Manchester - – Kulttuurien, tyylien ja makujen sulatusuuni
Matka Lounais-Englannissa sijaitsevaan teollisuuskaupunkiin osoittautui elämykseksi. Manchester on pitkästä historiastaan huolimatta nuorekas ja kansainvälinen kaupunki, jonka kaupunkikuvassa yhdistyvät moderni rakennustaide ja perinteikäs arkkitehtuuri. Kaupunki on sekoitus uutta ja vanhaa – rokkia ja kirjastoja, yliopisto-opiskelijoita ja työläisperinnettä. Mitä tapahtui, kun helsinkiläinen toimittaja lähti Britannian Manseen?

Nuorekas teollisuuskaupunki
Manchesterin yliopistossa opiskeleva sisareni kutsuu minut kylään,
ja päätän lähteä tutustumaan brittiläiseen
teollisuuskaupunkiin. Ilman kutsua en ehkä koskaan valitsisi Manchesteria
matkakohteekseni. Manchester tunnetaan teollisuudesta ja jalkapallosta,
jotka eivät ole parhaita koodisanoja, kun halutaan houkutella nuori
nainen tutustumaan kaupunkiin. Torstaipäivä on kääntymässä
illaksi, kun saavun Manchesteriin. Lentokenttä on sopivan lähellä
keskustaa, ja matkan voi tehdä joko bussilla tai junalla. Manchesterin
keskusta kuhisee pimenevässä lokakuun illassa. Kaupunki on kansainvälinen
ja täynnä nuoria.
Kenen joukoissa seisot?
Valitse bussisi! Keskustassa ostamme bussikortin viikoksi. Manchesterissa
on kolme kilpailevaa bussiyhtiötä, joilla jokaisella on oma
korttinsa. Tulevat päivät tuovat mukanaan huvittavia tilanteita,
kun seurueemme hajaantuu saman tien varrelta eri busseihin, vaikka matkamme
päämäärä on sama. Tietyn bussiyhtiön kortilla
saa nimittäin matkustaa vain kyseisen firman busseilla. Manchesterin
keskustaa halkoo Oxford Road, jota pitkin kulkee Euroopan vilkkain bussiliikenne.
Tien varrella ovat myös Manchesterin kaksi yliopistoa valtavine kampusrakennuksineen.
Yliopistot muodostavat 85 000 opiskelijallaan yhden Euroopan opiskelijamäärältään
suurimmista kampusalueista. Yliopiston ympäristössä kuhiseekin
päivin ja öin. Kampusalueella järjestetään suuria
bileitä, joissa esiintyy maailmanluokan tähtiä. Kuulostaako
meininki samalta kuin lähikoulusi kinkereissä?

Jalkapallohuuman synnyinseuduilla
Manchesteriin matkaajan on otettava huomioon jalkapallo, vaikkei siitä
pitäisikään. Manchester on nimittäin tunnettu jalkapallokaupunki.
Manchesterin jalkapallohistoria juontaa 1800-luvulle, jolloin rautatieläisillä
oli oma joukkueensa. Englannin jalkapalloliiga, Manchester United, perustettiin
vuonna 1902. Matkaajan on turha haaveilla pääsystä Manun
loppuunmyytyihin matseihin, mutta kannattaa kuitenkin tutustua Manchester
Unitedin legendaariseen Old Trafford-stadioniin. Toinen englantilaiset
television ääreen liimaava palloilulaji on rugby. Minunkin matkaviikolleni
osuu rugbyottelu, joka saa lähes jokaisen manchesterilaisen television
ääreen. Pubit ovat täynnä kansallista pallopeliä
tuijottavia brittejä. Minä pakenen siskonpetiin ja jättäydyn
suosiolla sivuun pallohulinasta.
Roskaruokailijan taivas Manchesterissa ruokailevan kannattaa tutustua The Curry Mileen, mailin (1,6km) mittaiseen pikaruokataivaaseen. Curry Milella on vieri vieressä toinen toistaan herkullisempia intialaisia ravintoloita. Eikä hinta huimaa päätä. Osaan ravintoloista kun saa viedä omat juomatkin mukanaan. Etnistä ruokaa löytyy reilusti The Curry Milen ulkopuoleltakin. Oletko muuten koskaan nähnyt yhtään englantilaista ravintolaa? Englanti, mukaan lukien Manchester, on roskaruokailijan taivas. Jokaisesta kadunkulmasta löytyy pikaruokala. Myös ruokakauppojen tarjonnasta on pääteltävissä, että britit ovat ruokaa rakastava kansa. Pakkauskoot ovat Suomen mittakaavassa massiivisia: ranskalaisia kahden kilon pakkauksessa ja leipää kilon pussissa. Kolmen kilon sipsipussikaan ei ole britille vieras käsite. Ei siis ole mikään ihme, että monella britillä näyttää olevan pikkuisia paino-ongelmia.
Tapaan matkallani britin, joka kaikkien ennakko-oletusten mukaisesti todella syö jokaisen ruoan kanssa papuja. Papuja ja pekonia aamupalaksi, papuja ja ranskalaisia päivälliseksi. Nautin katukioskilla peribrittiläisen fish and chips-annoksen ja melkein oksennan. Manchesterin yöelämä on vilkasta, mutta aika kallista. Pubeista lentää ulos ennen puolta yötä, mikä saattaa tuopposen ääressä illasta nauttivaa turistia kummastuttaa. Myös istumapaikkojen vähyys, ja tyytyväisenä ale pintti (eli brittien iso kolmonen) kädessä keskellä pubia seisoskelevat britit hämmentävät. Kotisuomessa tuoleja kalastellaan ympäri baaria, ja monet ovat valmiita kävelemään kilometrin seuraavaan juottolaan, jos istumapaikka on tiedossa. Myöskään tupakoitsijaa ei Englannissa hemmotella, sillä pubeissa ja klubeilla ei ole lainkaan tupakkakoppeja. Useilla klubeilla tupakoitsijoiden pitää lisäksi ostaa punnan maksava ranneke, jonka turvin tupakointi ulkona onnistuu muutaman kerran illassa. Suomen ravintolasavuttomuus ei tämän valossa kuulosta enää kovinkaan tiukalta.

