W.C. Fields - Mies, joka inhosi joulua – vai inhosiko?
W.C. Fields oli lihava mies jolla oli vaaleanharmaat hiukset, sipulimainen nenä, luihut silmät sekä ohut ja käheä ääni. Hän klovneerasi ilmeettömin kasvoin, tylsistynein ja ylimielisin elkein. Hän ylenkatsoi surkimuksia, lapsia, eläimiä, ehdottomia raittiusintoilijoita ja sentimentalisteja.
Amerikkalainen koomikko, ja äärimmäisen ristiriitainen persoona W.C. Fields on jäänyt mieleeni jo lapsuudesta. Honottava ja ihmeellisiä tempauksia tekevä isonenäinen ukko nauratti minua jollain käsittämättömällä tavalla. Fieldsin ajan koomikot yrittivät mielistellä yleisöään kaikin konstein, Fields erottautui porukasta jo pelkällä hahmollaan. Ilkeydessä jonglööri, koomikko ja kirjailija William Claude Dukinfield (1880-1946) oli Hollywoodissa ehdoton ykkönen. Komediakäsitteeseen liittyviä sovinnaisia säännönmukaisuuksia murskaava Fields avasi oven uudentyyppisen komedian tulemiseen.
Ei armoa kenellekään
Fields sanoi inhoavansa avioliittoa, laulamista, anoppeja, koiria, kaikenlaista tunteilua erityisesti jos se liittyi kaupallisiin juhla-aikoihin kuten jouluun. Hän suhtautui myös erittäin epäilevästi koko yhteiskuntaan ylipäätään. Hän oli ilkeä, mustasukkainen, kateellinen ja itsekäs. Kaikki nämä kaunaisuudet Fields toi sumeilematta esiin sekä kameran edessä että omalla ajallaan. Tätä käytöstä siivitti hänen runsas juopottelunsa, joka sai suorastaan kolossaaliset mittasuhteet. Hänessä ei ollut mitään hauskaa jos katsoja haki iloisen oloista koomikkoa, joka vain kertoili vitsejä tai teki pyllähdyksiä. Fields oli ilkeämielinen, äkäinen vanha rapu, joka vähät välitti siitä, menivätkö hänen hölmöytensä ”perille”. Hän nautti suunnattomasti havaittuaan että pystyi lättäämään henkisesti lyttyyn mitä erilaisimpia ihmisiä. ”Uhreiksi” kelpasivat yhtä hyvin ohjaajat, studioiden väki kaikilla tasoilla, radioasemien johtajat tai jopa täysin valmistautumaton kadun pölkkypää.
Yksityiset demonit
Fields ei ollut pelkästään päättömän käytöksen mestari, mentaalisesti hän suorastaan juhli sen kautta. Hän peilasi yhteiskunnan tilaa ahdistettua, heikkoa ja köyhää miestä vasten. Fields haki komediallisen herkkyytensä käyttövoiman omasta kaltoin kohdellusta lapsuudesta. Hänen paranoiansa oli hillitöntä eikä liene väärä tulkinta jos kuvaa hänen esiintymistään ”komedialliseksi terapiaksi”, jonka kautta hän hääti yksityisiä demoneitaan täysin julkisesti. Tänä päivänä ei olisi olemassa hapokasta stand-uppia ellei Fields olisi kaatanut nk. ”kunnollisen” komedian suojamuureja. Hän oli kävelevä komedian mysteeri, jonka avaaminen tuntui suorastaan mahdottomalta. Gene Buck, Broadway impressaarin Ziegfeldin assistentti summasi miehen parhaiten. ”Hän oli ihmeellinen, oudoin koskaan tuntemani kaveri. Hän oli ja eli vain itselleen. Kukaan ei voinut olla hänen kaltaisensa vaikka moni yritti. Hän oli niin pirun erilainen, originaali ja lahjakas. Hän ei ollut koskaan iloinen veijari. Hän ei osannut, mutta mitä väriä ja rohkeutta hän toi elämän peliin. Hän keksi tukun uusia käyttäytymismalleja koskien mitä tahansa: käytöstä, ihmisiä, moraalia, viihdettä, ystävyyttä, mimmejä, kavereita, kohtaloa ja onnea. Hänellä oli rohkeutta olla välittämättä vanhoista säännöistä. Kun tapasin hänet ensi kertaa oli hän juuri tullut hirvittävästä elämän myllytyksestä. Hän oli kova, katkera ja kyyninen oudolla, humoristisella tavalla. Hän oli saanut lahjansa ja taitonsa jo syntyessään, uskoisin. Jotkut oppivat kokemuksen ja harjoittelun kautta koomikon taidot. Ei Bill. Jumala teki hänestä hauskan”.
