Mausteiden matkassa
Etniset keittiöt ovat rantautuneet Suomeen ja pääkaupunkiseudulta eksoottisia elintarvikkeita myyviä putiikkejakin löytyy lähes joka toiselta kadun kulmalta. Erikoiselta kuulostavat mausteet saattavat kuitenkin saada pään pyörälle, eikä erikoisten keitosten maustamisesta selviä ilman opastusta.

Mausteet ovat näytelleet historiassa tärkeää roolia. Valtamerta kyntävä maustelaiva oli omaisuuksien arvoinen ja Vasco da Gamankin lähti pitkälle purjehdukselleen Intiaan juuri mausteet mielessään. Vaikka tänä päivänä suomalaiset käyttävätkin jo ihan kiitettävästi mausteita, kuka tietää, että appelsiininkukkavettä voi käyttää leivosten maustamiseen, hajupihkaa myydään yleensä vehnäjauhoilla jatkettuna käyttöhelppouden lisäämiseksi, rohtokalmojuuren lehtiä voi käyttää kerman maustamiseen tai että arabialaisen keittiön keskeisimpiin mausteisiin kuuluva mastik on pistaasipuun pihkaa?
Ennakkoluulottomin mielin
Suurin ongelma ei tänä päivänä taidakaan olla mausteiden saatavuus, vaan se, ettei aina tiedä miten niitä tulisi käyttää. Mausteiden kanssa kannattaa kuitenkin olla ennakkoluuloton ja kokeilla rohkeasti. Maustaminen kannattaa nähdä myös laajemmin. Mikä tahansa, mitä lisätään ruokaan makua antamaan, voi toimia mausteena, oli se sitten sitrushedelmänmehua, yritti, suklaapala tai perinteinen jauhettu mauste. Jos omien mausteseosten kokoon kasaaminen tuntuu liian haastavalta, voi päästää itsensä helpommalla ja valita valmiin mausteseoksen tai -kastikkeen kaupan hyllyltä. Soija-, osteri-, kala-, chili- ja hapanimeläkastikkeilla pääsee nopeasti uuden ruokakulttuurin makuun ja mausteseoksen ostaessa ei tarvitse sijoittaa yksittäiseen harvinaiseen mausteeseen, jota ei ehkä muuten tulisi käyttäneeksi.
Meksikolainen maustemaailma
Meksikolaiselle ruoalle on tyypillistä voimakkaat ja välillä yllättävätkin makuyhdistelmät. Niin suolaista kuin makeaakin ruokaa voi maustaa esimerkiksi chilin, kaakaon ja kanelin yhdistelmällä. Tummaa suklaata puolestaan lisätään kanasuklaakastikkeeseen ja pähkinäiseen moleen. Pienenä määränä suklaa ei maistu ruoassa makealle, mutta antaa mukavan pohjamaun. Chilillä maustettu suklaakakku sulattaa samoin useimpien sydämet. Raikkautta makumaailmaan puolestaan tuovat korianteri ja lime. Näillä maustuvat niin broileri, kala, jauheliha kuin lisäkebulgurikin ja voi sitrusmehulla ”kypsentääkin” esimerkiksi raakaa kalaa. Lisäksi meksikolaisissa ruoissa käytetään runsaasti valkosipulia, inkivääriä, kanelia, neilikkaa, jeeraa ja pippureita. Esimerkiksi mukavan kirpakka tomaattisalsa saa makunsa korianterista, limestä, jalopeñosta ja pippurista.
Intialaiset herkut
Intialainen ruoka on kuuluisa mausteisuudestaan ja runsaasta kasvisten käytöstä. Alun perin mausteilla pyrittiin peittämään lämpimässä ilmassa pilaantuneiden elintarvikkeiden makua, mutta tänä päivänä voi onneksi keskittyä vain nautiskelemaan hyvästä ruoasta. Vaihtoehtoja löytyy niin tulisen kuin mausteisenkin ruoan ystäville. Myös Intiasta löytyy runsaasti yllättäviä makuja, kuten mintun makuiset perunalastut! Mausteiksi sopivat myös curry, mango, inkivääri, korianteri, kurkuma, cayennenpippuri, jeera, paprika tai chilijauhe. Useiden ruokien maustelista on myös varsin kattava, chutneyssäkin voi olla lähes kymmentä eri maustetta varsinaisten ruoka-aineiden lisäksi.
Japanilaisia makuja
Japanilaisesta keittiöstä meille on lienee tutuinta sushi, mutta maasta tulee runsaasti myös muita makuja. Soijakastikkeen lisäksi ruokaan voi sujauttaa vaikka inkivääriä, seesaminsiemeniä, chilipippureita, valkosipulia, sinapinsiemeniä tai wasabia.
Kiinan keittiö
Ruoka-aineet ja maustaminen vaihtelee huomattavasti eripuolilla Kiinaa. Pekingiläisessä, eli pohjoisen keittiössä käytetään muun muassa viinietikkaa, soijaa ja valkosipulia, kun puolestaan shanghailaisen, eli itäinen keittiö luottaa suolaan ja sokeriin. Eteläisessä, eli kantonilaisessa keittiössä syödään makeaa, mietoa ja aromikasta ruokaa. Läntisessä keittiössä, eli setsuanilaisessa keittiössä puolestaan suositaan kirpeitä, tulisia ja pippurisia makuja sekä yrttien käyttöä.
Lähi-idän makumatka
Lähi-idässä suositaan runsaasti sitrushedelmiä niin tuoreina kuin kuivattuinakin. Mausteista käytetyimpiä ovat yritit, paprika, kardemumma, kaneli, neilikka, inkivääri, sahrami, kurkuma, anis, muskotti ja hunaja, jolla maustetaan myös pääruokia. Ruoka on usein vahvasti mausteista mutta ei välttämättä polttavan tulista.
Lähteet: wikipedia.fi ja santamaria.fi