REPPUMATKAILUA KIINASSA
Huvittavia vastoinkäymisiä

Kiinan reissuni oli värikkäällä tapaa unohtumaton. Uin härkien kanssa samassa joessa ja matkustin hanhien kanssa pomppivassa minibussissa. Kylvin mudassa, kiipesin liukkailla lipsuttimilla huteria tikkaita pitkin munkkiluolassa ja hyppäsin ponnahduslaudalta laguuniin, jonka piti olla kristallinkirkas.

OSA 1: LÄHELTÄ PITI PEKINGISSÄ
Heti ensimmäisenä päivänä meinasin tippua kaivoon Pekingissä. Kaikissa kaivoissa ei ole kantta tai vaikka olisikin, ei kannata astua sen päälle.

OSA 2: TUIJOTUSTA TIANJINISSA
Jatkuva tuijotus oli aluksi hämäävää. Sulautuessani ympäristöön en huomannut enää tuijotusta enkä ilmeisesti uhmannut olemuksellani fengshuita. Uskalsin myös tuijottaa takaisin.

OSA 3: KYYNÄRPÄÄTAKTIIKKAA TANGGOSSA
Mummo heilautti hentoisen tyttösen lippujonossa kumoon. Sain myöhemmin tietää, että se jolla on kovin kiire saa ohittaa jonossa.

OSA 4: KIITOS PIIRUSTUSTAIDON GUILINISSA
Meidät heitettiin ulos taksista puutteellisen kommunikoinnin takia, siispä matkakumppanini keksi uuden kommunikointitavan. Hän piirsi junaraiteen paperille ja jo pienistä viivoista kuskin silmät valaistuivat ja suupielet kääntyivät hymyyn.

OSA 5: KÄÄRMEROHTOJA JA SÄHKÖNEULOJA YOUNGSHUOSSA
Join lääkärin valmistamaa karmivan hajuista teetä päänsäryn ehkäisyyn Yangshuossa, Etelä-Kiinassa. Havaitsin käärmeet lasipurkeissa, mutten tullut ajatelleeksi, mitä kaikkea teeni mahtoi sisältää? Kokeilin myös sähköistä akupunktiota, jonka tehot olivat suomalaiseen hoitoon verrattaessa kovat. Lääkäri asetti lihaksia lämmittävän lämpölampun liian lähelle päänahkaani, mikä aiheutti palovamman. Siinä oli mukava huutaa apua päänahan kärventyessä, kun kukaan ei kuullut ja niiden sähköneulojen kanssa ei voinut liikkua.

OSA 6: RUOKAA SEISOVASTA PÖYDÄSTÄ TEDASSA
Sain paikallisilta vihiä, että pöydässä on ainakin koiraa tarjolla. Sitä vältellessäni söin vahingossa joko silmän tai ehkä vielä pahempaa -härän kiveksen. Tämä vasta suussani nesteeksi poksahtanut sitkeä ruokalaji ei näyttänyt epäilyttävältä, mutta maistui ja tuntui suussa karmivalta.

OSA6: SEISOMAPAIKOILLA 24 TUNTIA JUNASSA
Ehkä paras vetoni kaikista oli junamatka 24 tuntia putkeen Etelä-Kiinaan Youngshuohon ilman istumapaikkaa. Suurin osa kiinalaisista varaa pitkillä junamatkoilla tosin itse viisaampana nukkumahytin. Jos haluaa kuitenkin päästä erittäin halvalla ja tutustua läheltä paikallisen väestön koko kirjoon ja elintapoihin, on matkustaminen junavaunussa vuorokauden verran ainakin unohtumaton tarina. Hinnaksi kertyy huimat 12 euroa. Vielä taksissa kohti juna-asemaa suunnittelimme laittavamme sanomalehtiä lattialle nukkumapaikaksi, mutta päästessämme junavaunuun leuat loksahtivat näystä. Ensimmäiseen kuuteen tuntiin en saanut otetta muualta kuin poikaystäväni puserosta. Siinä sitten huojuin poskiposkea vasten, kunnes kiinalaista miestä alkoi kai säälittää, ja hän tarjosi stumapaikkaansa minulle ja otti lapsensa syliinsä.