Muutaman olusen laulut
Fields kertoi perheensä historiasta villillä tavalla vaihtelevia versioita. Hänen isänsä oli engelsmanni nimeltään James Dukinfield, cockney-aksenttinen lontoolainen joka muutti Amerikkaan 1870-luvun lopulla asettuen Philadelphian Germantowniin. Hän meni naimisiin naapurin tyttären Kate Feltonin kanssa, ja heidän esikoisensa kastettiin William Claude Dukinfieldiksi, joka nimi vääntyi ammatillisista syistä W.C. Fieldiksi. Molemmat vanhemmat olivat rutiköyhiä ja perheen ainoa huvitus oli vanhemman Dukinfieldin tunteellisten ja uskonnollisten laulujen luritukset tämän napattua muutamat oluset. Muutama olut lisää ja juniori sai maistaa isän kämmenselkää. Kypsässä neljän vuoden iässä tämä kombinaatio synnytti lapsukaisessa täydellisen inhon kaikenlaista musiikkia kohtaan – erityisesti laulua kohtaan, synnyttäen häneen demonin, joka vainosi häntä elämän loppuun saakka. Williamin äidin anti lapsille koostui jutusteluista ohikulkevien naapurien kanssa. Perinteisten tervehdysten jälkeen mutisi äitimuori lasten kuullen ikäviä havaintoja, apinoiden naapurien elkeitä ja lausahduksia inhottavalla tavalla. Sarkastinen ironia upposi Williamiin, jonka komedialliseen aktiin myöhemmin kuului olennaisena osana erilaisia asioita paheksuvaa muminaa.
Loppu tuli jouluna
Hillitön alkoholinkäyttö johti tuskaisiin hourailuihin runnellen lopulta myös miehen fysiikan. Fields löysi itsensä lopulta sairaalasta. Eräs hänen ystävänsä yllätti tämän sairaalavuoteelta lukemasta raamattua, johon Fields puolustautui sanomalla etsivänsä raamatusta porsaanreikiä. Amerikan kuuluisin hourailija siirtyi autuaammille metsästysmaille joulupäivänä 1946. Kuoliniltana kokoontuivat hänen lähimmät ystävänsä Chase´s ravintolaan ruumiinvalvojaisiin. He keskustelivat sarastavaan aamuun saakka siitä, miksi he pitivät Fieldsistä. He soittivat sitten päätelmänsä Hollywood Reporter lehteen, joka julkaisi pari päivää myöhemmin koko sivun ilmoituksen. ”Nk. 'yhteisömme' ennakkoluuloisin, rehellisin ja rakastettu hahmo poistui keskuudestamme päivänä, jota hän teeskenteli kammoksuvansa - 'jouluna'. Rakastimme häntä, ja – ihme kyllä – hän rakasti meitä. Todelliselle humoristille, suurimmalle sydämelle, joka on sykkinyt sitten keskiajan – W.C.Fields, ystävämme.”
W.C. Fieldsin ikimuistettavia sanontoja
• ”Olen vapaa kaikista ennakkoluuloista. Vihaan kaikkia tasapuolisesti.”
• Charlie Chapliniin viitaten: ”Se saatanan paska on balettitanssija. Hän on kaikkien aikojen paras balettitanssija ja jos saan tilaisuuden, kuristan hänet paljailla käsilläni.”
• Kun Fieldsiltä kysyttiin, uskoiko hän älykkäämpää elämää olevan muilla planeetoilla hän huomautti: ”Parasta olisi olla, täällä sitä ei ainakaan ole!
• Kun japanilaiset hyökkäsivät Pearl Harboriin, Fields meni kottikärryjen kanssa viinakauppaan ostaen 6 laatikkoa giniä. Kun hänen ystävänsä näki hänen palaavan viinakaupasta tämä kysyi miksi Fields osti 6 laatikkoa. Fields vastasi: ”Luulen että tästä tulee lyhyt sota.”
• "Miehen on uskottava johonkin. Minä uskon ottavani toisen drinkin.”
Teksti, Kauko Vanajas