Viimeinen toivekonsertti
Kun elinaikaa on vähän ja mielihaluja listaksi asti, on syytä pitää kiirettä. Niin tekevätkin kaksi toisilleen ventovierasta ukkoa elokuvassa Nyt tai ei koskaan. Pääosissa nähtävät Jack Nicholson ja Morgan Freeman eivät säästele maneereitaan, joille löytyy kerrankin perusteltua käyttöä.
Carter (Morgan Freeman) ja Cole (Jack Nicholson) pistävät tuulemaan,
sillä heiltä loppuu pian aika kesken.
Rob Reiner teki esikoiselokuvassaan This is Spinal Tap (1984) selvää jälkeä sekoilevista rockmuusikoista. Kyseisen komedian jälkeen on vaikea ottaa vakavasti lähes ketään artistia. Napakymppi on myös Stand by me - viimeinen kesä (1986), Stephen Kingin tarinan filmatisointi, jossa hahmotetaan neljän pojannaskalin kasvutarina. Tästä eteenpäin tuotantolinja jakautuu tyylillisesti kahtaalle: toista päätä edustavat romanttiset komediat ja toista oikeussalidraamat. Ensin mainituista käyvät esimerkeiksi Kun Harry tapasi Sallyn (1989), Amerikan presidentti (1995), Tarina meistä kahdesta (1999) ja Huhupuhetta (2005), kun taas Kunnian miehiä (1992) ja Menneisyyden aaveet (1996) kuuluvat jälkimmäisen tapauksen piiriin. Sekaan sopii yksi pätevä trillerikin, Kingin kirjaan pohjautuva Piina (1990). Reinerin uutuus Nyt tai ei koskaan on parasta, mitä ohjaajalta on vähään aikaan nähty. Aihe pakottaa katsojan elämän peruskysymysten äärelle. Jack Nicholsonin ja Morgan Freemanin veistämät epäsuhtaiset roolihahmot puhaltavat ilmaan kipinöitä, jotka vuoroin huvittavat ja vuoroin taas tuovat kyyneleet silmiin.
Tarina lähtee liikkeelle puhelusta, jonka Carter (Freeman) saa työpaikalleen autoverstaalle. Uutiset eivät ole hyviä, tupakka tippuu miehen kädestä. Seuraavaksi nähdään tyly yrityspohatta Cole (Nicholson), joka alkaa yskiä verta kesken kaiken. Koska sairaalan omistava Cole on tehokkuuden nimissä lyönyt läpi "kaksi sänkyä per huone" -periaatteen, päätyy hän samaan huoneeseen Carterin kanssa. Näin kohtaavat automekaanikko ja monimiljonääri, molemmat syövän kourissa ja molemmilla vuosi elinaikaa. Carter raapustaa paperille "veivilistaa", luetteloa asioista, jotka olisi syytä tehdä ennen veivin heittämistä. Kyhäelmä päätyy tolloksi lattialle. Sieltä sen poimii Cole, joka alkaa tehdä lisäyksiä paperille. Pian ukot toteuttavat unelmiaan matkatessaan ympäriinsä nähtävyyksiä silmäillen. Mutta oliko elämässä sittenkään kyse turismista?
Nyt tai ei koskaan paljastuu siinä mielessä ovelaksi teokseksi, että se käsittelee pintatasonsa alla arvoja. Aluksi esitetään, että päähänpistojaan Colen omaisuuden avulla toteuttavat jäärät saisivat touhuilustaan lohtua elämänsä viime metreille, mutta näin ei tietenkään ole. Siitä veivilistasta löytyy myös sellaisia tavoitteita kuin "löydä iloa elämästäsi" tai "naura vedet silmissä". Näitä ei visaa vinguttamalla toteuteta. Siihen tarvitaan läheisiä ihmisiä. Nyt tai ei koskaan hyödyntää samanlaista kertojanäänen varaan rakennettua sulkeumaa kuin Sam Mendesin ohjaama American Beauty (1999). Sukulaisuutta korostaa myös näyttelijävetoisuus ja keskenään vastakkaisten roolihahmojen törmäyttäminen. Lopputulokseksi saadaan hirtehistä draamaa, jonka luulisi puhuttelevan edes jollain tasolla jokaista katsojaa - elämän rajallisuus yhdistää. Ensi-ilta 11.4.
Teksti, JUKKA HYTÖNEN