Heikki Hursti – vähempiosaisten asialla
Helsinginkadulla kiemurteleva jono herättää ohikulkijoissa hämmennystä. Paikalliset tietävät, että kadulla jonotetaan Hurstin leipää. Helsinginkatu 19:ssä sijaitseva Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry:n ruoan ja vaatteiden jakelupiste turvaa yhä useamman suomalaisen arkea. Isänsä työtä jatkava Heikki Hursti kohtaa päivittäin hyvinvointiyhteiskunnan varjopuolen. Mistä löytyvät voimavarat rankkaan työhön?
Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry on kodittomien, alkoholistien ja huono-osaisten auttajana tunnetuksi tulleen Veikko Hurstin ja hänen vaimonsa Lahja Hurstin 1960-luvulla perustama kristillinen avustusjärjestö. Järjestöä johtaa nykyisin Heikki Hursti. Järjestö jakaa ruoka- ja vaateavustuksia ympäri vuoden niitä tarvitseville ja järjestää avustustapahtumia, joista näkyvimpiä ovat vähäosaisille ja syrjäytyneille suunnatut juhlat. Hakaniemen torilla järjestetään itsenäisyyspäivänä Köyhien Linnanjuhla ja Kisahallissa vietetään jouluaattona perinteistä Kodittomien joulujuhlaa. Heikki Hursti astui järjestön johtoon isänsä kuoltua vuonna 2005. Vaikka isän jälkiä kulkeminen on ollut palkitsevaa, valinta ei ollut Hurstille itsestäänselvyys.
–Vanhempani pyysivät minua pitkään mukaan toimintaan ja kyllähän minä heitä omien töideni ohella autoinkin. Kuitenkin vasta kun isä kuoli, tein lopullisen päätöksen hänen työnsä jatkamisesta. Myöhemmin löysin isäni papereiden joukosta lapun, jossa oli sekä isän että äidin käsialaa ja siinä kannustava viesti: Muistuta Hessua siitä näystä, että hän tulee jatkamaan tätä työtä. He olivat nähneet unen tai näyn, jossa minä jatkoin heidän työtään. Uskon, että tämä on ollut Taivaan Isän suunnitelma ja johdatus, Heikki Hursti kertoo.
Kasvava leipäjono
Järjestön avustustoiminnan näkyvin muoto on kiemurrellut pitkin Helsinginkatua vuodesta 2004. Hurstin ruoka- ja vaatejakelupisteen pitkät jonot ovat tuttu näky Kallion katukuvassa. Leipäjonon kävijämäärät ovat tasaisessa kasvussa.
–Syksystä lähtien kävijöitä on ollut jopa 850-1300 per jakokerta. Meillä on kaksi jakokertaa viikossa eli määrät ovat siksikin aika huikeita. Nyt laman aikana jonoon on ilmestynyt paljon uusia ihmisiä. Olen kysellyt kävijöiltä heidän elämäntilanteistaan ja saanut usein vastaukseksi, että ”työpaikka lähti alta ja rahat eivät enää riitä, joten oli pakko lähteä hakemaan jostakin apua”, Hursti kertoo. Yleinen harhaluulo on, että jonossa seisoisi vain alkoholisoituneita laitapuolen kulkijoita. –Vuosikymmeniä sitten vanhempani aloittivat tämän työn alkoholistien parissa. Vaikka heitä on jonossa edelleen, suurin osa kävijöistä on tavallisia ihmisiä, jotka ovat syystä tai toisesta pudonneet yhteiskunnan rattaista. Jokainen joka tuntee tarvitsevansa apua, voi tulla jonoon, Hursti lupaa.
Teetä ja sympatiaa
Järjestö jakaa Helsinginkadun toimipisteestään ruokaa ja vaatteita niitä tarvitseville. –Suurin osa ruoasta tulee lahjoituksena kaupoilta. Jokaista jakopäivää varten ostan lisäksi 800 lihapullaa ja lenkkiä sekä silloin tällöin hernesoppaa, näkkileipää, kahvia ja teetä.
Vaatteet tulevat lahjoituksina liikkeiltä ja yksityishenkilöiltä. –Nyt talviaikaan ihmiset kaipaavat lämmintä ylle: sukkia, pipoja, hanskoja ja alusvaatteita, Hursti tietää.
Opiskelijoiden ruoan ja vaatteiden jako järjestetään joka kuukauden viimeisenä tiistaina. Parhaimmillaan paikalle on saapunut 300 opiskelijaa. Lisäksi ammattitaitoiset parturi-kampaajat tarjoavat ilmaista hiustenhoitoa kerran kuukaudessa. –Palvelu on saavuttanut suuren suosion, sillä hiustenhoito on nykyään kohtuuttoman kallista. Kaikki halukkaat eivät kuitenkaan ole kampaamotuolille mahtuneet. Yhtenä päivänä pystytään ottamaan noin 22 asiakasta, mutta tulijoita olisi ainakin 50-60 sen lisäksi, Hursti pahoittelee.