Brittiläistä logiikkaa
Kotimaiseen loogisuuteen tottuneena brittiläiset tavat ja tottumukset
tuntuvat välillä uskomattomilta. Huomio kiinnittyy kaduilla
lokakuun viimassa lyhyissä hameissa, pikkutopeissa ja varvastossuissa
värjötteleviin tyttöihin. Oli kesä tai talvi, päivä
taikka yö, brittiläinen nuori kulkee minimaalisessa vaatetuksessa.
Suomalainen sen sijaan nostaa takin kaulustaan korkeammalle ja palelee
myös sisätiloissa. 15 astetta ulkona ja 15 astetta sisällä
on normaali lämpötilojen välinen suhde. Kuumavesipullon
tarpeellisuus ei siis ole mikään vitsi. Englantilainen asunto
kätkee sisäänsä brittiläistä logiikkaa parhaimmillaan.
Lavuaareissa on erilliset kylmä- ja kuumavesihanat. Toisesta hanasta
tulee jääkylmää ja toisesta tulikuumaa (siis polttavaa
90 asteista!) vettä käsille. On oikeastaan aikamoinen ihme,
että minulla on vielä silmät päässä ensimmäisen
kasvojen pesuyrityksen jäljiltä.
Britit eivät myöskään tunne suomalaisen keittiön itsestäänselvyyksiä, kuivauskaappia ja tiskiharjaa. Englantilaisissa keittiöissä astiat pestään likaisella sienellä ja kuivataan pyyhkeellä. Hmm… Lisäksi kylpyhuoneiden kokolattiamatot ja kosteusvaurioiden vuoksi seinissä kasvavat homesienet herättävät pelonsekaista hilpeyttä. Tunnetuin tukalien tilanteiden aiheuttaja lienee vasemmanpuoleinen liikenne. Vasta muutamia päiviä Englannin maaperällä vietettyäni uskon liikkuvaan autoon vilkaistessani, että autoa todella ajaa joku.
Jälkilöylyt
Pelästyn toden teolla, kun kotimatkalle lähtiessäni ostan
lentokentältä snacksin tarpeessa tottuneesti sipsipussin. Pienet
sipsipussit ovat nimittäin englantilainen versio eväsbanaanista.
Olen matkallani tullut siihen tulokseen, että terveellisintä
brittiläistä ruokaa taitavat olla Subway-ketjun patongit. Ruoka
ja sen omituiset englantilaiset variaatiot ovat olleet suurimpia ihmetyksen
aiheita sukeltaessani syvälle brittiläisyyteen. Kaiken kaikkiaan
Manchester on vilkas ja nuorekas kaupunki, ja hyvin kaukana siitä
harmaasta teollisuuskaupungin profiilista, jonka olin mieleeni kaupungista
piirtänyt. Loman parasta antia onkin se, että en odota Manchesterilta
juuri mitään ja yllätyn todella positiivisesti.
Tiedät olevasi Manchesterissa, kun…
Kaduilla kiirii villiintyneen jalkapallofanin kannustushuuto. Tärkein
uskonto ei ole kristinusko, vaan rugby. Jokainen yli 30-vuotias on epäilyttävän
vanha. Kaveriporukka, jolla on sama määränpää,
hajautuu pysäkillä eri busseihin, koska jokaisella on eri bussiyhtiön
lippu. Heräät aamulla sateen ropinaan ja tiedät, ettet
tule näkemään aurinkoa tänäänkään.
Vaatesesongit kestävät noin viikon, jonka jälkeen vaatteet
ovat jo alerekeissä. Tervetuloa nonstop-alennusmyynteihin!
Teksti, Riikka Heinonen