Junassa pääsi tutustumaan paikalliseen väestöön läheltä käsin. Aluksi he kummastelivat meitä ja siinä kymmenen tunnin paikkeilla alkoivat tottumaan. Eivät kai uskoneet, että kaksi lapsen näköistä pellavapäätä olisivat vapaaehtoisesti matkustaneet 24 tuntia seisoen, kun varmasti varaa olisi nukkumapaikkoihinkin. Vastapäätä istui mielikuvitukseni mukaan sikalan isäntä ja emäntä. Mies syljeskeli vähän väliä lattialle ja naisella oli pirulliset silmät. Välistä ymmärsin kiinaa ja, että nainen kutsui meitä jenkeiksi. Ruoan sylkeminen lattialle on muuten ihan ok. Penkinvaltaus ei sen sijaan kuulu tapoihin Kiinassa, jota nainen yritti myöhemmin. Söin kolme keksiä 24 tunnin aikana, sillä en päässyt liikkumaan mihinkään. Aika hämärtyi ja muistan vain välähdyksiä sieltä täältä. Aika tuntui käsittämättömän pitkältä niin pienessä ja ahtaassa tilassa. En voi kuin ihailla noin 17-vuotiaan nepalilaisen äidin luonteenlujuutta ja unenlahjoja, kun hän imetti lastaan ja nukkui sikeästi pienellä jakkaralla hievahtamatta.


Yhtäkkiä joku ryntäsi läpi ihmismassan nyrkit ojossa ja pieni nepalilaislapsi meinasi jäädä rytäkän alle. Eräs mies kaappasi pikku lapsen syliinsä ja käytännössä pelasti sen. Tämä samainen mies lainasi jakkaraansa lapsen äidille ja sanoi myös jotain tiukkaa kiinaksi kanssamatkustajillemme, ”sikalan emännälle ja isännälle”, kun emäntä pyrki tiputtamaan minut tuolilta, jotta olisi voinut maata leveämmin itse kahdella istuimella. Pienessä tilassa hyväsydämiset ihmiset nousivat kielimuurista huolimatta erityisen selkeästi esiin. Ja pikkupoika, ehkä alle viisivuotias seisoi kuuliaisesti kuusi tuntia paikallaan, eikä valittanut kertaakaan. Hän näytti surulliselta ja teki mieli kaapata hänet syliin ja sanoa, että valittaminen tässä vaiheessa olisi jo noin pienelle pojalle suotavaa.



OSA 7:SAIRAALASSA
Jouduin sairaalaan elämäni pahimman vatsataudin takia, ehkä nauttimani ”taikateen” elimistöä puhdistavan vaikutuksen tai lentokenttämotellin termospulloveden takia. En suosittele lentokenttämotellia, johon sisäänheitetään, ellet välttämättä halua nukkua jonkun toisen jo kertaalleen nukkumissa lakanoissa. Olin kuullut kauhukertomuksia kiinalaisista sairaaloista ja sisäelinten varastamisesta. Jännittäminen siltä saralta unohtui, kun mietin kerkeänkö takaisin lennolleni kotiin ja miten moisessa tilassa pystyn matkustamaan. Sairaala, jossa kävin, oli legendaarisista tarinoista huolimatta hyvä. Lääkäri antoi kuran näköistä juomaa, jonka ansiosta sain kuljetettua itseni Etelä-Kiinasta lentokoneeseen kohti Pekingiä ja Helsinkiä.

Näin jälkikäteen ajateltuna liukkaat lipsuttimet olivat huono veto ja myönnän tulleeni myös muutaman otteeseen huijatuksi. Ainakaan ”Munkcave” ei ollut se aito ja alkuperäinen kaivos. Lieville vastoinkäymisilleni voi jälkikäteen onneksi nauraa.

Teksti ja kuvat, RIINA HEISKANEN