Turistina tutuilla museopysäkeillä - Tankkaa kulttuuriperintöä Helsingin historian tietopankkiisi

Vaikka olen asunut vuosia Helsingissä, ulkomaalaisen ystäväni tiedonnälkäiset kysymykset paljastivat, kuinka vähän tästä tutusta kaupungista tiedän. Mikäli " if i happened to remember right…" kuulostanee sinunkin sanavarastossa tutulta, ota selvää ja tarkastele Helsinkiä ulkopuolisin silmin. Pääkaupunkiseutu on täynnä sivistäviä museoita, sellaisia jotka jäävät liian helposti isompien varjoon.

 

Tuomarinkylän museon Tyylikästä-näyttely esittelee sisustustyylejä. Kertaustyylien aikaan tyylit sekoittuivat mielikuvituksellisesti ja tuloksena oli toisinaan kummajaisia kuten tämä venäläinen peilipöytä 1800-luvun lopulta.


Kaupunginmuseo

Helsingin kaupunginmuseon päärakennuksessa on esillä perusnäyttely Horisontissa Helsinki. Näyttely esittelee kaupungin 450 vuoden takaa, luoden kokonaiskuvan kaupungista kolmen valtakunnan aikaan. Ruotsin -, Venäjän - ja itsenäisen Suomen aika esitetään omina kokonaisuuksinaan, ja Helsingin vaiheet nähdään samalla osana Suomen ja Euroopan historiaa. Näyttelyä kuljettavat Helsingin ominaisluonteelle eri aikoina tärkeät teemat, kuten meri, teollisuus, pääkaupunkiasema ja suurkaupunkimainen elämäntapa esineiden, kuvien ja tarinoiden elävöittäminä. Helsingin kaupunginmuseo, Sofiankatu 4. p. (09) 3103 6630. Avoinna: ma - pe 9 - 17, la - su 11 - 17. Vapaa pääsy.www.helsinginkaupunginmuseo.fi/kaupunginmuseo


Katumuseo

Ikivanha Sofiankatu Helsingin sydämessä on tunnelmallinen ulkoilmamuseo, joka esittelee helsinkiläisen katurakentamisen ja kadunkalusteiden historiaa 1700-luvun lopulta 1930-luvulle. Katumuseo palkittiin erityismaininnalla Vuoden eurooppalainen museo 2002 -kilpailussa. Katumuseo, Sofiankatu. p. (09) 3103 6630. Avoinna: Joka päivä vuorokauden ympäri.

 

Riian kaupunki kasvoi kiihkeästi 1950–70-luvulla. Asuntotuotanto tehostui tinkimällä kauneudesta ja kehittämällä rakennusteollisuutta. Juliste kannustaa rakentamaan nopeasti, hyvin ja halvalla.


Hakasalmen Huvila

Teollisia unelmia? EU:n rahoittama kiertonäyttelyhankkeen aiheena on teollisuus ja modernistinen arkkitehtuuri Itämeren piirissä vuosina 1945–1990. Teollisia unelmia? tutustuttaa seitsemään erilaiseen tuotantolaitokseen, joiden kautta tuodaan esiin aikakauden poliittisia, teknologisia ja esteettisiä ihanteita. Myös laitoksessa työskennelleiden ihmisten tarinat ja kohtalot piirtyvät esiin kulissien takaa. Näyttely kiertää kaikissa mukana olleissa museoissa vuosina 2007-2010. Hakasalmen huvila, Mannerheimintie 13. p. 09 3107 8519. Avoinna 4.1.2009 asti ke-su klo 11–17. Vapaa pääsy. http://dreamfactories.eu/.


