Laadukkaasti herkutellen

Jouluna tulee syötyä usein melko tuhdisti. Varsinaisen jälkiruoan lisäksi suklaakonvehteja on tarjolla pöydällä kuin pöydällä ja niitä tulee syötyä pitkin pyhiä. Juhlan kunniaksi herkuttelu sallittakoon, mutta määrän sijaan voisi kiinnittää huomiota laatuun, eikä napostella vain kun kerran on tarjolla. Mitäs jos tänä jouluna ostaisitkin markettien tarjoussuklaan sijaan käsintehtyjä valioyksilöitä?

Suklaasta pitävät lähes kaikki. Sanonta kuuluukin, että yhdeksän kymmenestä pitää suklaasta, ja loput valehtelevat. Suomalaiset kuluttavat vuodessa noin 6,4 kiloa suklaata henkeä kohden ja sijoittuvat maailman laajuisessa vertailussa sijalle 9. Varsin kaukana olemme silti kärkimaista, Belgiasta, Sveitsistä ja Iso-Britanniasta, joissa kulutus on lähes kaksinkertainen.

 

Saako olla vaaleaa vai tummaa?

Aito suklaa kostuu kaakaomassasta, kaakaovoista, sokerista, vaniljasta ja lesitiinistä. Maitosuklaaseen lisätään edellä mainittujen lisäksi maitojauhetta tai maitoa. Tumman suklaan kaakaon määrän tulee olla vähintään 50 prosenttia ja mitä korkeampi luku on, sitä laadukkaammasta suklaasta puhumme. Valkosuklaa puolestaan sisältää sokeria, maitojauhetta ja kaakaovoita.

Suklaan jäljet johtavat Etelä-Amerikkaan ja maya-intiaaneihin, vaikka jotkut tutkijat väittävätkin että suklaan olisi keksinyt vielä aiemmin mantereella asuneet heimot. Teollinen valmistus puolestaan aloitettiin 1850-luvulla ja ensimmäisen suklaarasian valmisti Richard Cadbury vuonna 1868.

Belgialainen suklaa on maailman kuulua, mutta osataan sitä meilläkin. Suomen suosituin suklaalevy on tietysti Fazerin sininen ja muita suuren suosion saavuttaneita merkkejä ovat Brunberg, Panda sekä Marabou. Nyt voisikin olla sopiva hetki kokeilla jotakin uutta. Oletko jo tutustunut esimerkiksi Kultasuklaaseen ja Dammenbergiin?

 

 

Kotimaiset pienvalmistajat

Kultasuklaan mestarit ovat hakeneet oppinsa Belgiasta, mutta sovittaneet reseptit suomalaiseen makuun sopiviksi. Yli 500 erilaisen suklaatuotteen valikoimasta löytyvät niin erilaiset konvehdit irtomyynnistä kuin rasioissakin, kuviosuklaat, suklaapatsaat, käsin kirjaillut suklaatuotteet, sokerittomat suklaat, suklaapähkinät ja – rusinat sekä tryffelit. Runsaan valikoiman lisäksi Kultasuklaan valttina on tuoreus. Tuotteet ovat nimittäin korkeintaan kahden viikon ikäisiä. Tuotteita on myynnissä Helsingin Kauppahallissa Kultasuklaan omassa myymälässä.

Dammenberg puolestaan tarjoaa allergiavapaata suklaata, eli pähkinä ja vilja-allergisetkin pääsevät nautiskelemaan. Tummat suklaat ovat lisäksi maidottomia ja myös täysin sokerittomia tuotteita on tarjolla. Yritys on kuuluisin suklaanapeistaan, jota löytyy useassa eri makuvaihtoehdossa. Valikoimiin kuuluu kuitenkin myös kuvio- ja täytesuklaita. Herkkuja voi etsiä suurimmista tavarataloista ja supermarketeista kautta maan.

 

Minne ostoksille

Ostosten lomassa on mukava poiketa kahville ja samalla ostella hieman kotiin viemisiä. Fazerin kahvilat ja herkkumyymälät löytyvät Forumista, Munkkivuoresta ja Kluuvikadulta. Käsintehtyjen konvehtien valikoimista löytyy muun muassa pistaasi-manteli, viski, arrakki, mokkatryffeli ja montelimar-nougat -herkkuja 62 euron kilohintaan.

Kiireinen herkkusuu voi puolestaan helpottaa joulukiireitään tilaamalla suklaansa netistä. Laaja valikoima löytyy esimerkiksi osoitteista choco.fi ja nettisuklaa.fi

Teksti, Hanna Siikamäki
Lähteet: Wikipedia ja Oulun suklaayhdistys