Olympialaiset ja ihmisoikeudet


Vesa Leppänen

Vähän aikaa sitten Arkadianmäen konkareita haastettiin valjastamaan olympialaiset poliittiseksi käsikassaraksi. Menestys oli varsin huono. Vanhanen kuittasi tilanteen harkitsemalla osallistumistaan uudestaan jos jotain dramaattista sattuisi tapahtumaan. Dramaattisia asioita tapahtuu ja olisi kuitenkin ollut rehellisempää tehdä selvä ero urheilun ja politiikan välille ilman viivan veteen piirtämistä. Sarkastisesti voi kuitenkin todeta vuosikymmenien sorron olevan riittämätön dramaattinen käänne, kun sen kerran kaikki jo tietävät ja siihen jo totettu.

Kiinassa loukattujen ihmisoikeuksien ja Tiibetin tilanteen pitäisi olla tapetilla jotakuinkin nyt, kun kisat alkavat huomenna. Niin ainakin ovat monet ennustaneet. Tähän mennessä Kiina on saanut aikaan pienen hässäkän järjestämällä olympiasoihdun kuljettamisen mantereelta toiselle. Tämä ei kuulu perinteisiin, kuten Erkki Toivanen osuvasti kirjoittikin Uusisuomi.fi:n blogissaan, ja ihmisjoukot osoittivat mieltään ympäri maailmaa. Siinäkö se sitten oli? Ei aivan, koska urheilutuloksia odotellessa suurimman huomion medialta on saanut mahdollinen mediaa koskeva sensuuri.

Päähuolenaiheena on ollut esimerkiksi Amnestyn sivuille pääseminen. En tiennytkään ihmisoikeuksista kirjoittamisen olevan mahdotonta ilman mainittuja sivuja. Sensuroimaton kansainvälinen lehdistö vaikuttaa merkityksettömältä, kun isäntämaan tavoitteena on onnistunut ”PR” oman väestön silmissä ja korvissa. Amnesty international raportin mukaan Kiinan ihmisoikeusongelmat ovat vain pahentuneet olympialaisten vuoksi. Kisoja hakiessaan maassa luvattiin huomattavia parannuksia ihmisoikeustilanteeseen, mutta kuinkas kävikään?

Itse koen ristiriitaisia tunnelmia kisojen politisoinnin suhteen. Olympialaisten tulisi olla urheilun juhlaa. En myöskään näe syytä estää urheilijan unelman täyttymystä, kun ihmisoikeuksien eteen voi tehdä töitä ilman olympialaisiakin. Kuinka moni uskoo Kiinan olevan pakotettavissa vain olympialaisten vuoksi? Minä en ainakaan usko. Miksi valokeilan pitäisi siirtyä pois olympialaisten loputtua ja miksi ihmeessä se siirtyi Kiinaan näinkin voimakkaasti vasta kisojen yhteydessä? Maailmanlaajuisen huomion siirtyminen Kiinassa vallitseviin ihmisoikeuksiin on erinomaisen hyvä asia. Nähtäväksi kuitenkin jää onko olympiakisoihin liittyvällä uutisoinnilla ja artikkeleillä mitään vaikutusta. Taidan olla pessimisti tämän asian suhteen. Palstatilaa kyllä hukataan.