikkö Tarkko Nuutinen kertoo messukansalle etiketti- ja tilannepukeutumisesta. Messuilla on myös muita alan ammattilaisia kertomassa mm. hääpukeutumisesta. Asiasta kiinnostunut voi myös tilata Muotikaupan Liitosta vaikuta vaatteilla -pukeutumisoppaan, jossa on lyhyesti ja selkeästi kerrottu pukeutumisesta erilaisiin juhliin ja tapahtumiin.