Olavi Sydänmaanlakka - Kilpailuyhteiskunta ei anna tilaa yhdessä tekemiselle
Suomella menee paremmin kuin koskaan, mutta monet lapset ja nuoret voivat huonosti. Suomen koululaitos kerää oppimistuloksillaan mainetta maailmalla. Viimeaikaiset väkivallanteot kertovat kuitenkin karua kieltään koululaisten pahoinvoinnista. Kaikki puhuvat yhteisöllisyydestä, mutta miten saada nuoret hyviin yhteisöihin pois pahoista yhteisöistä. Pahoinvoivan nuorison äänitorvi, HelsinkiMission nuorisopalveluiden johtaja Olavi Sydänmaanlakka on etsinyt vastausta tähän jo vuosia.
Olavi Sydänmaanlakka on tehnyt pitkän uran nuorisotyön parissa. Julkisuudessa hänet tunnetaan työstään Aseman lapset ry:ssä. Sydänmaanlakka on vuonna 1994 käynnistyneen nuorten yökahvilatoiminnan perustaja. Walkers-kahviloiden ketju on levinnyt Helsingistä koko maahan. Työssään HelsinkiMission nuorisopalveluiden ja Nuorten Kriisipisteen johtajana Sydänmaanlakka on tottunut kohtaamaan nuorten hätää. Väkivaltaisten nuorten parissa työskentely on tehnyt hänestä nuorten pahoinvoinnin asiantuntijan. Kun Kauhajoen tragedia tapahtui, Sydänmaanlakka tiesi puhelimen pian soivan. ”Kauhajoen tragedia ei tullut minulle yllätyksenä. Kohtaan työssäni pahoinvoivia nuoria päivittäin. Meidän pitäisi todella oppia Jokelan ja Kauhajoen tapahtumista. Suostummeko me vain ennalta ehkäisemään uhrien syntymistä? Suostummeko siihen, että uhreja tulee lisää? Tätä tragediaa ei saa unohtaa”, Sydänmaanlakka painottaa.
Pahoinvoivan nuorison keskellä työskentelevä Sydänmaanlakka pahoittelee, että niin monet haluavat sulkea pois väkivaltaisten nuorten maailman. ”Jokaisen meistä on helppo asettua uhrin asemaan, koska kuka tahansa meistä voi olla uhri. Liian helposti kuitenkin ajatellaan, että väkivallantekijä on tehnyt valintoja. Hänen asemaansa ei halua kukaan asettua”.
Puhumattomuuden kulttuuri
Suomalainen nuoriso voi huonosti. Nuorten pahoinvoinnin surullisia ääriesimerkkejä löytyy kuluneen vuoden ajalta liian monia. Viime viikon tapahtumat pienessä Kauhajoen kaupungissa Etelä-Pohjanmaalla olisi ehkä voitu ehkäistä. Viimeistään nyt kansalaisten on havahduttava huomaamaan yhteiskunnassa tapahtunut muutos. Miksi nuoret oireilevat tällä tavalla? Katuväkivallan pioneerin Olavi Sydänmaanlakan mielestä nuorten ongelmat ovat yhteiskunnan ongelmia. ”Syyt nuorten oireiluun löytyvät meidän yhteiskunnastamme ja kulttuuristamme. Vallalla on puhumattomuuden ja yksinpärjäämisen kulttuuri. Sisällissodan synnyttämä kollektiivinen häpeä ja syyllisyys ovat luoneet sosiaaliseen kulttuuriimme trauman, jonka vaikutukset ovat näkyvissä tänäkin päivänä. Sopimattomista asioista ei puhuta, pahat olot ja huonot tarinat pyyhitään pois. Turpa kiinni, ettei tyhmyys paljastu-asenne synnyttää ongelmia siellä, missä vaikeista asioista pitäisi puhua”, Sydänmaanlakka huokaa.
Yksilöllisyyden korostuminen kulttuurissamme vääristää arvoja. Yksilön arvoa ei enää mitata perheen kautta, vaan sen ulkopuolelta. Nykyihminen löytää itselleen arvon työstä ja suoritteista. ”Yhteisökulttuurin murtuminen ei voi olla näkymättä meidän lapsissamme. Yritämme kasvattaa lapsiamme yksin, koska olemme oppineet sietämättömään yksinäisyyteen. Keskeisin yhteinen nimittäjä Kriisipisteen nuorille on se, että he ovat kaikki jääneet jossakin vaiheessa elämäänsä yksin. Nuoret väkivallantekijät eivät ole todellisen vuorovaikutuksen kautta saaneet suhteuttaa päänsä sisäistä maailmaa toisiin ihmisiin. Heillä ei ole ollut vierellään ihmistä, joka olisi kyseenalaistanut heidän ajatuksensa ja pyytänyt heitä miettimään uudestaan. Pahimmillaan katkeruuden ja pettymysten historia ajaa nuoren luomaan itselleen päänsisäisen maailman, joka ei ole millään tavalla tekemisissä todellisuuden kanssa”, Sydänmaanlakka kertoo.