Ratikkamuseo

Yli sadan vuoden ajan raitiovaunut ovat olleet luonnollinen osa Helsingin katukuvaa. Kuluneena kesänä Helsingin kaupunginmuseo avasi uudistuneen Ratikkamuseon osana kulttuurikeskus Korjaamon tarjontaa. Uudessa helpommin lähestyttävässä näyttelyssä ratikkamatkustajien kokemukset ovat olennaisessa asemassa ja yhä useampiin raitiovaunuihin pääsee sisään tunnelmoimaan ja muistelemaan vanhoja filminpätkiä. Ratikkamuseo, Töölönkatu 51 A. p. (09) 310 36630. Avoinna joka päivä 11-17www.helsinginkaupunginmuseo.fi/raitioliikennemuseo


Koulumuseo

1830–40-luvun puutaloihin sijoitettu museo esittelee Helsingin koululaitoksen historiaan oppilaan, opettajan sekä yhteiskunnan näkökulmasta käsin. Esillä on luokkahuoneita, opetusvälineitä, valokuvia ja ATK-tietopankki. Ryhmille pidetään vanhanajan oppitunteja. Koulumuseo, Kalevankatu 39–41. p. (09) 3108 7066. Avoinna 21.12.2008 asti la - su klo 11 – 17. Vapaa pääsy. Ryhmille tilauksesta arkisin. www.helsinginkaupunginmuseo.fi/koulumuseo


Tuomarinkylän museo

Päärakennuksen Tyylikästä -näyttely esittelee helsinkiläisiä sisustustyylejä barokista funkikseen kaupunginmuseon huonekalu- ja koriste-esinekokoelman avuin. Esillä on myös taidetta, käsitöitä, hopeaa, lasia, keramiikkaa, sisustustekstiilejä, muotikuvia ja suunnittelijoiden piirroksia sekä sisustamiseen vaikuttaneita eri aikakausien uutuuksia ja keksintöjä. Lapsiryhmille on tarjolla ihastuttava oma pieni huone, nukkekotien huonekaluista ja astioista koottu tyylihistoriallinen pienoismaailma. Tuomarinkylän museo, Tuomarinkylän kartano, Tuomarinkyläntie. p. (09) 3107 1568. Avoinna: Ke-su 11-17, ma-ti kiinni. Vapaa pääsy. www.helsinginkaupunginmuseo.fi/tuomarinkylanmuseo

 

Elanto levisi 1950–60-luvulla kaikkialle Helsinkiin, myös uusiin lähiöihin. Elanto-lehden kannessa esiteltiin 1962 tehokasta myymäläverkostoa palvelleita jakeluautoja.

 

Lastenmuseo

Tuomarinkylän museon sivurakennuksessa sijaitsevaan Lastenmuseoon pääsee samalla lipulla. Näyttely johdattaa perheen pienimmät Helsingin eläinten historiaan nimensä mukaisesti Mammutista marsuun

Yhdessä lasten kanssa toteutettu näyttely vie nuoret tutkimusmatkailijat aktiiviselle luontoretkelle menneisyyteen. Erityisen suloista on, että Mammutista marsuun -näyttelyssä saa aktiivisesti kurkistella salaisiin soppiin, aukoa luukkuja, kiipeillä ja kiikaroida. Lastenmuseo,Tuomarinkylän kartano. p. (09) 3107 1568. Avoinna: Ke - su 11 – 17. Vapaa pääsy. www.helsinginkaupunginmuseo.fi/lastenmuseo


Tulevia näyttelyitä:

Sederholmin talo: Yhtä juhlaa -näyttely 17.10 alkaen. Näyttely esittelee Helsingin moninaisia juhlaperinteitä sekä juhlamuistojen koko kirjoa eri vuosisadoilla herättäen kysymyksen, mitä juhla merkitsee ja on merkinnyt ihmisille? Sederholmin talo Aleksanterinkatu 16–18. p. (09) 3103 6529. Avoinna: ke ja pe - su 11 - 17, to 11 – 19. 23.8.2009 asti. Vapaa pääsy. www.helsinginkaupunginmuseo.fi/sederholmintalo

Ruiskumestarin talo: 5.11.2008 - 4.1.2009. Kantakaupungin vanhin paikallaan säilynyt puutalo vuodelta 1818 on sisustettu 1860-luvun pikkuporvariskodiksi. Ruiskumestarin talo, Kristianinkatu 12. p. (09) 3107 1549. Avoinna: ke-su 11 – 17. Vapaa pääsy. www.helsinginkaupunginmuseo.fi/ruiskumestarintalo