Suomalaisen elokuvan uusi alku
Töölön torilla sataa ja on pimeää. Olen akateemisesti valveutuneena hieman myöhässä, mutta se ei tunnu häiritsevän henkilöä, jota olen tullut tapaamaan. Saapuessani paikalle mies istuu urheasti katetulla terassilla lämmittimen alla ja rullaa sätkää. Olli Ylisellä taitaa olla muuta mietittävää, kuin minun myöhästelyni, sillä hän on suorittamassa laajempaa tehtävää: Nuori ohjaajalupaus, joka on ilmestynyt suomalaiselle elokuvakentälle kuin tyhjästä, on järjestämässä uudelleen maamme elokuvatuotannon.
Ylisen ohjaama ja käsikirjoittama Korkein Oikeus on ensimmäinen suomalainen itsenäisesti tuotettu täysipitkä elokuva, jonka elokuvamonopoli Finnkino on ottanut levitykseensä. Kyseessä on elokuva, joka ilman merkittävää ulkopuolista taloudellista apua on lyömässä itsensä läpi elokuvateattereissamme. Niin sanotut indie-elokuvat ovat nykyään vaikeasti lokeroitavissa. Suomessa termi viittaa usein elokuvaprojekteihin, jotka syystä tai toisesta eivät ole kosketuksessa Suomen Elokuvasäätiön kanssa. Eräs tunnetuimmista suomalaisista indie-leffoista lienee elokuvaystäville tuttu Star Wreck, joka toteutettiin viiden opiskelijan ja muutaman Tamperelaisen työttömän voimin. Star Wreckin tekijöillä oli samankaltaisia haaveita elokuvansa suhteen kuin Ylisellä. Tavoite on järkyttää Suomalaista, liian yksipuoliseksi kasvanutta elokuvainstituutiota. Star Wreck oli oivallinen aloite, mutta nyt Korkein Oikeus on viemässä viestiä perille.
Korkein oikeus on kesäinen tarina helsinkiläisnuorista, jotka vauhdittaakseen hieman tylsältä haiskahtavaa orastavaa aikuisuuttaan, popsivat kaikenlaisia laittomia substansseja suihinsa. Noa on 23-vuotias työtön stadilainen, joka kokee mielensä liian ahtaaksi. Hän tapaa keskivertoa hieman kajahtaneemman viisvitosen scifi-dokumentaristin Ilmarin, jolla osoittautuu olevan melkoinen intressi huumausaineisiin ja yleiseen porsasteluun. Ilmari on sikäli erikoinen kaveri, että hän kokee olevansa maan päälle inkarnoitunut avaruussotilas. Pian Noalla ja Ilmarilla meneekin aikaa lujaa yhdessä eikä sekoilulla tunnu olevan loppua. Noan onneksi hänen hiljattain tapaama ystävätär Ronja, 23 saa hänen silmänsä auki ihmissuhteiden vaalimiseksi hallittaville kiemuroille. Huumeilla pelaaminen on kivaa, mutta itsekästä. Noan on tehtävä valinta: Aineet tai rakkaus.
Edessäni istuva Ylinen haarukoi kitaansa fetajuustokolmiota ja myhäilee tyytyväisenä. Säätä terassin lasiseinien ulkopuolella ei voi hyvälläkään mielikuvituksella kutsua suosivaksi, mutta se ei Ylistä harmita. Hän ja hänen ystävänsä ovat toteuttamassa sen, minkä ovat suunnitellet yli kolme vuotta.
- Kävimme ystäväni ja Korkeimman Oikeuden tuottajan, Tuuli Siitarin, kanssa katsomassa jotain suomalaista leffaa, josta päällimmäisenä jäi mieleen sen lukuisat heikkoudet. Tuuli ilmoitti siltä istumalta, että me voisimme tehdä paljon parempaa jälkeä yhdessä. Teimme päätöksen, että hän tuottaa ja minä ohjaan, jonka jälkeen aloin miettimään käsikirjoitusta. Tavoite oli alusta pitäen kansallinen teatterilevitys, Ylinen kertoo.
Helppoahan se on. Ylinen, joka opiskeltuaan pari vuotta psykologiaa kotikaupunkinsa yliopistossa Jyväskylässä, siirtyi muihin hommiin ja käsikirjoitti sekä ohjasi kymmenen lyhytelokuvaa ennen Korkeinta Oikeutta. Niillä meriiteillä ei pahemmin mennä koputtelemaan Suomen Elokuvasäätiön kassaa, vaikka haluaisikin. Millä ihmeellä Ylinen sai houkuteltua mukaan liudan nimekkäitä näyttelijöitä sekä asiansa osaavaa taustavoimaa ilman rahaa ja kunnon työnäytteitä?
- Haettiin innokasta ja spontaania jengiä lehti-ilmoituksilla. Yksi asia johti toiseen, kuten joskus on tapana ja sitten ryhdyttiin hommiin. Välillä paukuteltiin rajoja suuntaan ja toiseen kun esimerkiksi kuvaukset venyivät. Jyrki Nousiaisen kokemusta ja osuutta pakan koossapitämisessä ei voi väheksyä: Vaikeina hetkinä hän saattoi auttaa meitä rauhallisella mutta innostavalla tyylillään. Toisinaan tuntui, että koko systeemi romahtaa, mutta silloin toistin itselleni, ettei sitä mahdollisuutta ole. Projekti oli vietävä loppuun, Ylinen toteaa.
Vaatimaton Ylinen mainitsee kuin ohimennen, että myös käsikirjoituksella ja yleiskonseptilla saattoi olla pieni osuus asiassa. Epäilen vahvasti ainakin sanaa "pieni" hänen lauseessaan. Nähtyäni Korkeimman Oikeuden en voi kuin nostaa hattua herra Yliselle ja hänen työryhmälleen, jotka neljänkymmenentuhannen euron budjetillaan saivat aikaiseksi elokuvan, joka lyö laudalta suurimman osan suomalaisista nykyfilmeistä. Prosessi oli pitkä mutta antoisa ja kokemukset osallistuneille todennäköisesti ikimuistoiset, ja mikä tärkeintä: Suomalainen elokuva sai kunnon ravistelun. Ylisellä on luonnollisesti seuraava projekti menossa, mutta siitä hän ei paljasta muuta kuin sen, että siinäkin painitaan joissain määrin yhteiskunnallisten ongelmien kanssa.
- Saatiin kaikki se toteutettua, mitä lähdettiin hakemaan. Se luo uskoa, että tässä maailmassa monet asiat ovat mahdollista. Seuraavaksi aion ehkä muuttaa pois Munkkivuoresta takaisin Kallioon. Kaipaan kulttuuria ympärilleni.
Korkein Oikeus nähtävillä Espoon Sello Bio Rex:ssä 12.12 eteenpäin. DVD saatavilla kaupoissa ja vuokraamoissa.
Teksti, Fredrik Eriksson
Kuva, Ivo Corda