Syytä väkivallantekoihin haetaan milloin lamasta, milloin aselaista tai internetistä. ”Syyllisiä olemme me ihmiset itse. Kommunikaatiokulttuurimme sallii ihmisen yksinjäämisen. Nuori oireilee aina aiheesta. Hän oireilee ympärillä olevista ihmisistä tai niiden puutteesta”. Väkivallanasiantuntija ei päästä suomalaisia helpolla: ”Meidän pitäisi katsoa silmästä silmään sitä tosiasiaa, että olemme väkivaltainen kansa. Olemme kärkimaita Euroopan surullisissa tilastoissa. Kun väkivallantekoja tapahtuu, lehdistön ylläpitämässä kansalaiskeskustelussa keskitytään liian usein miettimään vain sitä, miten olisimme voineet ajoissa saada väkivallantekijän kiinni”, Sydänmaanlakka pahoittelee.
Paluu yhteisöllisyyteen
Lääkkeet nuorten pahoinvointiin ovat Sydänmaanlakan mukaan löydettävissä, mutta niitä on etsittävä erityisesti yhteiskunnan rakenteista. ”Nopein keino ongelmien ratkomiseksi on kohdentaa rahoja mielenterveyspalveluihin ja ammattihenkilöstöön. Nuorisopsykiatrisille on puolen vuoden jono ja sisäänpääsy edellyttää psykoottisuutta”, Sydänmaanlakka tietää.
Seuraavaksi pitäisi pysähtyä pohtimaan, miksi ammattilaisia niin kipeästi tarvitaan. ”Meidän on opittava uudestaan yhteisöllisiksi, sillä tällä hetkellä meidän lähiverkkomme eivät toimi. Meidän on opittava kommunikoimaan toistemme kanssa ja käsittelemään vastoinkäymistä, ristiriitaa, onnistumista, tyytyväisyyttä, silmiin katsomista, väittelyä ja mielipiteiden vaihtoa”. Terapialta ehkä vältyttäisiin, jos asioista keskusteltaisiin hyvissä ajoin. ”Keskusteluksi riittää ajatusten vaihto naapurin miehen kanssa hiekkalaatikolla. Kun on aikansa päivitellyt sitä, miksi Ferrarin autot eivät kestä, on helppo siirtyä muihinkin aiheisiin. Puhumisen kulttuurimme on mennyt siihen, että toisten asioihin ei saa enää puuttua. Naapuri pääsee kylään vain viranomaisen lähetteellä tai sorkkaraudalla. Puhuminen ei ole arvo sinällään, mutta jakaminen ja yhdessä eläminen ovat. Ystävyys kantaa ja tuo turvaa läpi elämän”, Sydänmaanlakka tietää.
Aikuiset voivat oppia nuorilta
Yhteiskunnan päättäjät, koulut ja nuoret itse ovat pahanolon purkajina avainasemassa. Varsinkin koulujen resurssit ongelmien ehkäisemiseksi ja hoitamiseksi ovat puutteellisia. ”Kouluterveydenhuoltoon ja psykologipalveluihin tarvitaan lisää rahaa. Sekä kouluissa että nuoriso- ja sosiaalipuolella verkostoituminen on tärkeää. Yksi ihminen ei voi korvata yhteisöä. Niin arjessa kuin ammattilaisuudessakin yhdessä tekeminen, kasvattaminen ja eläminen ovat avainsanoja. Monissa nykykouluissa opettajat ovat ammattitaitoisia ja näkevät oman vastuunsa. Koulukiusaaminen otetaan helpommin puheeksi ja tapaamisissa osataan antaa palautetta. On tärkeää, että opettajat näkevät itsensä paitsi opettajina, myös kasvattajina”, Sydänmaanlakka toteaa.
Vaikeina hetkinä nuoret ovat lopulta niitä, jotka osaavat turvata toisiinsa. Kauhajoen tapahtumien aikana on saanut huomata, kuinka nuoret liittyvät yhteen, istuvat yhdessä ja murehtivat maailmaa. ”Kasvava nuori tarvitsee paljon peilejä, ystäviä ja ihmisiä, joiden kautta itseään oppii tunnistamaan. Jossakin vaiheessa koulun jälkeen ihmiset alkavat uskoa, että yksin on pärjättävä. Toivon, että nuoret säilyttävät sen taidon, mikä heillä jo on ja kuljettavat sen mukanaan nuoruudesta aikuisuuteen. Ehkä seuraava sukupolvi osaa jo järjestää puutarhajuhlia ja illanistujaisia sekä pitää ovensa naapuria varten raollaan. Sen sijaan, että aina mietimme, mitä nuorten kanssa oikein pitäisi tehdä, meidän kannattaisi miettiä, voisimmeko oppia nuoruudesta jotakin. Meidän ei pitäisi unohtaa ystävyyttä kouluun ja nuoruuteen”, Sydänmaanlakka muistuttaa.
Teksti, Riikka Heinonen
Kuvat, Matias Haakana