Viihtyisä kukkakauppa Soukan Sydän
Kukkakaupassa yhdessä työskennelleet Pirjo Vehkaluoto ja Pauliina Hintsa kokivat yllätyksen keväällä 2006. Työt loppuivat täytenä yllätyksenä. Hieno asiakaskunta antoi kuitenkin pontta ajatuksille omasta liikkeestä.

Kaksi vuotta täyttävä kukkakauppa Soukan Sydän perustettiin ja sopiva liiketilakin löytyi läheltä vanhaa työpaikkaa. Saman vuoden elokuussa vietettiin uuden kaupan avajaisia. Alalla yli 30 vuoden käytännön kokemuksen hankkinut Pirjo ja 1996 floristiksi valmistunut Pauliina olivat tuoreita yrittäjiä. Liikeideana on tarjota sidontatöitä rautaisella ammattitaidolla asiakkaan toiveiden mukaan. ”Teemme kimppuja ja asetelemia iloon ja suruun ja laatu on meille tärkeää” -Pauliina kertoo.
Tila on viihtyisä ja sisustukseen on panostettu.Ruukku ja leikkokukkien lisäksi liikkeessä on kodinsisustus- ja lahjatavaroita. ”Kukkien kaunis esille laittaminen on myös tärkeä osa kokonaisuutta” -Pauliina muistuttaa.
Soukan Sydän tuo myös maahan yksilöllisiä tuotteita ja tarkoituksena onkin tarjota asiakkaille jotain sellaista, mitä ei aivan jokaisesta paikasta saa.

Kukkakauppa Soukan Sydän viettää syntymäpäiviään 11. - 16.8. ja tarjolla on tänä aikana kahvia sekä pientä purtavaa. Tarjouksia on luvassa ja nopeimmille pieni yllätys.
Kukkakauppa Soukan Sydän
Soukan ostoskeskus
09 – 460076
www.kolumbus.fi/soukansydan
Teksti ja kuvat, Vesa Leppänen