Uusi Ford Ka

Rohkea ja ilmeikäs muotoilu yhdistää Fordin kineettisen muotokielen alkuperäisen Kan nuorekkaaseen ja rohkeaan ilmeeseen . Jousitusta, ohjausta ja alustaa on säädetty huolellisesti erinomaisen ajodynamiikan aikaan saamiseksi. Tehokas ja ympäristöystävällinen, kaksi taloudellista ja vähäpäästöistä moottoria: 1.2-litrainen 69 hevosvoiman Duratec -bensiinimoottori ja ensi kertaa myös 1.3-litrainen 75 hevosvoiman Duratorq TDCi -dieselmoottori Sekä bensiini- että dieselmoottoreiden päästötaso on alle 120 g/km Saatavilla Euroopan suurimmilla markkinoilla vuoden 2008 lopussa tai 2009 alussa ja Suomessa tammikuussa 2009.
Uusi Ford Ka saa kansainvälisen ensiesittelynsä Pariisin vuoden 2008 autonäyttelyssä. Se korvaa jo käsitteeksi muodostuneen alkuperäisen Kan, joka toi markkinoille tullessaan vuonna 1996 pienten autojen segmenttiin ennen näkemätöntä muotoilua ja mukavuutta. Uudessa Kassa on säilytetty kaikki ne ominaisuudet, jotka tekivät Kasta niin suositun – kompakti koko, viehättävä ulkonäkö, dynaamisuus ja persoonallisuus – mutta nyt ne on paketoitu uudelleen. Uuden Kan tuotanto alkaa syksyllä 2008 ja auto tulee myyntiin valtaosassa Euroopan markkinoita vuoden 2008 lopussa tai 2009 alussa. Suomessa uusi Ka nähdään tammikuussa 2009.
Tyylikäs ja muodikas
Fordin kineettinen muotokieli laajenee Kan myötä Fordin pienimpään autoluokkaan tyylikkäänä ja muodikkaana, mutta suositun alkuperäisen Kan nuorekkuutta ja ilmettä mukaillen. Se on mittasuhteiltaan entisen kaltainen, mutta tyyliltään vankempi ja ilmeikkäämpi, täysin omanlaisensa. Rohkeat kontrastit ja ilmeikkäät värit on valittu tarkoituksella vastaamaan tyypillisen Ka-asiakkaan makua. Uusi Ka on myös käytännöllinen tilavine sisätiloineen aina neljälle aikuiselle ja heidän matkatavaroilleen. Huolellisesti sijoitetut hallintalaitteet, korkealla olevat istuimet ja hyvä näkyvyys tekevät Kalla ajamisesta miellyttävää kaiken ikäisille. 1.2 litran bensiinimoottorin polttoaineenkulutusta on saatu pienennettyä 21 prosenttia verrattuna aiempaan 1.3 litran moottoriin. Tämän moottorin odotetaankin olevan malliston suosituin. Ensimmäistä kertaa Kahan saatava dieselmoottori parantaa polttoainetehokkuutta edelleen. Se kuluttaa polttoainetta 4,2 litraa sadalla kilometrillä yhdistetyssä ajossa.
Vahva rakenne
Korin runkoon on kehitetty uskomattoman vahva ja vakaa rakenne suojaamaan matkustajia onnettomuustilanteissa. Siihen on yhdistetty Fordin IPS-turvajärjestelmä, johon kuuluvat turvatyynyt, turvavyöjärjestelmät ja istuinteknologiat tarjoavat erittäin tehokkaan matkustajan suojan.
Kassa on myös ensimmäistä kertaa pienten autojen segmentissä lämmitettävä tuulilasi (valinnaisvaruste Suomessa) ja lämmitettävät istuimet (vakiona Suomessa), jotka lisäävät sekä turvallisuutta että mukavuutta talvella.
Kan tarina
Alkuperäinen Ford Ka lanseerattiin Pariisin autonäyttelyssä vuonna 1996. Se sai välittömästi kiitosta jännittävästä “New Edge”-muotoilustaan ja siitä, että se toi luokkaansa uudenlaisen ajonautinnon. Myynti alkoi pian Euroopassa ja Ka saavutti suosion, joka on jatkunut aina näihin päiviin asti. Autoja on valmistettu yhteensä 1 460 000. Pelkästään Isossa-Britanniassa on puoli miljoonaa Ka-asiakasta ja se on ollut segmenttinsä suosituin auto vuodesta 2000 saakka.