Aina ihmiset eivät tule hakemaan Hurstilta vain ruokaa ja vaatetta, vaan keskustelemaan omasta elämäntilanteestaan ja pahasta olostaan. –Ruoanhaku on monille sosiaalinen tapahtuma. Tulijat haluavat jutella ja avata sisintään. Olemme paikalla sitäkin tarkoitusta varten, kuuntelevana korvana tarvitseville.
Järjestö pyörii puhtaasti vapaaehtoisvoimin. –Meillä on jakopäivinä töissä 25-30 vapaaehtoista, Hursti kiittelee. Hursti ei itsekään keskity vain johtamaan järjestöä.
–Olen itse työssä mukana, joka jakopäivä lähden seitsemältä aamulla hakemaan ruokaa ja tarvikkeita kaupoista.
Yhteiskunnan toiset kasvot
Hyvinvointiyhteiskunta näyttää Hurstin työkentällä varjopuolensa päivittäin. Mikä saa jaksamaan raskasta työtä?
–Se sama Jumala, joka antoi isälle ja äidille voimia tehdä tätä työtä, antaa voimia myös minulle. Myös työstä saatu hyvä palaute kannustaa ja auttaa jaksamaan. Rakkaat harrastukset, kuten akvarellimaalaus, toimivat vastapainona rankalle työlle. Kiitosta Hursti kuulee jatkuvasti.
–Joskus kiitos on vain pieni hymy lahjoituksen saaneen kasvoilla. Toisinaan kävijät lausuvat ääneen kiitoksen siitä, että olemme olemassa. Välillä on tapahtunut sellaistakin, että usein ruokaa hakenut saa työpaikan, jonka ansiosta hänen elämäntilanteensa kohentuu. Sellaisissa tilanteissa meitä on tultu jälkikäteen kiittämään, että olimme vaikeina aikoina auttamassa, Hursti hymyilee. Hurstin työstä ollaan kiitollisia, eikä jakopisteelle tulla öykkäröimään.
–Meillä ei oikeastaan ole ollut minkäänlaisia häiriöitä. Välillä joku saattaa olla vähän maistissa, mutta meillä on valmiina ns. örtsykkäpusseja jonottajille, jotka eivät tahdo pysyä pystyssä. Silloin annamme kassin käteen ja sanomme, että ”tässä on ruokaa, voit lähteä kotiin, ettei tarvitse jonottaa”, Hursti kertoo.
Terveisiä Arkadianmäelle
Leipäjonojen tasainen kasvu kertoo surullista kieltään hyvinvointiyhteiskunnan todellisuudesta. Mitä sanottavaa köyhien auttajalla on yhteiskunnan päättäjille?
–Seisoin viimeksi vajaa kuukausi sitten eduskuntatalon portailla ilmaisemassa mieltäni siitä, että valtiovallan tulisi tarttua tilanteeseen voimakkaammin. Opintotukea olisi jo vuosia sitten pitänyt tuntuvasti korottaa, samoin kansaneläkettä ja peruspäivärahaa. Samalla tuet olisi pitänyt sitoa indeksiin. Eräs eläkeläinen kirjoitti minulle, että kun hän on maksanut välttämättömät menot, jäljelle jää 17 euroa kuukaudessa ruokaan. Kuka sellaisella summalla elää? Näiden ihmisten on lähdettävä liikkeelle ja haettava ruokaa ja vaatteita meiltä. Valtiovallan pitäisi antaa taloudellista tukea meille kolmannen sektorin työntekijöille, jotta voisimme entistä paremmin auttaa näitä ihmisiä.
Hurstin avustustoiminta ei tärkeydestään huolimatta nauti minkäänlaista valtion tukea.
–Emme saa valtiolta mitään. Kaupungilta saamme joulujuhlaa varten pienen rahasumman, mutta vastaavasti maksamme 2000 euroa kuukaudessa vuokraa jakopaikastamme, vaikka jaamme kaiken ilmaiseksi tarvitseville. Valtion tai kaupungin pitäisi osallistua toimintaan niin, että ne maksaisivat paikan vuokran. Monissa muissa kaupungeissa kolmas sektori saa työtilat kaupungilta ja kaupunki myös maksaa työstä aiheutuvia kuluja. Kyllä sen näin pitäisi olla Helsingissäkin, Hursti toivoo.
Teksti, Riikka Heinonen
Kuvat, Matias Haakana