Kierrätetyt kalusteet
Ekologista ja persoonallista, usein myös edullisempaa ja kestävämpääkin. Mitäs jos sisustaisit kotisi kierrätetyillä huonekaluilla? Jos mummon ullakolta ei löydy helmiä ja tuttavienkin nurkat on koluttu, kannattaa katsastaa kierrätyskeskukset ja kirpputorit. Useilla perityillä huonekaluilla kotinsa sisustanut Henna Hietamäki kertoo tavaroidensa tarinoita ja Fidan aluepäällikkö Tiina Haimila ja Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen työpäällikkö Aatos Weckman antaa vinkiksi huonekaluja halajavalle tarkistamaan tarkoin tuotteen kunnon.

Hietamäen ja hänen poikaystävänsä värikäs kaksio sijaitsee Kalliossa. Olohuoneessa ympärille katsoessaan silmään pistää uutuuttaan kiiltävä kaappi. Se onkin huoneen ainoa uutena hankittu kaluste ja kuulemma aina rikki, toisin kun käytetyt kalusteet. Asunnosta kierrätettyä tosiaan löytyy ja vaikka opiskelijalla onkin rahat välillä vähissä, ei Henna Hietamäki edes haluaisi ostaa uutta. – Vanhat ovat kauniimpia, ekologisempia, persoonallisempia, hauskempia ja kestävämpiä, hän perustelee. – Mielestäni ei ole järkeä vaihtaa uuteen vain siksi, että vanha kyllästyttää. Suurin osa sisustamisesta on kuitenkin turhaa ylellisyyttä.
Tarinat tavaroiden takana
Vanhojen tarinoiden taakse kätkeytyy jännittäviä tarinoita. Sivupöytä on kotoisin Hietamäen äidin isältä Karjalasta, josta se on pelastettu härkävankkureilla. Tämän jälkeen pöytä on ollut Hietamäen vanhemmilla ja päätyi lopulta hionnan ja uuden maalipinnan jälkeen Kallion kotiin. Sohvapöytä on kotoisin poikaystävän sedältä ja tädiltä, mutta oli hetken lainassa myös serkulla. Todellista kiertoa!
Ruokailuryhmä ja vaatenaulakko puolestaan ovat kotoisin lapsuuden kodista. – Nyt kun kotitaloa ei enää ole, on hauskaa että siitä on kuitenkin säästynyt joitakin muistoja, Hietamäki kertoo. Veikeä punainen nojatuoli on mummolta ja sohva saatu kaverilta oluen hinnalla, jota tosin ei ole maksettu vielä. – Hyvä kauppa, Hietamäki naureskelee. Käytettynä ostettuja kalusteita ovat jakkara ja makuuhuoneen pöytä. Fidan ja Kierrätyskeskuksen lisäksi Henna Hietamäki suosittelee Waltterin kirpputoria, josta löytyy usein myös pientä kivaa kotiin.
Kalusteet kiertämään
Käytettyjä huonekaluja ostaa sekä Fidasta että Kierrätyskeskuksesta kaikenlaiset ihmiset, kaikista ikä- ja yhteiskuntaluokista. Myös syitä on monia: taloudelliset, ekologiset, laajentunut sisustuskäsitys, löytöjen tekeminen, tietyn aikakauden tuotteiden etsiminen, laatu sekä halu löytää tuunattavia huonekaluja.
Fidan lähetystorilla on tarjolla kaikenlaisia huonekaluja antiikkilipastoista tämän päivän huonekaluihin. Valikoimiin kuuluvat niin kirjahyllyt, sängyt, lipastot kuin erilaiset tuolitkin. Erityisen hyvin menevät kaupaksi hyväkuntoiset sohvat, nojatuolit, pöytäryhmät, laatikostot sekä runkopatjasängyt, Tiina Haimila kertoo.

Valikoimaa Kierrätyskeskuksessakin voisi kuvailla yhtä laajaksi kuin huonekaluliikkeissä, Aatos Weckman puolestaan kehaisee. – Meiltä voi löytää kaikkea sitä mitä kodistakin. Erona huonekaluliikkeisiin on vain se, että valikoimamme on uniikki ja päivittäin vaihtuva. Weckmanin mukaan huonekalut ovat yleisesti ottaen kysyttyjä artikkeleita. Määrällisesti eniten uudelleen käyttöön ohjataan erilaisia pienhuonekaluja, kuten laatikostoja, lipastoja, tasoja ja pienempiä hyllyjä. Toisaalta myös isommat sohvat, sängyt ja kirjahyllyt menevät hyvin kaupaksi. Pelkästään sohvia kierrätetään Kierrätyskeskuksen kautta kuukaudessa muutama tuhat.
Edullisille ostoksille
Kierrätetyt huonekalut ovat usein uusia edullisempia, mutta aivan ilmaiseksi niitä ei kannata odottaa saavansa. Lisäksi vanha ja kulunut huonekalu saattaa kaivata tuoretta verhoilua tai uutta maalikerrosta pintaansa, joka lisää kalusteen kustannuksia. Fidalla huonekalujen hinnat ovat enintään kolmanneksen uuden hankintahinnasta, Haimila lupaa. – Hinta määräytyy myytävän tuotteen kunnosta ja alkuperäishinnasta. Eli Aarnion suunnittelemasta keräilyharvinaisuudesta saa maksaa enemmän myös meillä, hän kertoo.
Kierrätyskeskuksessa hinnat vaihtelevat tuotteen kunnon, laadun ja ominaisuuksien mukaan. Halvimmillaan huonekalun voi saada jopa ilmaiseksi, mutta yleensä niistä joutuu vähän maksamaan, Aatos Weckman kertoo. Hintoihin vaikuttaa myös tarjonta, eli jos samaan tuoteryhmään kuuluvia tuotteita on tarjolla runsaasti, saattaa hinta olla edullisempi. – Yleisesti hinnoista voisi sanoa, että jos hankkii kaikki kodin huonekalut meiltä, hinnaksi tulee valinnoista riippuen noin 200 - 350 euroa, Weckman laskeskelee.
Perille asti
Autottoman sisustajan pelastus on kotiin kuljetus. Fida toimittaa huonekaluja pääkaupunkiseudulle 15 euron lähtöhintaan ja Kierrätyskeskus veloittaa 20 – 30 euroa matkasta riippuen. Kierrätyskeskuksesta saa lisäksi lainattua kuomullisen peräkärryn veloituksetta.
Teksti ja kuvat, Hanna Siikamäki